Kirjoitukset

The Broken World

gamehouse, 08.11.2007 14:52
Katsottu 2118 kertaa

Klo 22.47 Jyväskylä, eräs omakotitalo Oli myöhä syyskuinen ilta ja minä kiertelin omakotitaloni pihalla. Minulle tuli heti lapsuus mieleen, kun katsoin vanhaa omenapuuta. Lapsena olin syönyt monta omenaa siitä puusta, mutta nyt puussa olevat omenat olivat vanhoja ja mätiä. Silloin kuulin ovikellon soivan, ja kiiruhdin takaovesta sisään ja olohuoneen kautta rappusia alas eteiseen. Avasin oven ja näin kirkkaat valot välkkyvän, sininen ja punainen. Poliisit!, ajattelin, suljin oven, kiiruhdin yläkertaan ja nappasin jo valmiiksi pakatun matkalaukun sohvalta, ja juoksin vastaostettuun punaiseen Ferrariin. Käynnistin moottorin ja peruutin vauhdilla pois. Kuulin repeämisäänen ja näin lämmitysjohdon irtoavan autosta. Hitto, ajattelin. Ensi kerralla en laita autoa lämpenemään. Pääsin matkaan ja avasin ikkunan kuullakseni eräät sanat. Kuuntelin ja kaasutin samalla eteenpäin, kunnes kuulin: - Avatkaa ovi! Lain nimessä!! Kuulin pamahduksen. Virnistin ja suljin ikkunan. Seuraavaksi suunta kohti Helsinkiä. Suurkaupunginssa olisi helppo piiloutua. Klo 11.01 Helsinki, Eräs Pohj. Esplanadin taloista Löysin sopivan paikan johon asettua. Vihdoin, ajattelin ja lysähdin sohvalle. Ovikello soi. Mieleeni hiipii karmea aavistus eilisen tapahtumista. Kurkistan ovisilmästä ja näen Postin pakettiauton kuljettajan. Avaan oven ja kysyn: - Mitä asiaa? - Teille olisi varsin suurikokoinen paketti, vastasi postimies - Ahaa, vastaan tylysti, Antakaa tänne vain. - Selvä, mutta saisinko vielä allekirjoituksen? - Sopii, mutisen ja kirjoitan viivalle: Simo Lahtinen - Olkaa hyvä, postimies sanoo ja ojentaa paketin. - Kiitos, mutisen Postimies lähtee, mutta vertaa liian myöhään paperiin kirjoitettua ja vastaanottajan tiedoissa olevaa nimeä. Silloin kuuluu jo kovaääninen pamaus, ja postimies lyyhistyy käytävään vuotaen verta. Lataan Smith & Weston 4500- pistoolini ja taakseni ilmestyy mies. - Lupasit ettet ammu ketään ennen seuraavaa keikkaa, sanoi möreä ääni - Oli pakko, vastasin ja raahasin postimiehen ruumiin sisälle - No, sinun täytyy ainakin keksiä tekosyy pamaukselle, sanoi Joni, kaikki kuulivat varmasti pamauksen. - Älä sinä siitä huoli, hoidan asian.. Pian ovikello soi ja näen melkein kaikki rapun asukkaat ovisilmästä. Avaan oven ja kysyn: - Mitä asiaa? - Kuulimme kovan pamauksen täältä, ja tulimme kysymään mikä se oli, vastasi eräs naapureista - Ai se..., vastasin ja mietin kuumeisesti tekosyytä - Se oli tuota... Lamppu! Meillä räjähti lamppu!, sanoin - Eiväthän lamput tuollaista meteliä pidä räjähtäessään, sanoi eräs naapureista - Mmm.. Öh.. Se oli lämpölamppu, sanoin - Ai, no sitten, sanoivat naapurit, toivottivat hyvät jatkot ja häipyivät Suljin oven ja sanoin: - Päästiinhän niistäkin lopulta.. - Niin. Mitä aiot tehdä ruumiille?, kysyi Joni - Aion viedä sen muualle.. - Mihin ja miten?, kysyi Joni - Sen saat tietää myöhemmin, sanoin ja virnistin Klo 13.12 Helsinki, Satama Ajoin Ferrarillani sataman konttialueelle. Pitänee vaihtaa auto tänään, poliisit etsivät takuulla jo Suomen Ferrareiden omistajia, ajattelin. Pysähdyin erään kontin viereen, sammutin auton, avasin takaluukun ja raahasin postimiehen ruumiin ulos. Heitin ruumiin konttiin ja kaasutin pois, juuri kun vartija ilmestyi kontin takaa. Kuulin´yhden pamauksen ja heti perään toisenkin. Vartija oli ampunut renkaani rikki. Perhana, ajattelin ja näin hylätyn näköisen Toyota Avensiksen. Ilmeisesti se oli kuitenkin vartijan auto. Rikoin puukollani Avensiksen virtalukon ja yhdistelin johtoja. Vihdoin moottori hyrähti käyntiin, ja kaasutin pois tuhatta ja sataa. Kun pulska vartija ilmestyi kulman takaa, minä olin jo toisissa liikennevaloissa. Vartija takulla ilmoittaisi poliiseille, mutta ne tyhmyrit eivät kuitenkaan tajuaisi ruumiin ja varkauden yhteyttä. Vaihdan silti rekkarit. Klo 13.45 Eräs romuttamo Saavuin romuttamolle ja etsin kilpeä autooni. Vartija havaitsi minut, ja jouduin lahjomaan hänet. Se ei ollut mikään pieni hinta... Lopulta löysin kauan sitten käytetyn rekisterikilven: ADE-112. Nimi toi mieleeni jotain erikoista... Oliko se sairaus...? No, otin takaluukusta poran ja irrotin vanhan kilven ja porasin ”uuden” tilalle. Käynnistin moottorin uudella avaimella, ja kaasutin pois. Klo 14.10 Esplanadi Hiton työmatkaruuhkat!, ajattelin. Täältä ei löydä edes parkkipaikkaa! Lopulta löysin parkkipaikan, sammutin auton ja menin ovelle. - 1XAA272, mumisin ja näppäilin koodin paneeliin. - Zzzzzzz, surisi ovi, ja minä marssin sisään. Kävelin rappusia ylös ja näin ovellani poliisin. Hitto, ajattelin ja ryhdistäydyin. - Päivää, sanoin - Päivää, poliisi vastasi - Mitä teette täällä?, kysyin - Naapurit hälyttivät minut, sanoi poliisi - Täältä oli kuulunut kova pamaus, ja tulin tutkimaan syytä. - Ahaa!, sanoin - Siis se eilinen!, muistelin - Ei, ei, sanoi poliisi, tämänpäiväinen. Helkkari, ajattelin. Ei kai vain... - Hetkinen, avaan oven..., mutisin Lukko naksahti, ja näin eteisessä ruumiin. Klo 14.45 Helsingin poliisiasema - Onko teillä mitään tietoa ruumiista?, kysyi kuulustelija - Ei, sanoin Mitä hittoa se ruumis eteisessä teki, ajattelin. Kuulustelut eivät tuottaneet tulosta, ja pääsin kotiin, joka oli täynnä poliisin teknisen tutkinnan miehiä. Ennemmin tai myöhemmin poliisit tajuaisivat yhteyden ryöstöllä, autovarkaudella ja tulevalla keikalla. Arvokuljetusautoryöstö, mikä sanahirviö. Mutta minähän sitä olin ehdottanut. Puhelimeni soi. - Haloo?, sanoin - Terve! Joni täällä, sanoi rätisevä ääni - Missä olet?, kysyin - Stockmannilla - Mitä sinä siellä teet? - Piileskelen poliiseja. Yksi jätkä katoaa väkijoukkoon helposti - Siis sinä ammuit sen tyypin? - Oikein. 10 pistettä ja papukaijamerkki! - Miksi? - Nooo... Minun täytyi – - Tuut tuut tuut tuut... - HITTO!, kirosin Miksi kaikki tärkeät puhelut loppuvat kesken!!, ajattelin. Mutta hei! Akku ei loppunut, ja ehdin kuulla jotain: S..i.t on p.d...äte..t..y! Sinut on pidätetty! Voi ei! Miksi aina kaikki minun kaverini! Klo 22.01 Maanantai, ”Koti” Avasin turhautuneena television ja mietiskelin samalla, miksi Joni tappoi sen tyypin. Puhelimeni soi. Ei kai taas! - Haloo?, sanoin - Poliisista iltaa! Oletteko Tim Lähde?, sanoi miehen ääni - Olen kyseinen henkilö. Iltaa. Mitä asiaa? - Olemme saaneet asunnossanne olleen miehen henkilöllisyyden selville! - Ahaa. Kuka hän on? - Joni Mattila, 25 vuotta - Mit.. Mutta... Ei ole totta..!!, änkytin - Mitä sanoitte? - Öh... ei mitään. Ei niin mitään. - Asia selvä. Hyvää illanjatkoa, ja näkemiin - Näkemiin... Mitä ihmettä!, ajattelin. Eihän Joni voinut olla siinä! Jonihan soitti minulle tänään... - Hetkinen!, sanoin itsekseni ja läimäytin kämmenellä otsaani Eihän ruumis ollut Joni! Näin sen ulkonäöltä! Mutta miten Joni onnistui hämäämään poliiseja??? Klo 11.07 Tiistai, Hämeenlinnan keskusvankila Minut oli kutsuttu vankilaan tapaamaan toista kaveriani, Timoa. En tajunnut enää mitään. Eteisessä on ruumis, tulevat keikat, poliisit... Uskomatonta.. Kenen ruumis se todellisuudessa oli? Kaikki kysymykset pyörivät päässäni. Tulenko hulluksi? - Elämä on, sanoi ääni takaani - Mhäh?, ihmettelin. Takanani seisoi Timo - Mumisit itseksesi, sanoi Timo pleksilasin takaa. Olin istunut koko ajan tuolissa Timon edessä. - Anteeksi. Olin ajatuksissani. - Eipä mitään. - Miksi minut kutsuttiin tänne? - Minulla on tärkeää asiaa. Sinun täytyy hankkiutua vankilaan, jotta voisin kertoa sen. - EI! Ei ikinä! Juuri, kun olen päässyt pois, en halua hankkiutua takaisin!, protestoin - Sinun on pakko. Tiedän missä Joni on... Ja vastaukset kysymyksiisi.... - Olkoon. Nähdään huomenna samassa sellissä, sanoin Klo 14.25 Keskiviikko, Tillander- kultakauppa Seisoin keskellä päivää Tillanderin myymälän näyteikkunan edessä tiili kädessä. Mitä minä olen tekemässä? Olenko hullu? Voiko joku Timo muka vaikuttaa ajatuksiini?? Timo näköjään pystyi vaikuttamaan mieleeni. Heitin tiilen. Kun tiili oli irronnut käteni turvallisesta otteesta, tunsin ajan hidastuvan. Tiili lensi ja lensi, sentti sentiltä kohti ikkunaa, vaikka oikeasti kaikki tapahtui alle sekunnissa. Samassa hetkessä, kun tiili teki pienen naarmun ikkunaan, hälytin pärähti soimaan. Aivoni käskyttivät juoksemaan, ja minä juoksin. Juoksin ainakin 10 metriä, ennen kuin muistin, että pitäisi hidastaa. Muuten vartijat eivät saisi minua kiinni. Olin hetkessä noussut pikkurikollisten tasolta kunnon kundiksi, joka ryöstelee kallista kultatavaraa. Oloni ei tuntunut niin mahtavalta, kuin kaverini olivat kertoneet. Minusta oli tullut yllytyshullu. Poliisit lähestyivät ja kun jalkani irrottautuivat maasta lihaksikkaan vartijan taklatessa minut, tunsin ajan taas jatkuvan normaalinopeudella. Tunne tuntui siltä, kuin joku olisi painanut play- nappulaa. 10 sekunnissa olin käsiraudoissa ja 10 minuutissa olin poliisiautossa, kuljetettavana kohti poliisiasemaa. Poliisiasemalla hädin tuskin annettiin minulle puheenvuoroa, ja kun pikaistunto oli päättynyt, minut kiidätettiin oikeudenkäyntiin. Klo 18.00 Keskiviikko, Hämeenlinnan keskusvankila Pitkän mutkittelun jälkeen ”pääsin” kylmään selliin. Sellin oikeassa kulmassa istui Timo. - Terve! Pääsit siis tänne, Timo sanoi - Joo, vastasin - Mainiota!, Timo sanoi ja alkoi hekotella hullun lailla - No, missä Joni on? - En tiedä!, huusi Timo ja hekotteli lisää Voi ei! Olin joutunut samaan selliin hullun kanssa! Mikä on vielä kamalampaa!!! - Hoi! Sinä siellä!!, huusi eräs vartijoista ja avasi sellin oven. - Mitä?, kysyin - Takuusi on maksettu!, voit häipyä! - Ooh!, huudahdin, ja ryntäsin ulos Timon luota ovelle Klo 20.24 Keskiviikko, ”Koti” Kaikki on outoa! Nyt lisänä hullu Timo ja tuntematon vapauttaja. Pääni on silti täynnä kysymyksiä. Olisi sittenkin pitänyt luottaa mummon neuvoon, ja ryhtyä Citymarketin kassamyyjäksi!! Avasin oven ja edessäni seisoi – Joni Seurasi pitkä hiljaisuus, ja minä vain tuijotin. - Mitä vanha kamu!, huudahti Joni, Sulje nyt ovikin! - ..., pysyin hiljaisena ja suljin oven - No, oliko asiaa?, Joni kysyi hymyillen - siis... miten... poliisi.. sinä.. pois.. kun... ruumis.. eteinen....????!!!, sopersin - Rauhallisesti, rauhallisesti!, Joni rauhoitteli - Kerro, Kerro!!, vikisin ja kuuntelin - No... Ruumis ja soittaja en ollut minä, sanoi Joni, Vai kuulitko muka pidätyksestäni uutisissa? - en... - Niin. Minä maksoin takuusi. Timo muuten on hullu. Soitan vielä jonain päivänä vankilaan, ja pyydän, että he lähettäisivät Timon mielisairaalaan! Niin, juu, kerron kyllä, Joni sanoi, kun näki minun tylsistyvän., Tosiaan, ruumis. Se oli, tuota... - Niin? - ... Viaton ohikulkija. - Miksi teit sen?, kysyin yhtään yllättymättä - öhh.. Testasin siinä paketissa tullutta Uzia, anteeksi, kahta Uzia. - Asia selvä. Eikun… Siis.. UZIA???!!! - Niin juuri. Hankin meille sellaiset. - Ettet vain olisi suunnittelemassa isompaa keikkaa? - Noo… - Milloin pihistit nämä? - Pihistin? Luuletko sinä minua rosvoksi? - Sinä olet rosvo.. - Mmh.. No, olkoon. Sillä välin, kun olit sen.. sen.. mikäsenytolikaan… Niin, Timon kanssa, minä kävin vähän kauppoja tuolla noin, Joni sanoi, ja osoitti ikkunasta vastapäiseen taloon. Siellä on mukavia tyyppejä. - Uskon kyllä sen, sanoin hivenen tylsistyneenä ja sanoin: - Voisimme tehdä kyllä nyt jonkun keikan. - Mitä?, Joni kysyi hämmästyneenä. Haluatko sinä keikalle? - Jep. Enkä millekään bändikeikalle. Tillanderin ryöstöyritys teki minusta kovemman. - Hm. Sen kyllä huomaa. Minne oikein haluaisit? - Onko muistisi noin lyhyt? Alkaa A:lla… - Aaa.. Nyt muistan. Arvokuljetusautoryöstö. - Niin juuri. - Milloin tekisimme sen? - Kävisikö sunnuntai? Klo 14.40 Sunnuntai, ”Koti” Siitä oli nyt viikko. Tulostani tänne Helsinkiin. Sinä aikana olin ehtinyt kuskata ruumiita, käydä poliisiasemalla, joutua vankilaan ja nyt, ryöstää illalla arvokuljetusauto. - Elämä menee nopeasti, sanoin - Se on totta. Muistan vieläkin, kun vuonna 1994 ryöstin kaupan kassan ja sain paljon myös muuta tavaraa, kuten… Olin kuuntelevani, vaikka en oikeasti kuullut miltei sanaakaan. Mietiskelin, miten meille kävisi, jos poliisit saisivat meidät kiinni. Olipa tyhmä kysymys. Me joutuisimme tietysti vankilaan. - Mitä jos joudumme vankilaan?, kysyin äkkiä - … ja siksi sain.. Mitä?, kysyi Joni - Mitä jos joudumme vankilaan?, kysyin vihaisempana - Nooo, sitten me joudumme vankilaan, sanoi Joni huvittuneena - Mitä hauskaa siinä on? - Ei mitään. Kysyit sen vain niin tyhmästi. - Aha. - Onko meillä nyt kaikki? - Mjaa… Sorkkaraudat, tiirikka, kämmentietokone lukkoja ja hälyttimiä varten… - Hei, onko tuo nyt vähän liioittelua? - Mikä niin? - No tuo kämmentietokone. - Ehei.. Se on tarpeellinen. Et tiedäkään, mitä kaikkea ne sullovat nykyään autoihin. - Asia selvä. Mikä muuten on suunnitelmasi? Et ole kertonut sitä vielä. - Niiiin, se suunnitelma.. - No? - Hmm.. Ryöstöhän tapahtuu klo 23.00? - Niin. - Öhh.. Ehdottaisin, että me houkuttelisimme… - Arvasin, ettei sinulla ole järkeenkäypää suunnitelmaa. Siksi minulla on ehdotus. - Sinulla? - Niin, minulla - No, antaa kuulua. - Ok. Kopeloisimme juuri ennen auton tuloa liikennevaloja niin, että ne näyttäisivät punaista. Mutta jos… - Entä jos ennen arvokuljetusautoa tulee muita autoja? - Olin juuri sanomassa siitä. Siis, jos joku auto tulee ennen arvokuljetusautoa, me vaihdamme valot. Rakennamme siis järjestelmän, jolla voimme vaihtaa valot. Olen jo ostanut mikropiirin ja tarvikkeet, älä huoli, osaan juottaa, sanoin, kun näin Jonin epäilevän ilmeen. - Miten me sitten tyhjennämme auton? - No, olen vähän tutkinut arvokuljetusautoja netissä, ja olen saanut selville, että joissain autoissa on pohjassa suljettu luukku. Älä huoli, olen tarkastanut, että tulevassa autossa on. Sitten avaamme luukun tiirikalla ja nappaamme tavarat. Ai niin! Miten me pääsemme sinne auton alle? Helppoa, sattumoisin niiden liikennevalojen alla on viemäriluukku. Menemme sinne sisään odottamaan. - Mutta sinnehän mahtuu vain yksi kerrallaan! - Eipäs, kaksi. Sinä vain menet kyykkyyn sinne alle, että minä yletyn nappaamaan tavarat! - Eiih! Klo 22.30, Sunnuntai, Mäkelänrinteen uimahalli - No, miten saamme huomaamatta asennettua meidän ”järjestelmämme” tuonne?, Joni kysyi ja osoitti läheisiä liikennevaloja - Helposti, vastasin, Onhan meillä nämä puvut - Pöh, näytän ihan sateenkaarelta näissä puvuissa. - Hah, siinähän on vain oranssia ja keltaista! - No silti, Joni mutisi - Tule, sanoin, mennään. Aloimme kävelemään tien yli kohti liikennevaloja, mutta törmäsin ajatuksissani noin 20- vuotiaiseen nuoreen naiseen. - Anteeksi, mumisin ja autoin keräämään tytön laukusta pudonneita tavaroita. Samalla katsoin Hänen silmiinsä. - Ei se mitään, vastasi tyttö, Kuka olette? - Niin, tuota… Timhän minä olen, Tim Lähde - Ahaa.. Minä olen Riitta Salonen - Onpa kaunis nimi, kehuin - Kiitos, tyttö sanoi ja punastui - Noin, nyt tavarat ovat kerätty. - Kiitos, tyttö sanoi ja antoi minulle paperilappusen ja vinkkasi silmää. - Näkemiin!, huikkasin perään - No, olikos se ensimmäinen tyttö, johon olet törmännyt, Joni hihitteli - Ei varsinaisesti, sanoin - Ai jaa. Siltä se ainakin näytti, Joni jatkoi nauruaan - Ole nyt hiljaa, meillä on tehtävä - Hahah, rosvo törmää ihka outoon tyttöön ja sanoo: ”Onpa kaunis nimi”, Heheh.. - OLE NYT HILJAA! Koko kadun liikenne kirjaimellisesti pysähtyy. Valot vaihtuivat punaisiksi. Kun lopulta saimme asennettua piirilevyn, juoksimme ”kotiin” vaihtamaan vaatteet. Kello oli 22.55 - Vauhtia!, huudan - Koko ajan!!!, Joni huutaa takaisin - Mentiin!! - Joo, joo Pääsimme kadun keskelle, nappasin esiin piilottamamme kauko- ohjaimen, ja hyppäsin Jonin päälle viemäriin ja vedin kannen kiinni. Sitten vain odottelemaan. - Saakeli!, täällä on kamalaa!, Joni kirosi - Niin, ehkä sinusta, sanoin ja virnistin, Ajattelisit tulevaa saalista. - Jee, täällähän on todella helppoa tehdä mitään. - No, omapahan on vikasi. Olisit keksinyt paremman suunnitelman. - Ensi kerralla kyllä suunnittelen kaiken paremmin, Joni mutisi - Hys!, Auto tulee! Painoin ylintä nappia, ja valot vaihtuivat punaisiksi. Auto pysähtyi. Kyllä!, se oli arvokuljetusauto! Avasin kannen ja ryömin luukun kohdalle. Lastasin tavarat kadulle, naksautin luukun kiinni ja ryömin takaisin viemäriin. Voi ei! Auto oli lähdössä, ilmeisesti kuski oli kyllästynyt odottamiseen. Vedin äkkiä tavarat viemäriin ja suljin kannen. Vähältä piti, etten olisi jäänyt renkaan alle. Vaihdoin valot vihreiksi, mutta kuski ei sitä nähnyt. Nousin viemäristä, ja repäisin lähettimen irti, otin taskustani butaanijuottimen, ja juotin johdot kiinni. Liikennelaitoksella näkyisi korkeintaan pieni välähdys laitteistossa, mutta jos he lähettäisivät jonkun tarkistamaan tilanteen, valot toimisivat moitteetta. Ja niin ne toimivatkin. Joni sulloi tavarat paitansa alle, ja sitten nousimme pois viemäristä, katsahdimme ympärillemme, ja juoksimme autolleni. Toyota käynnistyi moitteetta. - Jes!, huudahdin - Me teimme sen!, Joni huusi - Niinpä! Nyt vain jaamme saaliin eri pankkeihin ja alamme viettämään lokoisaa elämää. Ei kuitenkaan parane ostaa mitään kovin kallista, muuten se saattaa koitua kohtaloksemme. - Niin. Mutta nyt ajetaan kotiin ja juhlitaan tapahtunutta tällä shampanjapullolla! - Mistä sinä tuon sait?, kysyin - Olipa tyhmä kysymys. Ostin Alkosta, Joni sanoi - No sitten. Annahan sitä tännekin päin! - Ota sitten! - Ahh! Olipa ihanaa! Ajoin kotiin. Kello oli siinä 12.30:nen paikkeilla. Minulla pyöri mielessä kaksi asiaa. Ryöstön onnistuminen ja Riitta. Mitähän siinä paperilapussa luki? Tarkistin asian. Lapussa luki Riitan puhelinnumero. Ajattelin soittaa Riitalle huomenna. Klo 12.29 Maanantai, ”Koti” Nyt oli varaa ostella kaikkea kivaa. Tosin meidän täytyy pitää matalaa profiilia. Avasin television katsoakseni uutiset. Jos vaikka ryöstö olisi jo huomattu. - Hyvää päivää uutisista. Pääaiheenamme on eilen noin 11 aikaan tapahtunut arvokuljetusautoryöstö. Silminnäkijöitä poliisin mukaan ei ollut. Ryöstö oli huomattu vasta auton saavuttua perille noin keskiyöllä. Poliisi arvelee ryöstön tapahtuneen pohjassa olevan luukun kautta. Tiedotamme asiasta heti, kun saamme lisää tietoa. Sitten muihin aiheisiin. Irakissa on jälleen… - Jaha. Katselit siis uutiset, Joni sanoi ilmestyttyään kulman takaa. - Jep, vastasin. Poliisi ei tiedä käytännössä mitään. - Ei niin. Mutta silti pitää olla varuillaan. Meillä molemmilla on nyt rikosrekisteri. - Niin. Siksi aionkin olla kuin tavallinen kansalainen. Soitan Riitalle. - Ai sille tytölle eilisillalta? Hah. Saat yrittää. En ole sitten vastuussa yhtään mistään. - Juu juu. Kaivoin taskustani paperilappusen ja kännykän ja näppäilin numeron puhelimeen ja soitin. Klo 12.35 Maanantai, ”Koti” - Hän kutsui minut käymään!, Huusin Jonille - Aha. Toooodella kiinnostavaa, sanoi Joni - Oikeasti!! - Juujuu. Uskon kyllä. - Tänään kello kaksi!, sanoin, Alan jo valmistautua! - Ala pois. Minua ei häiritse mitkään sinun treffisi jonkun tuntemattoman naisen kanssa. Minua ihmetyttää myös se, miksi hän kutsui sinut käymään, vaikka ei edes tunne sinua. - Äh. Älä tuollaisia murehdi! - Mjaa.. Kyllä olisi vähän pakko murehtia. Jos hän oli vaikkapa silminnäkijä siinä Tillanderin ryöstössä, ja on kutsunut poliisit kotiinsa, ja sitten soittanut sinulle. Sitten väijytys olisi valmis. - Noh. Älä ole noin negatiivinen. - Miksen olisi? Enkö saa sanoa mitä mieleni tekee? Et sinä minua määrää! - No en tietenkään! Haluaisin vain, että sinä olisit rauhallinen. - No, sillä ehdolla, ettet enää hehkuta niistä sinun treffeistä. Ok? - Joo, kyllä se käy. - Hyvä. Mutta nyt syödään! - Nam! Olikin jo nälkä! - Hyvä. Siispä menemme kauppaan. - Kauppaan? Eihän meillä edes ole rahaa. - No höh! Luulitko sinä, että me maksaisimme ruoasta? Ota tavarasi, nyt mennään! Klo 13.45 Maanantai, ”Koti” - No niin. Minä lähden nyt, sanoin - Sen kun lähdet. Minua ei kiinnosta.., sanoi Joni - No, nähdään! - Nähdään.. Hyvin pian…, Joni sanoi, kun Tim oli jo mennyt Kävelin kadulla kohti Riitan kotia. Aloin miettimään tosissani Jonin sanoja. No, eipä kai voisi mitään käydä. Sehän nähdään kohta. Klo 13.59 Maanantai, Riitan kotiovi - Puuh. Hengitin syvään. Se oli tarpeen. Olin juuri soittamassa ovikelloa, kun huomasin, että ovi oli vähän raollaan. Soitin silti ovikelloa. Mitään ei tapahtunut. Soitin uudestaan. Lopulta astuin sisään. - Huhuu?, huutelin, mutta mitään ei kuulunut Kävelin eteenpäin, ja näin pöydällä lapun. ”Myöhästyit, Tim. – Joni” - Ei.. ei.. ei.. Ei.. EI.. EIII! Miten Joni oli saattanut! - JONIII!!! OSAN 1 LOPPU… Jatkuu.. *********************** Osa 1 loppui... Jäämme odottamaan jatkoa ;) Päivitetty 7.4.2008

Kommentit