Kirjoitukset

Seinienne takana.

Tosca, 10.11.2007 21:58
Katsottu 1507 kertaa

Herään rähjäiseltä patjalta, raavin päätäni, ja katselen, kun Sam keittää riisiä. Harvoin syödään mitään muuta päivällä. Heräsin vasta nyt, sillä valvoin yön peloissani. Mitä pelättävää minulla oikeastaan on? Ehkä nämä muut ihmiset täällä. En edes tiedä mitä pelkään. Ei meistä edes kukaan tiedä, mikä aika päivästä on. Ei täällä ole ikkunoita, ja viimeinen ehjänä oleva kello lakkasi käymästä noin kuukausi sitten. Onneksi meille tulee sähköt. En tiedä mitä tapahtuu sinä päivänä, kun sähköt lakkaavat toimimasta. Toivottavasti niin ei käy. Kerran oli sähkökatkos, ja pelkäsin sähköjen loppuneen meiltä lopullisesti. Itkin, kun ne palasivat taas. Pesen naamani vesihanan alla. Lavuaaria meillä ei enää ole, sillä Mark hajotti sen menettäessään hermonsa. Sandy on maalannut posliinin paloihin verellään, viillettyään ensin ikävän näköisen haavan terävällä palalla entistä lavuaaria. Se pelottaa meitä kaikkia hieman, mutta emme puhu siitä. Luulen, että Sandy on hullu. Juttelemme enää vähän. Mistä voisi jutella? ”Katso, onpa jännää, kun tuossa on halkeama. Se oli siinä kyllä eilenkin, ja niin pitkään kuin muistan, mutta eikö se sinustakin ole suurentunut vähän?”, niinkö? Emme puhu enää ryhmässä, niin kuin aluksi. Jos puhumme, se on hiljaista puhetta kahden kesken, korkeintaan kolmen. Meitä on seitsemän. Olen laskenut. Lasken sen joka päivä, ja meitä on seitsemän. Jonain päivänä meitä on yhä näin monta, mutta yksi ei liiku. Olen löytänyt hämähäkkejä. Keskustelen niiden kanssa. Ne kertovat minulle uutisia ulkomaailmasta, sillä ne pääsevät sinne. Emme puhu ääneen. Meitä ei tulla hakemaan pois, ne kertovat. Lex toisinaan masturboi huoneen nurkassa, emmekä me käännä katsettamme pois niin kuin ennen. Lex on oksettava, mutta en sano siitä mitään. Toisinaan Jen luo häneen pitkiä katseita, enkä tiedä, huomaavatko muut niitä. Luulen, että he ovat tehneet sen vessassa. Hämähäkitkään eivät käy luonani enää. Ovatkohan nekin suljettu samoin kuin meidät? Tämän piti alun perin pelastaa meidät, mutta me ollaan tuhottuja. En muista miltä ruoho tuntuu. Jos syön yhdenkin riisin enää, luulen muuttuvani yhtä valkoiseksi, kuin ne iänikuiset riisit. Siksi en syö. Minä kuihdun, muut puhuvat, ja minä kuihdun. Illalla on kuivattua lihaa. Joskus olemme syöneet jopa kuivattuja hedelmiä. Ne ovat hyviä. Niitä ei ole enää. Tämä päättyy kyllä, he sanoivat hakevansa meidät, kun kaikki on ohi. Kaikki on ohi. Saan hengittää raikasta ilmaa ja syödä. Mark sanoi, että unohdamme täällä kaiken, mitä emme täällä tarvitse. Minä kuitenkin olen oppinut asioita. Osaanhan kuunnella hämähäkkejä. Ja nyt, näetkö, osaan hengittää veden alla. (Tämä on "vanha" teksi, jonka kuitenkin lisään tänne ainakin joksikin aikaa.)

Kommentit