Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Hrimnir, 12.11.2007 13:45
Katsottu 1337 kertaa
Ei siitä kauaa ole, kun tutustuimme. Minä halusin olla kanssasi, mutta en uskaltanut. Menetys oli vielä tuoreessa muistissani, en tiennyt mitä tehdä. Silloin olin varovainen, ujo, en halunnut menettää, en halunnut satuttaa. Halusin vain, vilpittömästi ja rehellisesti, olla kanssasi, ystävä tai enemmän, riippuen siitä mitä sinä halusit. En voinut kuvitella kertovani sinulle, mitä tunsin. Pelkäsin liikaa, että käy niin kuin silloin, kun edellisen kerran sen jollekin sanoin. Mutta jotenkin ajauduimme yhteen, lähelle. En tiedä mikä sen aiheutti, mutta heräsin, tajusin mitä tunnen. Ymmärsin, kuinka tärkeä olet, etten voi olla kokonainen ilman sinua, en voi kenenkään toisen kanssa tuntea samoin. Sinä olit silloin lähellä. Kuuntelit, sanoit asioita, joita nyt muistelen katkeruudella ja surullisena. Merkityksettömiä lauseita, perättömiä sanoja, ei mitään, joka jättäisi onnelliset muistot jälkeensä, vielä sittenkin kun olet lähtenyt, sen ymmärrän nyt.