Kirjoitukset

Tuntematon rakkaus

Veronica94, 02.04.2008 18:15
Katsottu 1489 kertaa

”Katsoin pitkään sinisiä silmiäsi ja ruusunpunaisia huuliasi ja vaaleita hiuksiasi, jotka valtoimenaan valuivat alas norsunluun värisiltä olkapäiltäsi. Olit kaunis, kauniimpi kuin koskaan siinä valkoisessa iltapuvussa. En tiennyt, kuinka kauan seisoin vain ja ihailin sinua, mutta yhden asian ymmärsin; kuuluit jollekin toiselle, et ollut minun. Niinpä hymyilit minulle alakuloisesti ja käänsit pääsi. Tuskan täyttäessä sisimpäni sulkeuduit vieraan miehen syliin ja suutelit häntä niin, kuin et koskaan haluaisi päästää irti.” Leah lopetti tarinansa. Muut oppilaat taputtivat, mutta Leahin mielestä kukaan näyttänyt kiinnostuneelta. No jaa, ei sillä, että hän olisi odottanut kovin raikuvia aplodeja, mutta hän oli nähnyt paljon vaivaa kirjoittaessaan tuon kirjoitelman, joten arvostus olisi ollut toivottua. ”No, mitä mieltä olitte Leahin kirjoitelmasta?” opettaja kysyi luokalta. Kirjallisuuden kurssi oli yksi suurimmista kursseista, joten oppilaitakin oli päälle kaksikymmentä. Vain yksi kuitenkin viittasi ja uskalsi sanoa jotain. ”Minun mielestäni Leah kuvaili hienosti sitä naista, johon kertoja oli rakastunut. Ja hän puhui kertojan tunteista kauniisti. Mutta tarinassa olisi voinut olla hieman enemmän toimintaa, sillä sehän kertoo vain yhdestä illasta ja siitä, kuinka mies vain seisoo katsomassa naista.” ”Eli sinun mielestäsi tarinassa olisi pitänyt olla enemmän sisältöä. Mitä mieltä sinä itse olet, Leah?” Leah yskäisi. Niin, mitä mieltä hän oli? Tarina oli ollut kirjoittamisen arvoinen, mutta ei hän ollut panostanut siihen kauheasti. Yhteen seikkaan hänen kuitenkin oli puututtava. ”Minä kirjoitin tämän kyllä vähän kiireessä, mutta Maria on oikeassa. Minun olisi pitänyt pistää tähän hieman enemmän toimintaa. Mutta missä välissä te saitte sen käsityksen, että kertoja on mies? Hänhän vain kertoo asiat omalta näkökannalta, eikä mainitse edes nimeään.” Hiljaisuus valtasi luokan. Opettaja ei kuitenkaan hämääntynyt. ”Niin, hyvä kysymys. Emme tienneetkään. Mutta yleisen oletuksen varjolla pystyimme arvelemaan jotain, eli tässä tapauksessa oletimme kertojan olevan mies. Mutta hän siis on nainen?” Leah nyökkäsi. Opettaja esitti hyviä kysymyksiä, mutta Leah ei tajunnut miten kaikki aina luulivat tietävänsä tarinan kulun ja kertojan sukupuolen. Se olikin vain yleistä olettamusta, ei totta. Kellon soidessa kaikki kurssilaiset alkoivat pakata laukkujaan ja Leah kuuli, kuinka opettaja huusi läksyn olevan uusi novelli, tällä kertaa aiheena olivat fiktio ja fantasia. Leah huokaisi. Tarinoiden kirjoittaminen oli vaikeaa. Vaikka hän kävikin joka päivä tunneilla, vain joka perjantai oli kirjoitelmatunti. Se jättäisi hänelle viikon aikaa kirjoittaa uusi tarina, jossa olisi enemmän toimintaa ja joka olisi jännittävän fiktiivinen. Leah ei ymmärtänyt itseään. Koko peruskoulu- ja lukiovuodet hänen äidinkielen numeronsa oli ollut 10, mutta nyt hän epäili sen laskeneen. Jos olisin vielä koulussa, se olisi varmasti vain kahdeksikko, Leah ajatteli surkeana. Koko novelli oli tuntunut hyvältä ajatukselta vielä kotona, muuta tunnilla, kaikkien tuijotettavana ja kuultavana ja arvosteltavana, hänestä oli tuntunut pieneltä, kuin hän olisi ollut mikroskoopilla tutkittava ötökkä. Se oli ollut masentava tunti. Leah poikkesi kotimatkalla läheiseen kahvilaan ja tilasi sämpylän ja kahvin. Silloin hän näki ikkunapöydässä istuvan naisen. Nainen ei olisi kiinnittänyt Leahin huomiota, ellei hän olisi ollut täysin saman näköinen, kuin miksi Leah oli kirjoitelmansa naisen kuvaillut. Naisella todella oli vaaleat hiukset, vaalea iho ja punatut huulet, jotka täydensivät sinisiä silmiä. Kaikkein kummallisinta naisessa kuitenkin oli tämän hämmästyttävä katse, joka tuntui näkevän suoraan ihmisten sisimpään. Naisen hiukset heilahtivat, kun tämä kääntyi katsomaan Leahia. Leah oli täysin lumoutunut naisesta, eikä huomannut että hänen eteensä oli tyrkätty sämpylä jo aikoja sitten. Vaikka naisella oli seuraa, tämä jäi silti tuijottamaan intensiivisesti Leahia. Leah hymyili. Nainen hymyili takaisin. Leah ei tiennyt, mitä tekisi. Tämähän on ihan hullua, hän ajatteli hämmentyneenä, flirttailen tuiki tuntemattoman kanssa, joka muistuttaa novellini päähenkilön ihastusta. Yhtäkkiä hänestä tuntui samalta kuin Violasta (päähenkilö, joka ei mainitse nimeään). Niin kuin koko muu maailma olisi pyyhkiytynyt pois sillä siunaamalla hetkellä, kun Leah näki tämän naisen. Kaikki liikkui hidastetusti. Nainen tuijotti vielä hetken, mutta hymyili sitten alakuloisesti ja käänsi päänsä. Maailma palasi liikkeeseen, Leah hengähti ja tunsi sisällään olevan liekin sammuvan. Kun hän katsahti taas naisen pöytään, hän näki tämän seurassa olleen miehen pitelevän naista kädestä. Leah olisi voinut vannoa että he suutelisivat kohta, niin hellästi nainen miestä katsoi. Maailma oli epäreilu ja julma, sen Leah oli oppinut kantapään kautta. Niinpä, kyyneleet silmissä hän otti takkinsa, pisti huivin kaulaansa ja astui ulos kahvilasta. Unelmat eivät ole todellisuutta, hän ajatteli.

Kommentit