Kirjoitukset

Puisto

Ajatus, 25.05.2008 18:31
Katsottu 1568 kertaa

Puisto oli kaunis. Pakkanen oli kuurannut puut, pehmentänyt reunat öistä taivasta vasten, kuin ne kasvaisivat ulos pilvistä. Hanki heijasteli yönsinistä ja kimalteli pilvien raosta hymyilevää kuuta. Unenomaisen kaunis maisema, kameraan tarttumaton, vain koettavaksi tarkoitettu. Kireä pakkanen piiskasi puita, laittoi ne paukahtelemaan mielensä mukaan. Hengitys kohosi valkoisina pilvinä hitaasti putoavien lumihiutaleiden sekaan, tahtoi tavoitella taivasta näkyvästi. Pakkautunut lumi narskahteli kenkien alla, valitti kun sen lepoa häiritään, tampataan tiukemmaksi. Kirpeä ilma kutitteli keuhkoja, kaunis puisto kutsui kulkemaan, astumaan uniseen satuun. Puisto näytti maailmalta sitten kun se on valmis, malli lopulle maapallolle. Tietävät sitten millaiseksi sen rakentaa. Kesken narskuvan askelluksen vihlaisi rintaa, väänsi miehen kippuraan. Rintaa puristi niin että tietää sen olevan menoa. Onneksi oli postikorttia kauniimpi maisema, pala valmista maailmaa. Sellaisen nähtyään on valmis, ei kaduta lähtö, äkkinäinenkään. Hoipertelin koskemattomaan hankeen, kaaduin selälleni, annoin pehmeän lumen ottaa vastaan, sulkea syliinsä uupuneen. Rintaa puristaa. Koko maailman paino tuntuu siihen painavan teräksisellä saappaallaan, näyttää että tähän jäät, enää ei tarvitse kävellä, pääsit perille. Levitän kädet sivuille vaikka lähtökipu kiusaa, teen enkeliä lumeen viestiksi jälkeen jääville, toivottavasti siitä tuli näköinen. Laitan jalat yhteen ja kädet rinnan päälle, yritän puristaa kipua pois ja hymyillä. Toivon että kasvoille jää hymy, kuin merkiksi että nyt on hyvä, hetki oli onnellinen. Kuolen kuin mies, lähden enkelin sylissä, vahvoilla siivillä yöhön, ikuiseen yöhön, hymyssäsuin. Katson öistä taivasta ja hitaasti putoavia lumihiutaleita. Kuu hymyilee edelleen lempeästi ja pian tuntuu että hiutaleet eivät putoakaan, ne pysähtyvät ja minä nousen, leijun hymyillen enkelini sylissä kohti tähtiä. Ei kestä kauaa kun hiutaleet lakkaavat sulamasta iholleni. Ne kuoruttavat minut kauniiksi, pehmentävät piirteet ja valkaisevat minut enkelini syliin sopivaksi, mahduttavat maisemaan. Mieli sai levon, ruumis kelpasi enkelin sylissä tuonelan lautturin käyntikortiksi. Puisto on yhä kaunis, hanki heijastaa yötä mutta minä en enää synnytä pilviä.

Kommentit