Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
sakura, 12.07.2008 20:23
Katsottu 1823 kertaa
Auringon ensimmäiset säteet karkailivat paksujen pilvien välistä, osuen suoraan nuoren miehen kasvoille, joka makasi hautausmaalla. Tämän pää oli lähes kiinni eräässä hautakivessä ja kalpeat kasvot saivat miehen näyttämään kuolleelta, ruumiilta. Kuitenkin rintakehän tasainen liike paljasti selvästi kyseisen hahmon olevan hengissä, joskin tajuton tai muuten vain nukkuva. Syynä tajuttomuuteen oli hieman saapumisen jälkeen tapahtunut tapaturma, jonka seurauksena ruskeahiuksinen sai loppuajakseen kirouksen ylleen, joskin myöhempänä ajankohtana tämä mies tajusi, että kaikki oli kuin lahja jumalilta, joskaan niihin ei tämä uskonutkaan. Hontelosta miehestä oli tullut ihmissusi; hauiksessa oli vieläkin puremajälki, joskin se katoaisi ajan kuluessa. Miehen nimi oli Gerard Devon, joskaan tämä ei ikinä ollut pitänyt etunimestään. Kukaan ei edes kutsunut häntä – vanhempia lukuunottamatta – Gerardiksi, ei. Hän oli aina ollut sitä mieltä, että toinen nimi sopi paljon paremmin. Christian, lyhennettynä Chris. Niin, se kuulosti paremmalta kuin jokin hikinen ja tylsä Gerard. Eläessään mies oli tuntenut katkeruutta vanhempiaan kohtaan, nämä kun olivat valinneet lapselleen mitä tyhmimmän etunimen. Toisaalta taasen, kukaan ei edes tuntenut häntä Gerardina. Kaikille oli painotettu aina, että tämä hontelo mies oli Chris, eikä muusta ollut puhettakaan. Silmäluomet avautuivat hitaasti ja auringon säteet tiedostaen miehen silmät räpsyttivät hetken, kunnes Chris nousi käsiensä varaan. Kirkas valo sattui silmiin, joskaan ei vetänyt edes vertoja pään kivistämään kipuun. Jotenkin kädessäkin tykytti, joskaan mies ei sitä huomioinut lähes mitenkään. Tutkaileva katse siirtyi ympäriinsä, yrittäen täsmentää aivoille missä mentiin. Mitään tarkkaa muistikuvaa ei ollut tapahtuneesta; siitä kuinka tänne oltiin jouduttu. Hautausmaa, ensimmäinen ajatus. Todellakin, hän oli hautausmaala, mutta syytä ei tiedetty. Miksi, mies kysyi aluksi itseltään. Miksi? Miksi? Ympäristö oli aivan hautausmaan tapainen, joskaan ei muistuttanut läheskään niitä siistejä, hyvin hoidettuja alueita, joiden hautakivet olivat virheettömiä ja lähes kiiltäviä. Leikattu nurmi, kukoistavat kukat, siistit – ja tietenkin elävät – puut. Yhtään edellämainituista seikkoista ei löytynyt kyseiseltä hautausmaalta, kaikki oli juuri päinvastoin. Chirs jopa aluksi ajatteli uneksivansa, olihan alue kuin jostain kauhuelokuvasta; kuolleine puineen, halkeilevine hautakivineen ja muutenkin kaikki tuntui jotenkin ankealta. Kummmallista. Päätään pienesti kääntäen ruskeahiuksinen mieshenkilö näki takanaan olevan hautakiven selvästi – liiankin selvästi. Silmät suurenivat hämmennyksestä; hautakiven tekstissä luki selvästi Gerard Christian Devon, synt. 13.1.1989 kuollut 9.7.2008, Kaipaamaan jäi ystävät ja 'rakastava' perhe. Alkuihmetyksen kadottua mies tuhahti. Rakastava perhe, ja paskat. Perheeseen ei oltu pidetty yhteyttä moniin vuosiin ja nyt mokomat väittävät hänen kuoltuaan sitä, että jäivät kaipaamaan. Chris oli tiennyt aina, että vanhemmat olivat olleet vain erittäin tyytyväisiä vanhimman poikansa kadottua perheen elämästä. Teinipoika oli aina vain aiheuttanut vahinkoa heille, muutenkin sai vanhemmat tuntemaan itsensä epäonnistuneiksi. Ainakin Gerardin – Chrisin – lähdettyä, saivat perheen vanhemmat hyvän syyn painottaa nuoremmille lapsille käyttäytymisestä ja muutenkin päihteiden käytöstä. Heillä ei ollut enää esikoispoikaa nimeltä Gerard, ei. Tuo mies oli pettänyt heidät ja vanhemmat olivat pettäneet Chrisin. Kapinaa, katkeruutta. Siinä hautakiven nähdessään Chris lopulta muisti. Kaiken, aivan kaiken. Kuolemansa. Hän oli nyt vihdoin päässyt pois maallisesta elämästä, saapunut tuonpuoleiseen, joskaan ainakaan hautausmaan perusteella se ei vaikuttanut siltä, kuin mies oli olettanut. Hän kohautti olkapäitään, ei sillä ollut väliä. Itsehän hän oli elämänsä päättänyt. Sillä kirotulla kaljapullolla. Ehkä alkoholipitoisuus veressä oli vaikuttanut hieman, joskin olisihan Chris niinkin pahan masennuksen kourissa muutenkin ranteitaan auki viiltänyt, joskaan ei niin rankasti ja väärään suuntaan kuin viimeisellä kerralla. Kuitenkaan miehen sisällä ei edes liikkunut sellaista ajatusta kuin katumus teoistaan. Itseasiassa tämä oli erittäin ylpeä itsestään, jopa kuoleman aiheuttamisesta itselleen. Chris ei ollut niin kuin normaalit ihmiset, hän ei halunnut takaisin alkuperäiseen elämäänsä. Kuolemansa mukana hontelo sai itselleen kokonaan uuden elämän, joskaan ei joutunut/saanut (miten sen nyt otti) uutta lapsuutta, vaan joutui jatkamaan vanhasta, mutta uudessa maailmassa, joskaan ei tiennyt, että tuonpuoleinen oli vain välimaastoa Taivaan ja Helvetin välillä. Ehkäpä tuokin johtui siitä, ettei Chris uskonut sellaiseen kuin Jumala, Taivas, Helvetti jne. Enemmänkin miehen ajatteluun kuului realistiset asiat. Eihän hän ollut edes odottanut kuoleman jälkeistä elämää, mutta periaatteessa sai sen. Chris nousi seisomaan ja puhdisti käsillään liiat lehdet ym. vaatteistaan, olihan tämä erittäin tarkka omasta ulkonäöstään, vaikka nyt miespuolinen olikin. Ehkäpä tämä olikin ominut joitain naisten kauneusihanteita itseensä; kuten laihuus. Hymähtäen ruskeahiuksinen vilkaisi hautakiveensä ja naurahti. Sai nähdä, mitä kaikkea mies lopulta kokisi tuonpuoleisessa. Olihan tämä saanut ihmissuden ominaisuuksiakin itseensä ja raukkana huomaisi sen vasta ensimmäisen muodonmuutoksensa aikana. Rauhalliseen tahtiin Chris poistui hautausmaalta ja kohdisti kulkunsa ties minne. Olihan nyt uusi asuinpaikka katsastettava läpi. ___________________________________________ Tämä on tämmöinen pieni "rooli", jonka kirjoitin yhdellä roolipelaushahmollani, joka on juuri saapunut tuonpuoleiseen. Lisätietoja hahmosta: http://www.geocities.com/ropetushahmoja//Chris.html Itse olen tyytyväinen tähän pätkään.