Kirjoitukset

Etkö koskaan huomaa..?

hanne, 08.11.2008 1:36
Katsottu 1400 kertaa

Etkö koskaan huomaa? Ne olivat niin lähellä. Niitten tuoksu kantautui leijuen sieraimiin. Jake koitti kurottaa itseään lähemmäksi, mutta se ei auttanut. Ne olivat jotain niin satumaisen kaunista. Ne olivat Jaken ulottumattomissa, hän ei päässyt koskemaan niihin. Jake tuijotti Miian tummanruskeaa kiharapilveä. Jakke olisi voinut vielä hetki sitten koskea Miian ihaniin kiharoihin, mutta ei enää. Tunti oli päättynyt ja Miia oli ampaissut kavereittensa kanssa ulos luokasta hiukset heiluen. Jake oli jäänyt tuijottamaan tyhjyyttä edessään, unelmoiva ilme kasvoillaan. Aina sama tyhjyys. Eikö Miia ikinä huomaisi Jakea? Eikö Miia tietänyt miltä Jakesta tuntui? Se oli outo kysymys, sillä eihän Miia voinut tietää miltä Jakesta tuntui. He eivät olleet koskaan jutelleet, eivätkä edes moikanneet toisiaan kävellessään kadulla ohi. Eiväthän he itse asiassa koskaan edes nähnytkään toisiaan, paitsi koulussa. Miialla oli todella suuri kaveriporukka aina piirittämässä häntä. Hän herätti huomiota myös poikien keskuudessa, eikä ihme, sillä Miialla oli kurvikas vartalo, sekä jumalaiset hiukset, jotka ylettyivät hänen lantiolleen saakka. Miia oli hiukan lyhyempi, kuin hänen ystävänsä. Miialla oli söpö pieni nenä, ja täydellinen suu. Oikeastaan kaikki Miiassa oli täydellistä. Ainoa asia joka varjosti Miian elämää oli se, että heidän perheensä oli aika köyhä. Mutta se ei haitannut, sillä Miialle sopi kaikennäköiset vaatteet, ja hän sai kavereiltaan vaatteita aina lisää. Myös Miian vanhemmat tunsivat rikkaita ihmisiä, ja olivat heidän kanssaan hyvissä väleissä, joten suurta ongelmaa ei oikeastaan ollut. Jake taas oli ihan erilainen. Jakella oli lyhyet mustat hiukset, kyömy nenä, sekä hiukan höröttävät korvat. Hänen kyömy nenänsä oli muotoillut rinnakkaisluokkalainen Antton, ihan omilla nyrkeillään. Jake oli myös kohtalaisen pitkä. Hänen perheensä oli myös todella rikas. “ Jake?” kuului ääni jostain kaukaisuudesta Jaken korviin. “Mitäh?” Jake vastasi. “Etkö aijo mennä ulos?” opettaja kysyi hämmentyneenä. “Ai joo, mä meen,” Jake sanoi, tajutessaan että on yhä luokassa. Jaken välitunnit olivat aina samanlaisia, istumista, miettimistä, ja istumista. Yleensä hän tunsi olonsa yksinäiseksi, ja ulkopuoliseksi. Joskus hän mietti yksikseen minkälaista olisi jos hänellä olisi paljon kavereita, eikä koskaan aikaa miettiä asioita. Olisiko niin parempi? Hän ei voisi vastata tähän että ei, sillä silloin hän huijaisi itseään. Ainoaa ihmistä ketä hän voisi huijata, itseään. Jake laittoi mp3:sen kuulokkeet korviinsa ja alkoi kuunnella musiikkia täysillä, se oli ainoa tapa saada ajatukset juoksemaan kirkuen pois päästä. Miia juoksi taas kerran ulos moikkaamaan Anttonia. Miia ja Antton eivät voineet tavata enää koulussa, sillä Antton oli erotettu väliaikaisesti koulusta jatkuvasta kiusaamisesta. Miia ei oikeastaan pitänyt Anttonista, hän oikeastaan jopa pelkäsi Anttonia. Hän ei voisi estää Anttonia kiusaamasta ketään. Miia oli pieni ja hento, kun taas Antton oli iso ja lihaksikas. Parhaiten Anttonia kuvaileva sana oli peikkomainen. “ Moi,” Miia sanoi iloisesti, ja halasi Anttonia. “ Toitsä ne?” Antton kysyi törkeästi, ja tönäisi Miiaan pois. “Joo,” Miia sanoi, ja alkoi kaivaa laukkuaan kiireisesti,” sä varmaan tiiät miten vaarallista mun on tuoda näitä sulle?” Antton ei vastannut, vaan ojensi kätensä. “Mä voin jäädä kiinni ihan milloin vain, eikä se liikuta sua ollenkaan?” Miia tivasi, antamatta pakettia Anttonille. “Joo joo,” Antton sanoi ja otti paketin pois Miian käsistä,” Nähään,” Antton sanoi ja lähti kävelemään poispäin. Miia räpytteli silmiään, ja koitti estää kyyneleitä. Eikö Antton oikeasti välittänyt hänestä? Miia kääntyi, ja näki miten Jake hytkyi musiikin tahtiin penkillä. Voi kunpa Miiakin voisi vain olla istumassa penkillä kuuntelemassa musiikkia. Kerrankin ilman kiirettä, tai rasittavia kavereitaan. Miia epäröi hetken, ja käveli varovaisesti Jakea päin. Miia istui Jaken viereen, mutta Jake ei ilmeisesti huomannut Miiaa. Miia kosketti Jakea olkapäähän. Jake säpsähti, ja käänsi päänsä Miia päin. Miia näki Jaken suloisen vihreät silmät, ja tummat hiukset jotka ulottuivat melkein silmiin asti. Jake hämmästyi täysin, ja nousi seisomaan. Toinen kuuloke tippui Jaken korvasta, mutta hän ei huomannut mitään hän vain keskittyi tuijottamaan Miiaa. “Sori, mä en halunnu säikäyttää sua,” Miia sanoi nolona, ja nousi seisomaan. Jake ei sanonut vieläkään mitään. “No, mä meen sitte, moikka,” Miia sanoi, ja kääntyi poispäin lähteäkseen. Jake tajusi mitä oli tapahtumassa. “Hei, sori. Tuu vaa, jos sä haluut,” Jake sanoi ja istui takaisin penkille. “Oikeesti?” Miia kysyi epäröiden. Jake taputti kädellään vieressä olevaa tyhjää paikkaa. Miia istui Jaken viereen, ja Jake ojensi hänelle toisen kuulokkeen. Miia painautui Jaken kainaloon. Kerrankin Jake ei tuntenut oloaan yksinäiseksi, ja kerrankin Miia sai olla rauhassa.

Kommentit