Kirjoitukset

Muistosi

LostHope, 14.11.2008 23:24
Katsottu 1400 kertaa

”Tämä on liin kaunis tarina rikottavaksi, rakas.” Niin tapasit sanoa aina kun meillä oli vaikeaa. Jotenkin sait aina minut vakuuttuneeksi siitä, että meidän oli parempi olla yhdessä kuin yksinämme. Joskus mietin oliko se sittenkään oikea vaihtoehto. Muistan jokaisen hetkeni kanssasi, jokaisen suudelman ja joka ikisen rakkauden tunnustuksen. Niitä olikin jo kertynyt muutama. Sydämeni pakahtui aina ilosta kun olin kanssasi. Mutta aina meillä ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista, pikemminkin piikkipensaikossa rypemistä. Jokaisen riidamme jälkeen sydämeeni muodostui uusi musta sopukka, joka ei lähtisi pois. ”Meillä on huonot sekä hyvät hetkemme. Et saa unohtuu niitä.” Niin tapasit myös sanoa. Ja minä uskoin sokeana. Olihan se totta, että meillä oli sekä hyviä että huonoja hetkia mutta enimmäkseen huonoja. Tuntui kuin sinulla olisi aina ollut huono päivä ja aina kun sanoit minulle pahasti, käänsit veistä haavassani. Arvet kertovat elämästä sanotaan, mutta entä jos arvet vain muistuttavat ikävistä asioista? Onko järkeä muistella niitä? ”Muistat kai kun tapasimme. Sanoin sinulle heti, että rakastan sinua ikuisesti. Rakkautta ensisilmäyksellä.” Kyllähän minä muistin, ehkä liiankin hyvin. Rakkautesi ei vain ollut kokemuksen arvoinen. Toivoin enemmän mutta silti vähemmän kuin annoit. Ymmärsit sanani väärin kun yritin kertoa tunteistani. Luulit aina, että halusin erota. Eihän se kuitenkaan niin ollut. Jos minulta olisi kysytty olisin sanonut haluavani olla kanssasi ikuisesti. Mutta eihän mikään ole ikuista, ei edes rakkaus. Rakkautta on vaikea ymmärtää. Se saa ihmisen sekaisin tunteistaan ja kuvittelemaan järjettömiä. Jonkun pitäisi estää minua rakastumasta sinuun enää uudelleen ja uudelleen. Pian se olisi vaaraksi itselleni. Halusin eroon sinusta itseni vuoksi. Tahdoin oppia päästämään sinusta irti ja rakastumaan uudelleen johonkin toiseen. ”Nyt kun tiemme eroavat lopullisesti, voin vain kuvitella kuinka tulen kaipaamaan sinua, rakkaani.” Olin luonasi kuolinvuoteellasi, loppuun asti. Pidin sinua kädestä ja kerroin kuinka rakastin sinua paljon. Sanoit sen antavan sinulle voimaa taistella kuolemaa vastaan. En kestänyt katsella kärsimystäsi ja silloin tahdoin vain kadota. Tahdoin kadota mukaasi. Mukaasi kauas pois tästä maailmasta. Sanoin sen sinullekin mutta et hyväksynyt ehdotustani, että tulisin mukaasi. Olisin riistänyt henkeni jos olisit vain sanonut sinun tarvitsevan minua aina. Olisin tullut mukanasi, olisin ollut tukesi aina ja ikuisesti. Nyt katselen vain kaunista hautakiveäsi sinua muistellen. Nyt voin muistella kaikkia arpiani, voin muistaa että tarinamme oli liian kaunis rikottavaksi, voin muistaa huonot ja hyvät hetkemme ja rakkauden tunnustuksesi. Mutta ensi tapaamisemme muistan ikuisesti. Muistan sinun punertavat poskesi talvipakkasessa keskellä talvea ja heleän naurusi aamu auringossa. Niistä en ikinä päästäisi irti. Suojelen muistojani sinusta henkeni uhalla. Sanoin kerran, että riistäisin henkeni puolestasi. No.. Silloin olin vain epätoivoinen ja tahdoin sinun elävän. Mutta näin vanhempana kun ajattelen asiaa tiesin, että tahtoisin vain olla sinun. Toivoin sinun ymmärtävän asian minun kannaltani. ”Älä päästä irti koskaan muistoistasi. Suojele niitä viimeiseen asti niin kuin minä. Säilyt muistoissani juuri tuollaisena kuin olet.” Ne olivat viimeiset sanasi minulle. En ymmärrä miten jaksoit aina hymyillä. Mutta olen varma, että juuri sinun takiasi minä jaksan jatkaa eteenpäin. Sinun ja sinun muistosi ansiosta.

Kommentit