Kirjoitukset

Kyyneleet

PuzzleMind, 31.12.2008 10:00
Katsottu 1433 kertaa

Kävelin pitkin vetisiä katuja sateen ryöpytessä niskaani. Katselin kuinka ihmiset kiiruhtivat eteenpäin sateenvarjoinensa. Tunsin heidän tuijotuksensa, vaikka en nähnyt heidän katseitaan, pystyin lukemaan heidän ajatuksensa. Pitkän takkini helma hulmusi minun laahustaessa pitkin katuja. Kuljin vain eteenpäin, vailla määränpäätä. Pystyin vieläkin haistamaan hänen tutun tuoksunsa, tuntemaan sen, kuinka hän silitti hiuksiani kun minulla oli paha olla. Pystyin vieläkin näkemään hänen aurinkoisen hymynsä ja kuulemaan hänen aurinkoisen naurunsa. Jos suljin hetkeksikin silmäni, näin liiankin selvästi hänen järkyttyneet kasvonsa, laajentuneet silmänsä ja huutoon valmistautuneen suun, juuri ennen kuin se tapahtui. Tunsin vieläkin kuinka hänen sormensa puristuivat kauhuissaan käteni ympärille, juuri ennen kuin rysähti. Pystyin vieläkin tuntemaan saman paniikin, joka minut oli vallannut heti tajuni palattua. Muistan hänen vaalenneet elottomat kasvonsa ja vieläkin huutavan suunsa, ääntä vain ei kuulunut. Näin valtavan lankun lävistäneen hänen rintansa. Lämpimät kyyneleet valuivat poskiani pitkin, kukaan ei voinut erottaa niitä kasvojani piiskaamien sadepisaroiden lomasta. Mutta miksi minä? Miksi juuri minun meistä kahdesta oli pitänyt selvitä hengissä? Miksi joku meitä ylenpi taho halusi minun kärsivän tätä maailmaa yksin? Näihin kysymyksiin en ikinä saisi vastausta. Haluan vain uskoa, että hän on nyt paremmassa paikassa. Paikassa, jossa hän voi olla onnellinen. Kuukautta myöhemmin helsinkiläis nuoren asuntoon hälytettiin poliisi, naapuri oli kuullut laukauksen. Nuori tyttö oli ampunut itsensä. Uhrin äidin saapuessa paikalle, puhkesi hän kyyneliin. Kyyneltensä lomasta hän kuiskasi niin hiljaa: ”Nyt he ovat molemmat päässeet parempaan paikkaan, jossa voivat olla onnellisia, ja ikuisesti toistensa luona…”

Kommentit