Kirjoitukset

Mustat hiukset

Cloverfield, 12.03.2009 11:46
Katsottu 1702 kertaa

Olin kaverini, Royn, kanssa tutkimassa vanhan varastorakennuksen ympäristöä. Ihmiset heittivät rakennuksen ympärille aina tavarat, joita he eivät mahdollisesti tarvitse enää. Sieltä löytyi mitä erikoisimpia asioita aina. Minä ja Roy olimme monesti löytäneet täältä tavaraa, sekä itsellemme, että toisillemme ja perheillemme. Varastorakennus oli valkoinen suuri rakennus, jota ympäröi hiekkainen ja kivinen maasto. Rakennuksen toisessa päässä oli vain yksi ovi ja auton mentävä tallinovi ja ylempänä olevat pienet ikkunat olivat kaikki säpäleinä. Rikottu jo aikaa sitten. Rakennus oli tyhjä sisältä, eikä sitä ollut käytetty varastointiin varmaan ikuisuuksiin. Alueen reunoilta alkoi metsä, paitsi siltä puolelta, josta nousi rinne kauemmas asuinalueelle. Rinteen päällä oli kerrostalot, joissa minä ja Roy asuimme. Hiekkainen maa oli peittänyt osan pienimmistä tavaroista. Silloin tällöin saatoimme löytää kolikoita, jollaisia emme tienneet olevan olemassakaan. Tutkin puisia tavaransäilytyslaatikoita, joita oli pitkin poikin yhdessä kohtaa. -Travis, tuus kattoo mitä löyty, Roy huusi varastorakennuksen toisesta päästä. Menin Royn luokse ja tämä kääntyi niin, että kirkas päiväaurinko osui ruskeakantiseen päiväkirjaan. -Se on ihan kuiva ja muutenki ylihyväs kunnos. Se on ollu suojas sateelta tos rumas laatikos mistä sen äkkäsinki, Roy sanoi. -Kuka heittää päiväkirjansa pois? ihmettelin ja menin tutkimaan taas ympäristöä sinne mistä tulin. Näin kun Roy laittoi päiväkirjn laukkuunsa. Vastaani tuli läpimärkä pahvilaatikko. Viimeöinen sade oli saanut sen lähes luhistumaan. Nostin pahvilaatikon kantta hiukan ja luovutin sen tutkimisen, kun näin sen sisällä olevan vain toisiinsa liimautuneita papereita, joiden muste oli levinnyt läikiksi. Kävelin hiukan eteenpäin ja potkaisin maassa olevia stereoita. Sen alta paljastui päätön Barbie-nukke, jolla oli sininen mekko. -Kuule, haluisiks päättömän Barbien? kysyin nauraen Roylta, joka tonki jotain kumollaan olevaa kaappia. -Joo hei, otappa talteen, ni voin leikkiä sillä tänään! Roy nauroi. Pyyhkäisin vaaleita peukalonpituisia hiuksia silmieni edestä ja huomasin nurin olevan nukkekodin. Menin sen luokse ja käänsin sen siinä toivossa, että siellä olisi jotain jännää pikkuveljelleni, Timille. Ei ollut, joten menin tonkimaan selvästi säkistä kaadettua romuläjää, jossa näytti olevan kaikkea mielenkiintoista. -Löysin siistin taskunauriin! Roy hihkaisi. Minulla oli taskussani linkkuveitsi, jonka olin löytänyt aiemmin tänään. Haluaisin löytää vielä jotain veljelleni, koska olin luvannut etsiä hänelle jonkun tavaran. -Täs on sun veljelles lasit, Roy sanoi ja heitti minulle siniset, pyöreät ja pienet aurinkolasit. Naurahdin niille ja pistin ne laukkuuni. -Ei täält oikeen tänää löydy mitään jännää. Mut ootas vaan taas niide torimarkkinoiden jälkee ku ihmiset heittää tänne ne mitä ne ei saanu myytyä, totesin Roylle joka nyökytti päätään. -Päivän netto: Aurinkolasit, puukko, taskunauris ja päiväkirja, Roy luetteli. -Aioks lukee sen kirjan? kysyin häneltä. -Tottakai, jos se on sellanen et sitä jaksaa lukea, Roy sanoi myöntävään äänensävyyn. -Mitä jos lähettäs kotiin? Ruokaki varmaa kohta, hän ehdotti. -Jeah, lomaki loppuu viikon päästä ja sit alkaa ysiluokka. Otetaa viel kaikki ilo irti ku ehitää, sanoin ja katsahdin vielä alueelle, jonkin jännän tavaran löytämisen toivossa. Mitään ei kuitenkaan osunut silmään, joten aloimme tehdä lähtöä. Kävelimme pois päin kohti autojen luomaa hiekkatietä, joka johti jonkin matkan päässä näkyviin kerrostaloihin. -Pada da dam, Roy hyräili ja potki kiviä mennessämme. -Hyst! tämä tokaisi yht'äkkiä vaikken ollut sanonut mitään. Hän katsahti minuun. -Kuuleksä ton? Roy kysyi ja aloin kuunnella. Kuului vaimea kännykän soittoääni. Lähdimme vilkaasti takaisin kuunnellen mistä päin ääni tuli. Tajusin, että ääni lähti pahvilaatikosta, jota aiemmin olin tutkinut. Riuhtaisin kannet irti ja löysin väärinpäin olevan eväskotelon, jonka alta ääni tuli. Käänsi kotelon ja otin käteeni punaisen kiiltäväpintaisen matkapuhelimen, joka soi. "Äiti soittaa" luki kännykän näytössä. -Älä vastaa, jos tää on kato kadonnu, ni ne luulee et tää on pöllitty, Roy neuvoi. Odotimme, kunnes se oli lakannut soimasta ja heitin sen mukanani olevaan laukkuuni ja lähdimme kotiin. Kotona kerrostalon edessä erkanimme Royn kanssa omiin koteihimme ja juoksin vaaleatiiliseen kerrostaloon sisälle ja menin hissiin. Painoin hississä nappulaa kuudenteentoista kerrokseen. Kaivoin löytämäni kännykän repusta. Olimme matkalla kotiin jutelleet Royn kanssa siitä, että ottaisin kotona selvää kenelle tämä kännykkä kuuluu. Aloin tutkia puhelinta ja selasin sen valikkoja. Viestilistassa oli viestejä enimmäkseen Mari-nimiseltä henkilöltä. Suurin osa niistäkin viesteistä oli vaan "ok" tai "selvä" ja välillä jotain vähän pidempää tekstiä, mutta niistä ei saanut selville henkilöllisyyttä. Tulin perille kuudenteentoista kerrokseen ja hissin kiiltävät mettalliset ovet avatuivat ja kaivoin avaimet takataskustani ja menin ovesta sisään. -Hei Travis, pian on ruoka, äitini sanoi mennessäni tämän ohitse. -Ok, koputa sit mun oveen kun pitää tulla, sanoin ja menin huoneeseeni. Istuin suoraan sängylle kännykkä kädessä. Minun ei tarvinnut riisua takkia, koska ulkona oli niin lämmin, ettei siellä tarvitse käyttää takkia. Katselin hetken kännykän kalenteria, jos sieltä löytyisi jotain tapahtumamerkintöjä, mutta turhaan. Kalenteri oli tyhjä, lukuunottamatta 8. heinäkuuta merkittyyn syntymäpäivään. Kaaduin makaamaan sängylleni, joka oli pedattu mustavalkoruudulliseen lakanaan. Tajusin, että minun kannattaa katsoa kännykän kuvagalleriaosio. Siellä voisi olla joko kuva ystävistä tai jopa omistajasta itsestään. Löysin kansion, joka oli nimetty "Ystävät" ja avasin sen. Sieltä löytyi kuvia tytöstä, joka halasi ja katsoi kameraan jonkun toisen tytön kanssa. Jokaisessa kuvassa oli sama, nätti mustatukkainen tyttö. Kännykän oli kuuluttava hänelle. Katsoin osoitekirjaan ja aloin selata listaa. Etsin sieltä tytön omaa puhelinnumeroa, sillä joskus jotkut laittavat oman numeronsa muistiin listaan. Ja bingo. Ei mennyt kauaa kun löytyi numero, joka oli nimetty tavallisesti "Oma num.". Niinpä otin numeron esille ja tallensin sen kännykkääni. Olin juuri soittamassa siihen, kun tunsin yhtäkkiä kuinka vatsassani velloi ja päässä kuumotti. Ja sydän tykytti voimakkaasti. En voinut soittaa vaan ihmettelin mikä minulle tuli. Mieleeni oli jäänyt kuva tytöstä, joka omisti puhelimen. Sen mustat hiukset, ja suuret, vihreät silmät. En ollut aiemmin tuntenut tälläistä. Kuulin koputusta oveltani ja äitini äänen sanovan, että ruoka on valmista. Nousin ja jätin kännykän sängylleni. Kävelin keittiöön ja samalla tunsin kuinka hyvä olo minulla oli. Istuin keittiön pöydän ääreen ja äitini huomasi hymyni. -Mikäs nyt noin hymyilyttää? tämä kysyi. Pikkuveljeni söi jo ruokaansa. -Eiku Royn kanssa juteltuja juttuja mietin vaa, sanoin, koska en tiennyt mikä minulla oli. -Löytyikö varaston luota mitään tällä kertaa? äiti kysyi ja nyökkäsin. -Tim saa ruoan jälkee hienot siniset aurinkolasit ja löysin linkkuveitsen. Roy löysi taskunauriin ja jonkun vanhan päiväkirjan ja... olin sanomassa löytäneeni kännykän, mutta jätin sanomatta. -Roy löysi päiväkirjan? Kenen? äiti yllätyi. -Ei tiedetä, Roy aikoo lukea sitä. Äiti nyökkäili päätään. Syötyämme menin hakemaan kännykän ja menin parvekkeelle nojaamaan kaiteeseen. Aurinko paistoi suoraan parvekkeellemme ja oli tajuttoman lämmin. Taivas oli lähes pilvetön. Alhaalla näkyvällä leikkipihalla muutama mukula leikki hiekkalaatikolla kahden aikuisen valvonnassa. Vastapäisen kerrostalon, missä Roykin asuu, parvekkeilla ei juuri ikinä ollut ketään, mutta nyt siellä näkyi Roy, joka oli paneutunut maalauksensa pariin. Hän oli paidattomana ja huomattuaan minut hetken päästä, hän nosti kättään tervehdykseksi. tervehdin takaisin ja kävin vaihtamassa kuumat farkut hiukan polven alle ylettyviin shorsteihin ja t-paidan vaihdoin miesten topiksi. Palasin parvekkeelle ja katsahtaessani alas kohti parkkipaikkaa, sinne saapui valkoinen Toyota, josta astui ulos leveä harteinen nelikymppinen mies ja mustatukkainen ikäiseltäni vaikuttava tyttö. Tajusin, että se voisi olla tyttö, jonka puhelin minulla oli. Juoksin käytävään ottaen sandaalit jalkaani lennosta ja suorastaan lensin hissiin. Mikäli he eivät tule tähän rappuun, he menevät toiseen ja siellä voin katsoa mihin kerrokseen hissi menee. Koska sen näin, etteivät he toista rakennusta kohti menneet. Hikoilin jännityksestä ja rintani tykytti taas, kun sydämeni pumppasi niin kovaa. Hissi läheni alinta kerrosta ja tajusin, että en itse ollut painanut hissin nappulaa vaan joku oli painanut sitä alhaalla. Tyttö odottaisi siis alhaalla sen korston kanssa. Hikoilin vielä enemmän ja pyyhkäisin hiuksiani taaksepäin. Hissi oli kolmannessa kerroksessa. Toisessa. Ensimmäisessä. Ja ovet avautuivat. edessäni seisoi ainakin hissin levyinen mies, joka "morjensti" päätä nyökkäämällä ja odotti, että tulen ulos. Tulin ulos ja tyttö seisoi miehen takana. He menivät sisään. Näin kun tyttö katsahti minuun päin ja olin kuolla siihen tunteeseen, mitä tunsin jatkuvasti. En meinannut sanoa heille mitään, mutta juuri kun hissin ovet olivat menossa kiinni, laitoin käteni niiden väliin ja ne aukenivat ja katsahdin miestä ja sitten tyttöä. -Onks teiltä kadonnu puhelin? kysyin ääni väristen. -Itseasias on, mies vastasi. Kaivoin kännykän shortsieni taskusta ja näytin sitä heille. -Löysin tän tänää aamupäivällä, siin on sun kuvia joten aattelin et se on sun, sanoin ja tajusin, että kuulostin ihan stalkkerilta, joka vakoilee ihmisiä. Ilmeni, että riuska mies oli tytön isä, kun kuulin tytön kutsuvan tätä hiljaa isäksi kun he supattelivat jotain ja tämä isä hymyilikin ilahtuneesti, kun ojensin kännykän tytölle. -Hyvä et löysit sen, ollaan etitty sitä jo jonki aikaa. Mistä se löyty? mies kysyi. -Joo se siis löyty tuolt varastorakennuksen ympärilt semmosest pahvilaatikost, vastasin ja silloin isä hiukan punastui, koska kaikki kolme tiesimme ettei sinne saisi hylätä tavaroita. -Ei hätää, en aio kieliä teistä, sanoin miehelle, joka oli hiukan nolostunut. He kiittivät ja nyt annoin hissin ovien sulkeutua. Kun ovet olivat sulkeutuneet, nojauduin seinää vasten ja laitoin käden suuni eteen ja tunsin kun kyynel valui poskeani vasten. -Miten se oli niin kaunis? ihmettelin itsekseni ja valuin lattialle istumaan. Ajattelin, että onneksi otin tytön numeron ylös kännykkääni. Nyt vain painoin pääni käsiäni vasten kun istuin käytävän lattialla. Jatkuu.

Kommentit