Kirjoitukset

Uni

Ajatus, 10.05.2009 20:10
Katsottu 1337 kertaa

Tulit luokseni kuin iltatuuli, pehmeänä ja lämpöisenä. Kietouduit ympärilleni kuin kaunis ajatus lempeästi hyväillen. Annoin lämpimien käsieni vaeltaa pitkin vartaloasi, hellien sormien tehdä hyvää väistelemättä sinun hyväilyjäsi. Leijuimme makuuhuoneen hämärään kuorien turhia vaatteita matkalla voidaksemme kietoutua yhdeksi kauniiksi köynnökseksi. Sukelsimme nautinnon valtamereen, kellumaan kiireettömyydessä, nauttimaan aaltojen hyväilyistä. Olin sinussa kaikkialla, hellät sormet hakivat jokaisen hyvää tekevän kohdan vartalossasi, huuleni näykkivät hellästi kaikkialta, suu puhalteli lämmintä ilmaa pehmeinä henkäisyinä koskettamaan tavoilla joista et ollut tiennytkään ja kieli seikkaili omia polkujaan huokailujesi ohjaamana. Lempeät puhallukset ruususi terälehdillä ja kielen hyväilyt sen pinnoilla värisyttivät sinua sieluasi myöten, sinun osasi oli vain nauttia. Lempeän armottomasti hyväilin sinua nautinnosta toiseen, seuraten hymyillen kuinka lisäsit yhä uusia aaltoja nautinnon valtamereen, leijuen allonharjalta toiselle. Sinua oli kaunista seurata, katsoa vartalosi eteeristä balettia, kuulla suustasi purkautuva vaimea sinfonia, nähdä kuinka lensit tietoisuuden rajamailla. Aika katosi, oli vain iätön hetki ikuisessa avaruudessa. Kaunis matka universumiin, jota ei voi kiireessä löytää. Lopuksi otin sinut syleilyyni, halasin niin, että tiesit sylissäni olevan sinun kokoinen tila ikuisesti. Huulesi lepäsivät poskeani vasten lämpöä hehkuen. Sydämet löivät täydentäen toistensa rytmiä, eikä maailmassa ollut kuin me kaksi. Tunsin kostean kielen lipaisut poskellani, liian märät ja nopeat rauhalliseen tunnelmaan. Samassa katosit sylistäni, yhtä salaperäisesti kuin olit saapunut. Avasin silmäni ja näin karvaisen kuonon aivan lähellä, ja samalla sen kostean kiireisen kielen. Kultainen noutajani Ringo nuoli kasvojani, ilmoitti isännälle että on aika palata unelmista ja herätä uuteen päivään. Lähteä nuuhkimaan uuden aamun tuoksua ja katsoa miten maailma tänä aamuna makaa, vieläkö puut viheriöivät ja vieläkö joki virtaa uomassaan. Katsoin koiran riemukasta loikkimista, kuinka viaton luontokappale osaa iloita jokaisesta aamusta kuin se olisi ensimmäinen kerta. Miten jokainen aamu tutussa puistossa osaa olla seikkailu, täynnä uusia tuoksuja, kaikuja yön salaisuuksista ja lupauksia uudesta jännittävästä päivästä. Haistelin aamun raikasta ilmaa aamukasteen kastelemin lahkein, katsoin auringonsäteiden leikkiä puiden lehdillä ja veden pinnalla, kuuntelin lintujen laulua, aamun monimuotoista sinfoniaa. Osaisipa uuteen päivään suhtautua yhtä avoimin mielin kuin eläimet, herätä joka päivä uuteen seikkailuun, murehtimatta mennyttä tai tulevaa. Ei se aamun raikkaankosteassa ilmassa tuntunut ihan mahdottomalta ajatukselta. Tuli semmoinen lämmin olo. Ei tämä maailma ja elämä hullumpi juttu ole, tässä voisi jopa viihtyä. Kun vielä olisi joku, jonka kanssa tätä kaikkea voisi ihmetellä, antaa lapsenmielen vallata aamuisin ja unohtaa kiireet ja kaikki joutava edes hetkeksi. Joku jolla olisi aikaa pysähtyä katsomaan ja kuuntelemaan, sellainen kaksijalkainen jotta voisi jakaa saman kokemuksen kuin yhteisen salaisuuden. Ettei aina olisi niin loputtoman yksin. Aurinko jatkoi taivaltaan yhä ylemmäs ja maailma alkoi heräillä omaan tohinaansa. Kiire alkoi vallata omaa sijaansa takaisin yön kiireettömyyden jälkeen, meteli muurata tiilistä muuriaan erottamaan puiston rauhan ihmisten mielistä. Oli aika astua arkeen, uhraamaan kiireen alttarille kaikki kaunis mikä on aina ollut olemassa, se minkä olemma alkaneet oppia unohtamaan. Joku kaunis päivä emme ehkä enää ehdi edes huomata sitä. Voisinpa jäädä sinne puiston puolelle muuria, olla se utelias pikkupoika loppuun asti. Joku päivä vielä pakenen sinne, toivottavasti. Jos vain ehdin ennen kuin on myöhäistä.

Kommentit