Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
FakePirate, 28.05.2009 21:58
Katsottu 1471 kertaa
Yön viileys tiivisti kosteutta lehtiin. Hänen hiuksensa olivat kylmät ja tuoksuvat poskeani vasten. Pilvet peittivät puolet kuusta. Oli aivan hiljaista lukuun ottamatta joidenkin lintujen satunnaisia ääniä ja heinäsirkkojen vaimeaa siritystä. Kuulin hänen hiljaisen hengityksensä epätasaisena ja itkuisena. En voisi enää tehdä mitään auttaakseni. Lähdön hetki lähestyi vääjäämättä. Otin hänet syliini ja kannoin sisälle. Laskin hänet varovasti sängylle, suutelin hänen kauniita pitkiä mustia hiuksiaan ja istuin hänen vierelleen. Katsoin häntä syvälle hänen lähes mustiin silmiinsä, ne olivat märät kyynelistä. En voinut olla ajattelematta, että en näkisi niitä enää, unohtaisin hänen tuoksunsa ja sen, miltä hän tuntui. Unohtaisin hänet kokonaan. Tämä yö nosti tunteeni pintaan. En saisi itkeä, se olisi häpeä. Nostin käteni hänen hartioilleen ja liu'utin niitä alemmas. Syleilin häntä pitkään, mutta hän kuiskasi minulle jotain, joka nosti kuumotuksen kasvoilleni ja sai sydämeni pysähtymään. Aloin riisua häntä hitaasti samalla kun hänen kyyneleensä virtasivat vuolaina. Hän kertoi rakastavansa minua. Yö oli unohtumaton, ja ymmärsin etten koskaan tulisi unohtamaan häntä. Kun vihdoin nukahdimme, nukahdimme lähekkäin ja kiinnityimme toisiimme. Olimme yksi. Meistä kahdesta syntyisi yksi. Aamun ensimmäisten auringonsäteiden kajastaessa avasin silmäni. Olin hereillä, mutta hän nukkui rauhallisesti edelleen. En viitsinyt herättää häntä. Hän oli kovin kaunis. Pian olisin kaukana täältä, kun hän heräisi. Nousin hiljaa ylös ja otin muutaman minulle tärkeän esineen sängylle. Hänen kuvansa, vanhan riipuksen ja tietenkin miekkani. Riipukseni jätän hänelle onnea tuomaan. Esi-isät suojelkoon häntä. Pakkasin hiljaa ja puin päälleni. Ennen lähtöäni silitin hänen hiuksiaan ja loin viimeisen silmäyksen ympärilleni. Silmäni eivät suostuneet irrottamaan katsetta hänestä eivätkä jalkani halunneet liikkua. Lopulta pakottauduin sulkemaan oven takanani. En koskaan saisi kuulla hänen nauruaan enää tai haistaa hänen tuoksuvia hiuksiaan. Hän nukkui vielä onnellisena untaan, onnellisen tietämättömänä surusta, joka häntä odotti. Laiva odotti laiturissa, ja lokit kirkuivat. En kuullut ääniä enkä nähnyt iloa. Sitä ei ollut. Sodassa ei ole iloa, vain kuolemaa.
Attol, 20.11.2011 23:30
Ei voinut kuin itkeä. Tajuttoman kauniisti kirjotettu!<3
Cloverfield, 29.04.2010 18:28
Helposti FakePiraten paras tuotos Prologissa, kun kaksi muuta tarinaa on ollut pöljiä seksillä mässäilyjä, tämä pistää miettimään. Täydellinen tarina, puolessa välissä alkoi jo miettiä miksi päähenkilö on jättämässä rakkaansa, koska syytä ei kerrottu selvästi ennenkuin vasta ihan lopussa. Täydellistä.