Kirjoitukset

Ei ystävää voi myydä!

izzie, 10.06.2009 1:36
Katsottu 3020 kertaa

Menin aamulla aikaisin talliin. Avasin tallin oven ja samassa hevoseni höristeli minulle. Lili on hevoseni nimi. Lili on maailman kiltein ja ihanin suomenhevostamma, sain sen syntymäpäivälahjaksi, kun täytin 13, nyt olen siis 15, se oli elämäni paras lahja! Lili olisi muuten mennyt teuraaksi, mutta isäni kuuli asiasta viime tipassa, mutta sai onneksi pelastettua tamman, minun tammani. "Tahdotko aamukaurat, Liliseni?" Annoin tammalle kaurat ja katselin sitä. Lili on minulle koko elämäni, ilman sitä elämäni olisi ankeaa ja yksinäistä. Asumme maalla, kaverini asustavat parin kymmenen kilometrin säteellä. Näen heitä vain koulussa. Sen vuoksi minulle ostettiinkin hevonen ja toki olen pienestä asti halunnut kovasti hevosta ja opettelin ahkerasti ratsastamaan, kun asuimme vielä kaupungille ja naapurissamme asui eräs nainen, jolla oli kolme hevosta. Päivällä päätin mennä ratsastamaan, maastoon. Harjasin Lilin huolellisesti ja varustin sen. Satulaa laittaessa Lili on vähän rauhaton, mutta ei se tekisi silti mitään pahaa minulle. Kun olin saanut varustettua tamman, lähdimme maastoon. Kun olimme juuri päässeet metsään, isä soitti minulle: "Ilona.. Tulisitko jo kotiin, meillä on äidin kanssa asiaa sinulle.." Vastasin huolestuneena: "Tulen heti". Mitähän on oikein sattunut, menin vakavaksi ja Lili yritti kovasti piristää minua hassuttelemalla. Se nosteli jalkojaan oikein korkealle, näyttääkseen muka joltain ylväältä ratsulta. Nauroin Lilille ja sanoin: "Lili, sinä olet parasta mitä minulla on! Rakastan sinua, enkä ikinä luovu sinusta!" Lili hörisi jälleen. Kun pääsimme kotiin, isä ja äiti tuli talliin. Isä sanoi: "Ilona.. Olen hirveän pahoillani.. Mutta.." Isä ei pystynyt sanomaan sitä, joten äiti sanoi: "Joudumme myymään Lilin ja joudumme muuttamaan Ranskaan. Emme voi ottaa Liliä sinne mukaan. Olen pahoillani". Huusin: "Mitä!? Ei se käy, Liliä ei myydä, se on minun rakas ystävä, ei ystäviä voi myydä!" Isä ja äiti olivat hiljaa, kunnes lähtivät pois tallista. Aloin itkemään, halasin Liliä kovasti, puristin niin lujaa sen paksua ja pehmeää kaulaa, ajattelin, että en päästä siitä ikinä irti! Ja ihan kuin Lili olisi tajunnut mitä oli tapahtumassa.. Se painoi päänsä minua vasten ja näytti myös surulliselta. Sanoin sille: "Lili.. Ei, minä en anna myydä sinua! Me voimme vaikka karata yhdessä.. En tiedä minne, kyllä me jotain keksimme!" Olin ollut jo kolme tuntia tallissa, Lilin kanssa. En lakannu itkemästä, en pystynyt. Isä tuli talliin ja kysyi: "Onko kaikki hyvin?" Vastasin vihaisena ja surullisena: "Hyvin? Miten kaikki voisi olla hyvin, kun joudun luopumaan ystävästäni! Te ette tajua mitään, te pilaatte elämäni, te pilaatte Lilin elämän, kukaan muu ei ymmärrä Liliä niin hyvin kuin minä!" Isä sanoi: "Ymmärrän kyllä. Se on vaikeaa, mutta pääset siitä varmasti yli, on Ranskassakin talleja, jossa voit käydä." Sanoin: "Minä en tahdo ranskalaisia hevosia, en tahdo Ranskaan, en edes osaa englantia, en saisi kavereita, olisin entistä yksinäisempi! Miksi meidän pitää muuttaa!?" Isä sanoi: "Koska sain sieltä töitä, sain potkut edellisestä työpaikastani ja ainoa samanlainen tehdas on Ranskassa ja haluan tehdä juuri tätä työtä.." Olin niin vihainen, että olisin voinut vaikka lyödä isää, miten hän voi olla noin julma! Jonkun typerän työn takia joudun luopumaan hevosestani... Siihen en suostu! Sanoin: "Mene pois täältä, minä ja Lili vihaamme sinua! Sinä et ole sen arvoinen, että voisit seistä Lilin tallissa! Mene pois!" Isä meinasi sanoa jotain, mutta lähtikin tallista heti. "Lili.. Mitä me oikein teemme? En voi antaa heidän myydä sinua! En kestä luopua sinusta!" Lili pökki minua turvallaan, se halusi lisää haleja. Halasin Liliä ja kyyneleeni putoilivat sen kiiltävälle karvalle. Itkin, itkin ja itkin. Lopulta äiti tuli talliin ja sanoi: "Ilona.. Kello on jo puoli kaksi, sinun olisi parasta mennä nukkumaan." Hän katsoi karsinaan ja hämmästyi. Olin nukahtanut Lilin viereen, Lilin pehmeä kaula oli tyynynäni ja Lilin nukkui. Äiti ei tohtinut herättää meitä, joten lähti tallista. Aamulla heräsin siihen, kun Lili kolisteli kaurakippoa turvallaan, sillä oli nälkä. Olin edelleen apaattinen. Laitoin Lilille kaurat ja se söi ne tyytyväisenä. Pian isä tuli talliin. Hän koputti ensin oveen ja kysyi: "Saanko tulla sisään?" Vastasin: "Et, häivy, häivy elämästäni!" Isä kuitenkin tuli sisään ja sanoi kylmän rauhallisesti: "Eräs nainen tulee katsomaan Liliä, ostoaikeissa." Silmäni muuttuivat varmaan tulipunaiseksi vihasta ja surusta. Olin niin vihainen isälleni, että sanoin jotain todella kamalaa: "Jos myyt Lilin, voit myydä minutkin! Tai sitten teen itsemurhan, minä en aio elää ilman Liliäni!" Isä kauhistui ja sanoi: "Ilona, tuo ei ole enää normaalia puhetta! Lili on vain loppujen lopuksi yksi hevonen muiden hevosten joukossa." Huusin: "Sinä et tajua, vihaan sinua, mene pois, häivy, älä tulee enä tänne! Ja sano sille naiselle, ettei ole asiaa tulla tänne, tai minä sanon, ja rumasti sanonkin!" Isä lähti tallista, mutta ei soittanut sille naiselle ja kieltänyt häntä tulemasta katsomaan Liliä. Niinpä otin ohjat omiin käsiini. Kun nainen tuli lopulta, menin tallin ulkopuolelle, oven eteen ja vartioin ovea kuin mikäkin vartija. Sanoin naiselle: "Täällä ei ole mitään, mikä voisi kuulua sinulle. Etsi haluamaasi jostain muualta." Olin niin vihainen, että lisäsin vielä: "Sinä et voi viedä minun ystävääni!!" Nainen kummasteli vähän ja sitten isäni tuli tallin ovelle. "Mikä täällä on? Ilona, päästä Päivi sisään katsomaan Liliä." Sanoin: "En päästä, Lili on minun ja tulee aina olemaan minun!" Päivi sanoi: "Kuule, Ilona. Ymmärrän sinua, en voi viedä ystävääsi, en aiokaan viedä, nyt kun tajuan, kuinka paljon rakastat sitä." Isä hämmästyi ja kun Päivi lähti, hän huusi minulle: "Tätä menoa emme saa ikinä myytyä kaakkia!" Se oli viho viimeinen lause, minkä pystyin kuulemaan isäni suusta ja samassa potkaisin isääni ja menin talliin, laitoin oven lukkoon ja menin Lilin rinnalle, itkin taas. Isä huusi oven takana, lopulta äiti tuli ja sanoi isälle, että menee pois. Äiti kysyi saako tulla sisään ja päästin hänet. Äiti näki silmäni ja sanoi: "Kultani, olet itkenyt niin paljon, että silmäsi ovat ihan punaiset.. Tule tänne, halataan." Äiti otti minut syleilyynsä, tuntui vauvamaiselta, mutta oli jotenkin turvallista olla siinä. Sanoin äidille: "Äiti, en halua luopua Lilistä, se on elämäni. Ja isä yrittää viedä elämäni." Äiti sanoi: "Ymmärrän kultaseni, minä olen puolellasi, minusta isän työ ei ole niin tärkeää, kuin sinun elämäsi, Lili tosiaan on elämäsi." Äiti tosiaan ymmärsi. Äiti meni puhumaan isälle ja tuli pian itkien luokseni. Kysyin: "Mitä nyt, äiti?" Äiti vastasi: "Me.. Erosimme.. Isäsi jätti minut." Siinä samassa tajusin: Minun takiani vanhempani erosivat, minä pilasin heidän suhteensa. Miten saatoin? Äiti sanoi: "Tiedän, että ajattelet, että tämä on sinun vikasi, mutta ajattelet väärin. Se ei ole sinun vikasi, se on isäsi työn vika, hän ajattelee liikaa työtänsä, hänelle on raha tärkeintä.. Ja työ. Minulle on tärkeintä sinä ja se, mikä sinulle on tärkeintä ja parasta, enkä voisi ikinä viedä sinulta mitään sinulle tärkeää. Äiti halasi minua taas ja puristimme toisiamme lujasti. Sanoin äidille: "Mutta.. Millä me elätämme itsemme sekä Lilin?" Äiti sanoi: "E-en tiedä, kyllä minä jotain keksin." Äiti lähti pois, isä pakkasi tavaroitansa. Kun menin sisälle, kuulin kuinka isä huusi äidilleni. En voinut vastustaa ja menin salakuuntelemaan heidän puhettaan. "Muutan Ranskaan ja sillä selvä, minua ei mikään koni pidättele! Ilona joko luopuu siitä, tai sitten ei, mutta minä lähden." Äiti vastasi isälle: "Miten sinä saatat puhua tuollaista!? Lili merkitsee Ilonalle paljon, todella paljon. Eikö tyttäresi merkitse sinulle mitään?" Isä sanoi: "EI!" Äiti oli hiljaa, isäkin oli hiljaa. Isä lähti huoneesta ja törmäsi minuun. Oli syvä hiljaisuus hetken, kunnes isä tönäisi minut sivuun ja lähti autollaan pois. Olin ensin vihainen, sitten surulinen. Olen onnistunut pilaamaan kaiken. Minun takiani kaikki on pielessä. Lysähdin maahan, aloin itkemään, vaikka silmäni ei sitä olisi enää kestäneet. Äiti otti minut syliinsä ja puristi lujaa. Itkimme molemmat. Mikä isää vaivaa, ei hän ole ikinä ollut tuollainen? Itkimme äidin kanssa koko illan, kunnes pystyimme jo jotenkin olla itkemättä ja teimme ruokaa. Emme puhuneet mitään, olisimme vain ruvenneet taas itkemään. Kun olimme syöneet, menin katsomaan Liliä. Lili hörisi minulle, ihan kuin kysyäkseen, mikä tilanne. Sanoin Lilille: "Voi, Lili.. Kaikki on pilalla, äiti ja isä erosi. Se on minun syyni." Lili nojasi päätänsä minuun, lohduttaakseen minua. En itkenyt, en pystynyt, silmiä kirveli kauheasti ja ne punoittivat. Äiti tuli talliin ja sanoi: "Ilona.. Me kyllä pärjäämme kolmestaan, yhdessä me olemme oikea perhe. Minä voin tehdä vähän ylitöitä pari kertaa viikossa, niin pärjäämme oikein mainiosti." Hymyilin, pitkästi aikaa, niin myös äitikin. Halasimme vielä toisiamme ja sanoin äidille: "Äiti.. Rakastan sinua, olet maailman paras äiti!" Sitten äiti ehdotti: "Nyt mennään ratsastamaan, minä haluan koittaa ratsastaa Lilillä!" Yllätyin suuresti, otimme harjat ja varusteet. Aloimme harjaamaan Liliä, Lili nautti kahden harjan rapsutuksista. Äiti tykkäsi puuhata hevosen kanssa ja kun pääsi Lilin selkään, hän sanoi olevansa todella onnellinen, kun hänellä on minut ja Lili. Hymyilin äidille ja talutin Liliä äidin ollessa selässä, äiti ei vielä oikein osaa ohjata hevosta. Elimme onnellista elämää, ilman isää. Kuuden vuoden päästä Lili menehtyi, vanhuuteen, se eli 29 vuotiaaksi. Olin sen vierellä kuolinhetkellä ja olin surun murtama... Mutta nyt sen oli hyvä olla varmasti. Hautasimme Lilin eräälle jyrkänteelle, missä usein katselimme Lilin kanssa auringonlaskua. Koristelimme haudasta kauniin, äiti toi kauniita kukkia siihen ja minä laitoin haudan ympärille Lilin hevosenkenkiä.

Kommentit