Kirjoitukset

Tivoli kuusimetsässä, osa 1.

Cloverfield, 26.10.2009 1:41
Katsottu 1455 kertaa

Tämä on jatkoa Kuusimetsä-novellisarjalle, joka ei kuitenkaan vaadi alkuperäisten novellien lukemista. ________________________________________________ Oli talvi, joululoma ja oli kulunut suunnilleen kaksi vuotta siitä mitä kun näin sen pikkutytön huuoneessani ja olimme jo suurin piirtein päässeet kuusimetsän tapahtumista yli. Siis minä, Lasse, Ossi, Kirsi ja Tiina. Tottakai olemme yhä surullisia ja vihaisia siitä mitä tapahtui, mutta emme ajattele sitä enää paljoa. Nyt olimme keskellä samaa metsää mutta pyöräilimme täysin uudella asfalttitiellä joka oli vasta kuukausi sitten valmistunut. Poljimme jokainen omilla pyörillämme, Kirsi tosin kyyditsi Tiinaa pyörän tarakalla. Pyöräni renkaat luisui lumisella ja jäisellä tiellä. Tiina piti tiukasti Kirsin vyötäröstä kiinni ja nauroimme kun he meinasivat hitaassa vauhdissa kaatua pyörällään. Lasse polki vanhalla mustalla jopolla kuin vanha tekijä ja näytti siltä kuin tämän polkemiseen ei lumi vaikuttanut lainkaan. Kylmä viima puski suoraan kasvoillemme ja tunki toppatakkiemme alta saaden meidät lisäämänä vauhtia. -Ei enää pitkä matka, se tivoli on tossa nurkan takana, Lasse tiesi sanoa punaisen kaulahuivinsa läpi. Kävimme kaikki kunnan lähellä olevaa lukiota, vaikkakin eri luokilla mutta pidimme silti yhtä ja olimme paljon keskenämme. Tänäänkin olimme joululoman aluksi päättäneet mennä uuteen tivoliin jonka rakentaminen aloitettiin syksyllä ja saatiin viikko sitten valmiiksi. Sittemin tivoli on ollut suljettuna, koska on talvi. -Mä en jaksa enää polkea, Ossi puuskutti ja keinahteli puolelta toiselle painaakseen polkimia. Tämän pyöreät posket punottivat ja hengitys höyrysi kuin kuuma patakattila. -Koita ny vielä jaksaa, nauroin. -Hyvä sun on puhua kun sulla on uus maastopyörä ja mulla tämmönen vanha armeijarotisko, Ossi ähki painaen muhkeaa punaista, virkattua pipoa syvemmälle päähän. Minulla ei ollut päälläni kuin kapeat harmaat farkut mutta niiden alla oli pitkät kalsarit ja silti talven pakkanen pisteli ihoa. Katselin iloisena hymyilevää Tiinaa joka oli vain kaunistunut näinä kahtena vuonna jos mahdollista. Tyttö näytti hyvältä isänsä vihreissä toppahousuissa joissa oli pieniä lumihuippuisia vuoria kuviona. Kirsi oli saanut paksusankaiset silmälasit, ja olimme pitkään kiusoitelleet häntä ja Ossia kuinka he nyt soveltuvat yhteen kun niillä on jotain yhteistä. -Tuol se on, mä nään sen! Ossi riemuitsi ja sai jostain voimia polkeakseen kovempaa. Lisäsimme vauhtia ja lumi lensi takanamme pyörän renkaiden voimasta. Hdetken pyöräiltyämme näimme portit joihin oli kiinnitetty kyltti missä luki kauniilla paksuilla kirjaimilla ”Tivoli”. Tekstin alapuolella oli pienin tikkukirjaimin kirjoitettu myös tivolin perustajan, Hans Laakson, nimi. -Viimeinen portilla on jarruraita Ossin boksereissa! Lasse huusi ja lähti polkemaan vielä lujempaa. -Hei! Ossi huudahti Lassen lauseesta ja lähti polkemaan minä ja tytöt perässään. Lopulta Lasse oli ensimmäisenä perillä ja Ossi yllätys, yllätys, viimeisenä. Tämä huohotti kuin kaksisataakiloinen mies. Huomasimme porttien olevan auki, hiukan raollaan. Missään ei näkynyt jalan- tai renkäänjälkiä, joten ajattelimme, että se on unohdettu auki epähuomiossa. -Mut sehän on vaan hyvä juttu! Tiina innostui. -Totta! Nyt päästään sisäpuolelle tutkii, ilma et tarvii kiivetä aidan yli, Lasse sanoi ja avasi porttia hiukan mahtuakseen kävelemään niiden välistä tivoliin pyörän kanssa. Menimme perässä ja näimme kuinka mikään laite ei ollut peitetty pressuilla. Laitteet oli osittain lumisia, karusellin katolle oli kertynyt iso lumikinos. Pieni vihreäkiskoinen lastenvuoristorata oli jäässä ja maatasolla menevä radanpätkä oli peittynyt lumeen. Sen takana näkyvä korkea näköalatorni johon kiivetään kierreportaita pitkin ylös, oli varmasti vaarallinen kiivettäväksi koska rappuset näytti olevan umpijäässä. Lähdimme kävelemään pienen huvipuiston keskelle. Tulimme pääkadulle, joka alkoi kyltillä jossa luki ”Hassubulevardi”. Molemmin puolin oli värikkäitä, lumisia kojuja joissa osassa mainostettiin hataraa, osassa leluja ja hupinaamareita ja toisissa oli erinäisiä kilpailuja. Huomasin Lassen katselevan rakennusten yläkulmiin. -Mitä sä kattelet? Kysyin ja katselin itsekin ja sitten tajusin itsekin. -Ei minkäännäkösiä valvontakameroita. Herra Laakso on aika luottavainen, Lasse tuumi. -Tai sit ne ei oo vaa asentanu niitä ettei pakkanen riko niitä, Kirsi epäili ja jätti pyörän Hassubulevardin sisäänkäynnille. Potkaisin pyörän jalan esiin ja jätin sen lukitsematta Kirsin pyörän viereen. Samoin teki Ossi ja Lasse. Lähdimme kävelemään Hassubulevardin toista päätyä kohti, koska siellä näkyi hieman isomman vuoristoradan sisäänkäynti. Jatkuu.

Kommentit