Kirjoitukset

Hevoset = Elämä. osa 2

jokurandomi, 28.12.2009 11:45
Katsottu 1446 kertaa

Menin ihan paniikkiin, enkä tiennyt mitä tehdä. Juoksin äkkiä etsimään Minnaa, häntä ei löytynyt. Kirosin itsekseni kun olin unohtanut aamulla kännykän kotiin. Juoksin tallihuoneeseen ja näin jonkun kännykän pöydällä. Tästä voi tulla sanomista, tolkutti pieni ääni päässäni. Mutta en välittänyt siitä. Kuka idiootti oli laittanut varsan jo nyt laitumelle!? Jos se on syönyt ruohoa liikaa tai apiloita tai, tai, tai. Vaihtoehtoja oli liikaa, mutta oli todennäköistä että se oli ähky tai myrkytys. Yritin muistella eläinlääkärin numeroa samalla kun kävelin ripeästi karsinan luo. Varsa makasi yhä maassa. Mikä se numero nyt oli?? Ainiin! 050-2348968! Soitin numeroon. -Tampereen eläinlääkäri Makkonen. Kuinka voin auttaa? eläinlääkäri kysyi ilman huolen häivää. -Onko sinulla kiireitä juuri nyt vai ehditkö tulla tähän Deen Ratsastuskoululle käymään? Täällä kokeillaan siitosta ja eräs varsa on vakavasti sairas. Se on vasta kolmen päivän ikäinen! selitin paniikissa puhelimeen. -Hmm. Kyllä minä voisin pistäytyä, ei näytä olevan muutakaan sovittu. Tuossa muutaman tunnin päästä olisi näköjään yksi lehmän tarkastus. Tulen nyt heti sinne. Nähdään kohta, eläinlääkäri selitti minulle. -Juu, nähdään, sanoin niin rauhallisesti kuin osasin. ~TUNNIN PÄÄSTÄ~ ~Eläinlääkäri saapuu pihaan.~ Voieivoieivoiei, ajattelen. Miten tässä käy? -Hei, missäs se varsa on? lääkäri kysyy saapuen sisään. Hei, wait a second. Kukas toi namupala on? mietin. Lääkärin kanssa tuli syötävän söpö poika. Rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta nyt ei ollut aikaa. Oli pelastettava varsa vaikka mikä olisi. -Missä on sankoja ja sieniä? poika kysyi. -T-t-t-tuolla, t-tulen n-n-näyttämään, änkytin. Poika otti käsistäni kiinni saaden minut punastumaan. -Tajuan että olet järkyttynyt, koitetaan skarpata yhdessä, poika selitti rauhalliseen sävyyn. Helppo homma, ajattelin. Saimme vietyä vettä ja sienen lääkärille, joka tutki hevosta. Lievä ähky, varsoilla joskus hengenvaarallinen. Juottakaa sitä ja koittakaa saada se kävelemään. -Y-yritän. Otin varsaa päitsistä ja nostin sitä. Se seisoi kuin ihmeen kaupalla. Otti askeleen, toisen, kolmannenkin. Se käveli. Huhhuh. Nyt oli vielä vaikein edessä, odottaa toipumista. -Kyllä tää tästä, sanoi eläinlääkäri. Katsotaan ensi kerralla, tulen huomenna pistäytymään siinä kymmenen aikaan aamupäivästä. -Kiitti et tulit, sanoin viimein änkyttämättä. Menin satulahuoneeseen. Voi mikä siivo! Nostelin satuloita paikalleen, puhdistin ja niputin kaikki suitset, puhdistin Lovan satulan, vaihdoin satulahuovan, vein varsalle ja Lovalle fleece-loimet. Sen jälkeen harjasin vielä lattian. Kello oli jo noin paljon! Kiikutin hevosille ja poneille ruuat ja katselin kun ne söivät. Aasitkin pihalla kaipasivat liikutusta. Otin aasit ja juoksutin niitä hetken kentällä, kunnes olin ihan puhki. Karsinat siivoaisin heti aamulla aamutallilla... Lähdin kotiin. Päivä oli nyt pulkassa. Kävelin vielä Lovan ja Samun karsinan ohi. -Hei hei rakkaat, nähdään aamulla, lepertelin niille. Samu näytti jo paljon paremmalta. Hyvä. Onnekseni äiti oli tullut lava-autollaan hakemaan joten minun ei tarvinnut enää pyöräillä kotiin. Olin niin onnellinen. The end.

Kommentit