Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
tsuki, 11.01.2010 22:03
Katsottu 1730 kertaa
8. Rakkaus vai Kunnia? Pimeys.. Missä olin? Yritin raottaa silmiäni, mutta ne tuntuivat raskailta. Olinko.. kuollut? En saanut kontrollia kehooni. Yritin ja yritin, mutta kehoni ei totellut minua. Menin paniikkiin. Mitä jos olen tälläkertaa oikeasti.. halvaantunut? Ajatus raastoi minua. Niin monta kertaa olen joutunut tilanteeseen jossa olen melkein halvaantunut. Se olisi sopinut ihan milloin muulloin tahansa, mutta ei nyt. Olin jo niin lähellä. Kuulin hiljaista puhetta. En saanut selvää sanoista, mutta aistin että puhujat puhuivat minusta. "Oletko varma? No päästä tyttö sitten vapaaksi." Tunsin kuinka joku asteli luokseni. Kylmä käsi kosketti minua. Tunsin ensin kivun ja sitten tuntui kuin suuri kivi olisi vieritetty päältäni. Pystyin taas liikkumaan, ja avasin silmäni hitaasti. Kohotin katseeni edessäni seisovaan hahmoon. Silmäni olivat vielä sumeat, enkä erottanut mika edessäni seisoi. Se muistutti jotain suurta ja ylvästä. "Karhu.." Kuiskasin, ääni tuli vaivallisesti ja oli käheä. Suuri karhun hahmo tuijotti minua ylväänä, mutta uhkaavana. Näkymä kirkastui ja haukoin henkeäni. Hahmo ei ollut mikään tavallinen karhu, vaan yliluonnollisen iso ja vartalo arpia täynnä oleva jääkärhu. Pian karhun viereen asteli kaunis valkoinen susi. Sen siniset silmät katsoivat minua kylmästi ja kunnioitusta herättävästi. Tiesin, että he olivat sydänmettömiä tappajia, mutta varsinkin susi sai sydämeni pomppimaan ihastuksesta. "Nouse ylös!" Suden käsky oli äänetön, mutta se tunkeutui kehoni läpi kuin terävä puukko. Säpsähdin äänen aiheuttamasta kivusta. Nostin pääni ja huomasin, että edessäni seisoi petojen tilalla kaksi miestä. Toinen oli pitkä ja hoikka ja toinen taas arpinen, suuri ja lihaksikas. Haukoin henkeäni, minussa heräsi pelko, kunnioitus ja ihastus. Pidempi mies loi minuun uhkaavan katseen ja astui pari askelta kohti. Tunsin kuinka kylmä käsi otti lujan otteen käsivarrestani ja nosti minut vaivatta ilmaan kuin olisin ollut vain kevyt, heiveröinen lapsi. Ja sehän minä täällä olinkin. Olin vain pieni ja heiveröinen lapsi, joka ei ollut mitään verrattuna klaanilaisiin, Koskemattomiin. Tunsin kipua suden nostaessa minut kovakouraisesti ja laskiessa jaloilleni pitäen yhä kiinni. "Mi-mitä haluatte minusta?" En ajatellut yhtään kysyessäni sitä ja melkein säikähdin omaa ääntäni. "Sittempähän näet." Kuulin karhun puhuvan takanani. Ääni oli matala ja karhumainen, se sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Susi päästi kädestäni irti ja tunsin kuinka ne sidottiin kuumasta hohtavalla kettingillä. Kettinki poltti ranteeni verille ja olisin halunnut huutaa tuskasta, mutta pysyin hiljaa, sillä tiesit, että jos huutaisin tuska vain yltyisi. Lähdin kävelemään suden ja jääkarhun perässä, he olivat taas petoina. Kävellessäni joka askel tuotti tuskaa, myrkky teki askelistani huteria ja olin kaatua monta kertaa. Katselin ympärilleni, en olisi voinut eläessäni kuvitellakaan mitään niin järisyttävää. Ympärilläni olin suuria jäälinnoja, jotka olivat niin upeita ja yksityiskohtalaisia. Sitä ei voinut kuvata sanoin. Haukoin henkeäni katsellessani linnoja, niiden luona oli suuria hahmoja, Koskemattomia. Erilaisia eläimiä, suuria kissa- ja koirapetoja, karhuja, taruolentoja. Kaikkea mikä luokitellaan pedoksi. Tunsin, että taluttajani nopeuttivat tahtiansa ja katsoin heidän selkien takaa eteen. Henkeni salpaantui, edessä oli upea jääsilta. Se johti vuorelle, joka johti ainoalle sulalle paikalle täällä. Kun astuin sillalle olin pyörtyä katsoessani alas. Laavaa! Silta vei laavan yli tulivuorelle. Olin helpottunut kun pääsin viimein pois sillalta. Joka askeleella tunsin kuinka sydämeni pomppi yhä villiimmin ja henkeni tiheentyi. Astuin sisään suurista ovista, enkä saanut enään happea. Haukoin henkeä ja yritin saada ilmaa, mutta happi ei kulkenut ja tunsin kuinka jalat pettivät ja pimeys laskeutui.. Kylmyys, se sulki minut syleilyynsä. Kuulin ääniä ympäriltä, murahtelua, ulvontaa ja puhetta, mutten pystynyt avaamaan silmiäni enkä liikkumaan. Tunsin kuinka minua siirrettiin ja pian tunsin lämpeneväni ja saavani kontrollin. Hengitin syvään ja aloin avata silmiäni hitaasti. Kaikki oli sumeata ja yritin tarkentaa näkymää. "Ei!" Kuulin epätoivoisen ja surullisen huudahduksen, ja aloin vapista. Tuon äänen tunnistaisin missä vaan. Kaikki alkoi tarkentua ja katselin ympärilleni etsivänä. Sydämeni itki ilosta ja pamppaili nopeasti kun katseeni kiinnitty edessä olevaan suureen kissaan. "Rey.." Sain sitä tuskin sanottua, olin kuolla onnesta. En kuollutkaan näkemättä Reytä. Yritin liikkua Reyn luokse, mutta huomasin, että jokin pidätteli minua. Kahleet. Minut oli kahlittu jaloista ja käsistä kiveen. Katsoin Reytä silmiin, niissä näkyi pelko, suru ja ripaus iloa sekä rakkautta. "Anna anteeksi.." Hänen äänensä oli surullinen, ja suuri kyynel valui hänen poskelleen. "Olen pahoillani.." Rey vapisi, hän näytti heikolta ja pieneltä. Huomasin, että hänet oli sidottu kaulasta, jaloista ja rinnasta painavan näköisillä ketjuilla, jotka hohtivat punaisina. "Ei.." Kuiskasin hiljaa ja katsoin kyynelisin silmin Reytä. Näin kuinka hän kärsi, en kestänyt katsoa sitä. Käänsin katseeni pois, ja samassa kuulin tuskaisen huudon. Nostin pääni ja katseeni kiinnittyi Reyhyn, joka makasi maassa ihmisenä selkä verta vuotaen. Pelästyin ja yritin riuhtoa itseäni irti, mutta kahleet pitivät. Katsoin Reytä epätoivoisena, hän nosti päänsä vaivalloisesti ja katsoi minua anteeksipyytävänä. Sitten jokin laski tassullansa voimakkaasti Reyn pään alas. Katsoin tulijaa. Se oli se sama susi joka raahasi minut tänne. "Kas, kas. Juulia tuli pelastamaan Roomeota." Susi sanoi ja lähti kävelemään hitaasti minua kohti. Se puhui äänettömmällä äänellänsä, joka viilsi kehoani. "Eikös sen pitäisi mennä toisinpäin? On tainnut roolit vähän sekoittua." Susi lähestyi minua askel askeleelta ja paljasti hampaansa. "Rey! Tehdäänpä tasoituksen vuoksi niin, että minä tapan rakkaasi hitaasti ja tuskallisesti ja saat yrittää pelastaa häntä, jotta et tuntisi itseäsi niin naurettavaksi." Suuren valkoisen pedon kita oli nyt kymmenen sentin päästä kasvoistani. "Ei! Kesunyian! Jos katkaiset Chikiltä hiuksenkin tapan sinut! Voit olla varma siitä!" Rey huusi viimeisillä voimillansa ja yritti nousta, mutta jokin löi hänet voimalla takaisin maahan. "Rey!" Parahdin kun suuri karhu musersi Reyn maahan. Kesuniyan hymyili ilkeästi ja iski sitten hampaansa olkapäähäni. Laitoin silmäni kiinni, tunsin terävät hampaat olkapäässäni. Ne pureutuivat hitaasti lihaani ja olisin halunnut huutaa kivusta, mutta pysyin vaiti. Avasin silmäni ja katsoin Reytä. Hän makasi maassa yrittäen saada karhua päästämään irti itsestänsä. Hän oli taas petomuodossaan. "Ei! Lopeta!" Rey huudahti ja kävi viimeisillä voimillansa karhun kaulaan kiinni. Hän näytti saavan voimia, sillä hän onnistui iskemään karhun maahan. Rey huohottoi raskaasti ja nousi vaivalloisesti ylös. Kun hän löysi tasapainonsa, Kesuniyan päästi minusta irti ja kääntyi katsomaan Reytä. "Olet näköjään yhtä uhmakas kuin ennenkin." Suden ääni sai kivusta tykyttävän olkapääni tuleen. "Mutta et voi liikkua kahleiden takia. Et voi tehdä mitään pelastaaksesi rakastasi." Tunsin viiltävän kivun Kesunyian hyökätessä kylkeeni. Suljin silmäni. Luulin pyörtyväni kivusta, mutta sitten suuri peto päästi irti ja lensi maahan. Avasin silmäni ja katsoin Reytä joka seisoi edessäni huohottaen raskaasti. "Älä ole niin varma. En luovuta ennenkuin Chiki on turvassa. Kahleet eivät minua estele!" Reyn ääni oli uhmakas ja päättäväinen. Hän horjui hieman, mutta pysyi pystyssä. Kesuniyan nousi maasta ja katsoi Reytä ivallisesti hymyillen. "Et siis aio luovuttaa?" Kesuniyan hyökkäsi Reyn kimppuun, mutta tämä väisti ja hyökkäsi suden niskaan pakottaen tämän maahan. Suuri kultainen leijona puri sutta lujaa ja verta valui solkenaan. Mutta Kesunyian riuhtaisi itsensä irti vahvojen leukojen otteesta. Kumpikin seisoi katsoen toista kivettyneesti, ja Kesunyianin niskasta valui paljon verta. "En olisi halunnut tehdä tätä, mutta itsepähän kerjäsit, ja nyt rakkaasi joutuu kärsimään uhmakkuutesi takia vielä kauheammin. "Rædsel!" Susi huusi, tunsin kivun ja sitten kaikki pimeni. Mi-mitä tapahtui? Missä olen? Avasin silmäni ja huomasin makaavani kyljelläni maassa. Päässäni pyöri ja tuntui kuin minut olisi huumattu, olin pilvessä. Aistin puhetta vieressäni, mutta se tuntui hyvin kaukaiselta. En pystynyt ajattelemaan selvästi. Ainoa asia, minkä muistin kirkkaasti oli Rey. Ajattelin häntä, kunnes muistin yhtäkkiä kaiken. Yritin nousta ylös mutta kehoni oli turta. En tiedä kauanko siinä makasin, se tuntui iäisyydeltä. Mutta vähitellen aloin lähestyä maanpintaa ja kipu kyljessä ja olkapäässä alkoi tuntua voimakkaammin hetki hetkeltä. Päässäni ei enään pyörinyt, ja aloin ajattelemaan selvästi. Avasin silmäni uudelleen ja näin edessäni tärkeän näköisiä Koskemattomia. Ne olivat suuria, ruskeita sapelihammastiikereitä joilla oli haarniskat. Minun ei tarvinnut ajatella yhtään, vaan tiesin missä olin. En ollut koskaan kuullut siitä tai kuvitellutkaan sen olemassa olosta, mutta tiesin heti mikä paikka se oli. Linna, Koskemattomien johtajan palatsi. Gonoszin temppeli. Yksi vartijoista nosti minut jaloilleni kovakouraisesti. Huojuin hetken ja jalkani tuntuivat huterilta, mutta onnistuin löytämään tasapainoni. Katselin ympärilleni, paikka oli valtava. Katseltuani hetken tajusin, että tämä oli vasta "eteinen". Ovia meni joka suuntaan. Isoin ja tärkeimmän näköisin ovi oli suoraan edessäni, parinkymmenen metrin päästä minusta. Valtava ovi oli auki ja siitä lähti jyrkät, suuret portaat ylöspäin. Kuinka iso linna olikaan, jos vasta eteishalli oli niin valtavankokoinen? Mietin itsekseni. "Rædsel! Kesunyian! Tuokaa heidät!" Kuulin jonkun huutavan ja sitten näin suuren jääkarhun raahaavan jotain, joka yritti taistella vastaan. Ei ollut vaikeata arvata kuka tuo kultainen peto oli. Rey riuhtoi minkä kerkesi, mutta kahleet pitivät. Hän loi epätoivoisen katseen minuun, ja vastasin hänen katseeseensa rauhoittavalla ja tyynellä katsella. Se sai hänet hämmentyneeksi, en ymmärtänyt itsekkään miksi olin niin rauhallinen. Tunsin syvällä sisimmässäni, että tämä oli väistämätöntä. Minun olisi kuulunut olla huolestunut ja pelosta suunniltani, mutta en ollut koskaan ollut niin rauhallinen ja tyyni. Kesunyian sitoi käteni ja lähti kävelemään suurelle ovelle taluttaen minua. En edes yrittänyt pistää vastaan, vaan kävelin valkoisen suden takana omatahtoisesti ja ripeästi. Reykin oli lopettanut riuhtomisen, hän ymmärsi, ettei ollut mitään järkeä kuluttaa voimiansa vartijoihin. Mennessämme portaat jouduin hyppimään askelmalta toiselle, ja olin hiukan hengästynyt päästessäni ylös. Kun pääsimme portaat ylös Kesunyian ja Rædsel pysähtyivät ja kuulin heidän puhuvan jotain. En ymmärtänyt kieltä, mutta tiesin heti mitä kieltä se oli. Koskemattomien omaa kieltä, Saatanan kansan kieli. Kesunyian puhui jollekkin, mutten nähnyt kelle tai mille, mutta kun kuulin äänen minulla nousi niskakarvat pystyyn. Se oli niin matala ja pelottava, että minulla kävi mielessä että se kuuluisi Gonoszille. Ajatus sai väreet kulkemaan pitkin selkääni, mutta kun Kesunyian lähti taas liikkeelle ja saavuimme suureen ja todella yksityiskohtaisen hienoon saliin, huomasin sen kuuluvan vain yhdelle vartijoista. Haukoin henkeäni katsellessani salia. Salin keskellä meni viiden metrin levyinen "tie" jota reunusti kumminkin puolin raskaasti haarniskoituja vartioita. "Tien" päässä näin jotain uskomattoman henkeä salpaavaa, suuren valtaistuimen. Mutta se oli tyhjä. En ollut varma olinko siitä iloinen vai pettynyt, mutta ennenkuin ehdin ajatella asiaa Kesunyian riuhtaisi narusta ja lähdimme kävelemään kohti pientä ovea vasemmalla. Kun pääsimme oven luo yksi vartioista avasi sen. Ovi oli normaali kokoinen ja muuhun linnaan verrattuna synkkä. Siitä lähti portaat alas, ja lähdimme kulkemaan niitä. Portaikkojen väli oli kapea ja pimeä, ja tiesin minne olimme menossa. Kun pääsimme viimein alas, näin kaksi Koskematonta, jotka vartioivat pelottavannäköisen synkkää ovea. Toinen vartioista avasi oven ja Kesunyian heitti minut voimalla sisälle. Törmäsin seinään voimalla ja se sai kipuni olkapäässä ja kyljessä voimistumaan. Vaikeroin maassa hetken ja kuulin kuinka Reykin heitettiin sinne, tosin hän ei lentänyt seinää päin, vaan tassuillensa pehmeäästä äänestä päätellen. Se oli viimeinen asia minkä aistin, sitten kaikki pimeni.. Mitä tapahtui? Avasin silmäni, makasin pimeydessä. Nousin seisomaan ja katsoin ympärilleni. Oli aivan pimeätä, mutta jostain loisti vähän kalmeata kuunvaloa ja erotin seinän vieressä hahmon. Kävelin huterin jaloin sen luo ja kosketin kättä. Hahmo hätkähti ja nousi hätääntyneenä ylös. "Älä koske minuun! Päästä irti!" Hyppäsin kaksi metriä taaksepäin. Tuo ääni. "Janet?" Kysyi varovasti ja yritin nähdä ylösnousijan kasvot. "Se olen minä, Chiki." "Chi-Chiki? Oletko se todella sinä?" Janet hyppäsi kaulaani voimalla, huomasin, että hän itki. Pian huomasin itkeväni itsekkin, en uskonut, että näkisin Janetia enään. Hän oli ollut paras kaverini monta vuotta, ainoa joka ymmärsi Reyn lisäksi. "Mitä sinä täällä teet?" Kysyin kun päästimme toisistamme irti. "Olin huolissani sinusta. Tiesin ettet lähtenyt rentoutumaan lomalle, tiesin minne olit menossa. Yritin lähteä perääsi, mutta en onnistunut. Kunnes sitten yhtenä yönä he tulivat ja veivät minut. Jouduin tänne kidutettavaksi. Olen kokenut parin päivän aikana enemmän, kuin joku koko elämänsä aikana. Se on hirveätä Chiki. Voin vain toivoa, ettei kukaan muu joutuisi kokemaan jotain niin hirveätä. He yrittivät tappaa rakkauden ja toivon minusta, mutta koska en luovuttanut he lisäsivät kärsimyksiäni." Janetin kertoessa aloin erottamaan hänen kasvonsa. Ne olivat kalpeat ja täynnä arpia ja palohaavoja. Hänen toinen silmänsä oli sokea ja toinen puolisokea. En voinut muuta kuin itkeä kuunnellessani ja katsellessani häntä. Minun takiani hän oli täällä, kaikki se hirveys mitä hän oli kokenut oli minun syytäni. "Älä syyllistä itseäsi, Chiki. Olen täällä omasta tahdostani." Janet hymyili minulle niin lämpimästi kuin pystyi. Hymyilin hänelle takaisin minkä kyynelieni takaa kykenin. "Hyvästi.." Janetin ääni alkoi hiipua. Ei, hän ei saisi mennä. "Älä mene! Korvaan tämän sinulle, anna anteeksi!" Huusin hänen peräänsä, mutta näin kunka hän haihtui ilmaan. Pimeys lankesi ja tunsin putoavani. Putosin ja putosin pimeydessä. "Chiki! Chiki herää! Älä jätä minua!" Joku huusi kaukaisuudesta. Halusin huutajan luo, ääni oli pehmeän kehräävä ja veti minua puoleensa. Aloin avata silmiäni hitaasti.Olkapäätäni ja kylkeäni kolotti ja tuska valtasi koko kehoni. Kun viimein sain silmäni vaivalla auki, näin edessäni huolestuneet kasvot. "Oletko kunnossa?" Rey kysyi huolestuneena. Nyökkäsin hänelle ja hymyilin varovasti. Hän hymyili minulle takaisin ja nosti varovasti istumaan. Voihkaisin kun Rey painoi vahingossa kipeaa kylkeäni. "Anteeksi.." Hän sanoi ja otti kätensä kiireesti pois verta valuvasta kyljestäni. "Missä Janet on?" Kysyin kuin vaistonomaisesti muistessani "näkyni". Rey huokaisi ja painoo katseensa maahan. Kyyneleet valuivat poskileni. "Ei.." Kuiskasin hiljaa. "Olen pahoillani. Hän oli urhea, eikä kuollut turhaan." Rey sulki minut hellään syleilyynsä. Kaikki tuskani katosivat. Olisin voinut istua siinä vaikka kuinka kauan, mutta sitten kuulin oven aukenevan ja joku asteli sisään. Rey päästi minusta irti, laski varovasti mutta nopeasti maahan ja hyppäsi uhkaavana seisomaan eteeni. "Kas, kas. Vieläkö olet noin uhmakkaana?" Jähmetyin kuullessani taas tuon äänettömän kuiskauksen joka ravisteli kehoani. Rey seisoi suojelevana edessäni muristen vaimeasti mutta uhmakkaasti. "Rædsel!" Valkoinen susi huusi ja tunsin kuinka maa tömisi suuren jääkarhun alla. Laitoin silmäni kiinni, ja odotin kipua joka löisi minut tajuttomaksi, mutta sitä ei tullut. Avasin silmäni ja kiinnitin katseeni Kesuniyaan joka seisoi edessäni katsoen minua jäätävillä silmillään. Aloin tähystämään hätääntyneenä ympärilleni. Missä Rey on? Aloin hätääntyä kun en löytänyt suurta kissaa mistään, mutta sitten kuulin Reyn voihkaisun. Käänsin pääni äänen suuntaan. Suuri jääkarhu piteli Reytä leukojensa otteessa ja nosti tämän ilmaan. Kaunis, mutta runneltu kissa katsoi minua hätääntyneillä silmillä kun Kesusinyan kumartui ja nosti minut suuhunsa. Voihkin kivusta vahvojen leukojen otteessa. Tuska oli niin suuri etten kestänyt vaan pyörryin taas. Kun viimein palasin takaisin tajuihini, jouduin haukkomaan henkeäni katsellessani ympärilleni. Olimme suuressa, mutta hämärässä ja pelottavantuntuisessa salissa. Ympärilläni oli kummallakin puolen rivi sotilaita jotka seisoivat kuin patsaat. Huomasin että jokin piti minua maassa. Käänsin päätäni ja näin Kesuniyan seisovan puoliksi päälläni. Vieressäni makasi Rey joka yritti rimpuilla suuren jääkarhun otteesta, mutta suuren pedon ote oli tukeva. Yht'äkkiä kuulin kuinka vieressäni seisovat sotilaat alkoivat pitää matalaa, kunnioittavaa murinaa, ja yksitellen he kaikki kumarsivat. Tunsin myös kuinka Kesuiyan kumarsi päälläni. Ihmettelin ensin mille kaikki kumartavat, mutta pian sain selvityksen. Kuului jyrähtävä huuto ja tunsin ilmavirran kun joku suuri lensi ylitseni. Kaikki kumarsivat syvään, kun suuri, musta lohikäärme lensi ylitsemme ja laskeutui edessäni olevalle suurelle valtaistuimelle. Haukoin henkeäni ja tuntui kuin se olisi loppunut. Ylitseni virtasi tunneaalto joka ravisteli koko kehoani, kun katsoin suurta lohikäärmettä. Tiesin kertomattakin kuka tuo oli. Vaikka en olisi koskaan kuullutkaan siitä, tiesin tasantarkkaan että hän oli Gonosz.. Musta lisko päästi korvia huumaavaan karjaisun joka tärisytti maata. Sotilaat nousivat taas seisomaan, ja tunsin vihlaisun kun Kesuniyan otti minut hampaisiinsa ja heitti sitten voimalla lähemmäs Pimeyden ruhtinasta. "Oi kunnioitettu Gonosz, toin hänet tänne niinkuin pyysitte. Mitä teemme hänelle?" Kesuniyan sanoi nöyristelevästi, ja Gonosz katsoi minuun. Kohotin varovasti päätäni , mutten voinut kuin vilkaista suuren pedon tulenpunaisiin silmiin. "Gonozs, isä, pyydän, älkää tehkö hänelle mitään." Kuulin Reyn huutavan takaa, ja kuului pehmeä tömäys kun jääkarhu löi hänen päänsä maahan. "Päästä hänet!" Gonozsin ääni vavisutti maata. Valkoinen peto päästi Reyn vapaaksi ja peruutti pari askelta. Rey juoksi luokseni ja tarkisti että olen kunnossa. Katsoin hänen hieman hätääntyneesti ja kysyvästi. "Älä hätäile, minä hoidan tämän. Lupaan ettei sinuun satu." Rey katsoi minua lohduttavilla silmillä ja käveli Gonozsin eteen. Pidätin henkeäni kun musta peto nousi valtaistuimestaan ja astui Rey eteen. Leijona kumarsi ja kiinnitti katseensa johtajaansa. Gonozs puhui Reyn kanssa jotain jota en ymmärtänyt, mutta tiesin että he puhuivat päätöksistä ja minusta. En huomannut ajankulua vaan keskityin vain noiden kahden keskusteluun, vaikken ymmärtänyt sanaakaan. Välillä Heidän äänen sävynsä muuttuivat väitteleviksi, ja kun he viimein lopettivat. Rey käveli luokseni hieman huojentuneen näköisenä. "Sain hänet luopumaan sinun välittömästä tappasimesta. Hän antaa meille kaksi vaihtoehtoa." Rey katsoi minua silmiin ja nyökkäsin. Hän asteli takaisin Gonoszin eteen, joka oli taas valtaistuimessaan. "Rey, Koskemattomien prinssi, annan sinun valita; Rakkaus vai kunnia?" Gonozs jylisi ja näytti että Rey olisi tiennyt heti vastauksen, mutta ennenkuin hän ehti avata suutaan, Gonozs jatkoi. "Jos valitsen Rakkauden, tapamme sinut ja tyttösi. Hän joutuu vaeltamaan ikuisuuden maan päällä ja sinä joudut Helvettiin sovittamaan syntisi." Jylähtävä ääni upposi minuun kuin veitsi. "Jos taas valitset Kunnian, tyttösi pääsee takaisin kotiinsa ja unohtaa kaiken. Ja sinä menet kuntoutukseen ja unohdat hänet." Seurasi pitkä hiljaisuus ja Rey kääntyi katsomaan minua epätoivoisesti. Katsoin häntä kyynelisin silmin, kumpikaan vaihtoehto ei ollut hyvä. "Saatte pari tuntia aikaa miettiä. Viekää heidät pois!" Gonozs huusi, tunsin taas vihlaisun päässäni ja kaikki pimeni. Näin valoa pimeyden keskellä. Jokin juoksi vauhdilla luokseni, aloin hiljalleen erottaa mikä se oli. "Rit, mitä sinä täällä teet?" kuiskasin yllättyneenä. Ritmo näytti hieman hengästyneeltä ja tasasi hengitystään. "Chiki, kuuntele nyt tosi tarkkaan." Ritmo sanoi tärkeännäköisenä. Nyökkäsin, ja seurasin kuinka Ritmo istuutui ja huokaisi syvään. "Valitkaa rakkaus, taistelkaa." Katsoin Ritmoa kysyvästi ja hämilläni. "Mutta emme me mahda mitään. Heitä on kymmeniä, enkä minä ole taistelukelpoinen. Sehän olisi itsemurha.." Yritin selittää, mutta Ritmo keskeytti minut varmalla katseellaan. "Luota minuun.." Ritmo alkoi kaikota ja jäin leijumaan pimeyteen ihmetellen. Hetken murto-osan en ollut varma uskoakko, mutta sitten ylitseni kuohusi luottamuksen tunne. Me taistelisimme.. 9. Helvetti maan päällä Kun palasin tajuihini näin Reyn kävelevän ympyrää mietteliään näköisenä. Kun hän huomasi , että olin tajuissani, hän tuli auttamaan minut pystyyn. "Meidän on taisteltava rakkautemme puolesta." Sanoin ajattelematta mitään. Rey katsoi minua kuin järkensä menettänyttä. "Mutta heitä on enemmän. Ja he ovat koulutettuja sotureita. Se olisi itsemurha." Rey katsoi minuun epäilevästi. "Luota minuun" Katsoin häntä luottamusta herättävällä katseella. Rey nyökkäsi nähtyään katseeni. Istuimme alas ja yritimme kerätä voimia, mutta juuri kun olin päässyt mukavaan asentoon kuulin portaista ääniä, ja tyrmän ovi aukaistiin. Kesuniyan astui sisään ja tuli noutamaan minua. Nousin seisomaan ja odotin että hän iskisi hampaansa minuun. Kun se tapahtui pysyin vaiti ja henkäisin syvään. Suuri susi alkoi raahaamaan minua rappusia ylös. Odotin, että ylhäällä kääntyisimme valtaistuimen luo, mutta Kesuniyan kääntyikin ulos vievälle käytävälle. Päästyämme ulos jokin löi minua voimalla päähän, niin että menetin taas tajuntani. Herätessäni huomasin makaavani ulkona, kylmä tuulahdus vyörysi ylitseni. Nousin varovasti istumaan, ja katselin ympärilleni. Olimme vuoren juurella, edessäni noin kymmenen metrin päässä kohosi vuori. Vilkaisin taakseni, ja näin meren. Näin kuinka aallot löivät rantaan raivoisasti ja jossain horisontissa suuri, punainen täysikuu nousi taivaalle. Paikka oli synkkä ja luolamainen, sillä taivas oli mustaakin mustempi ja ainoastaan kuun punaisen kalmea valo valaisi paikkaa. Se sai kaiken näyttämään niin aavemaiselta että minua puistatutti. Säpsähdin kun joku tarttui minu olkapäästä, ja käännyin ympäri. Se oli Rey. "Ota tämä." Hän kuiskasi ja ojensi minulle pienen tikarin. "Muista, että suojelen sinua kuolemaani asti." Rey kuiskasi ja katsoi minua tyynesti. Tunsin kuinka rintaani alkoi polttelemaan, Oliko tämä sittenkään hyvä idea? Olin jo aikeissa sanoa Reylle, ettemme taistelisi. Mutta sitten muistin Ritmon kasvot, ja tajusin että tämä oli ainoa vaihtoehto. Nyökkäsin Reylle ja tämä huokaisi syvään. Kuulin mereltä päin karjaisun ja näin suuren mustan pedon tulevan ja lentävän ylitsemme. Puristin käteni nyrkkiin ja henkäisin syvään. Se alkaisi pian, historian suurin ja merkittävin taistelu. Tiesin sen, tiesin että mikään ei olisi normaalisti taistelun päätyttyä. En tiennyt miten se päättyisi, tai miten kauan se kestäisi, mutta tiesin, että taistelisimme loppuun asti. Minun ylitseni kuohusi luottamus ja taistelunhalu. Tunsin itseni voimakkaammaksi ja kestävämmäksi. Luotin Ritmoon, tiesin ettei hän antaisi meidän taistella alakynnessä. Olin varma, että hän auttaisi meitä jotenkin, vaikken tiennyt miten tai milloin, luotin häneen täysin. "On aika ratkaista tämä asia. Rey." Kuulin jonkun puhuvan, ja Rey käveli Gonoszin eteen. Tunsin ilmassa jännitystä ja hiukan pelkoa kun Rey käveli Koskemattomien ohitse. Huomasin vasta nyt, kuinka paljon kyläläisiä oli kerääntynyt paikalle. Reyn astellessa monet astuivat pois kultaisen leijonan tieltä ja osa jopa värisi pelosta jonka tuo uljas eläin läsnäolollaan aiheutti. Kun Rey oli päässyt Gonoszin eteen, Kesuniyan otti minua niskasta kiinni ja heitti hänen viereen. Voihkaisin kun tunsin kylkiluuni rusahtavan iskeytyessäni maahan. Rey kumartui huolestuneena luokseni. Nökkäsin hänelle olevani kunnossa, ja hän vastahakoisesti kääntyi Gonozsin eteen. Hän kiinnitti katseensa mustan pedon punaisiin silmiin. he tuijottivat toisiaan pitkään, kunnes Gonosz päästi ilmoille karjaisun. "No, Rey. Oletteko päättäneet? Rakkaus vai Kunnia?" Löhikäärmeen ääni oli tälläkertaa pelottavampi mitä viimeksi ja tunsin kuinka se sai Koskemattomat pelon valtaan. Rey katsoi mustaa petoa uhmaavasti, ja vilkaisi sitten minuun. Henkäisin syvään nyökäten samalla ja Rey käänsi katseensa taa Gonosziin. "Kyllä, olemme päättäneet. Emme anna teidän erottaa meitä.." Rey sanoi äänessänsä hieman epävarmuutta. "Eli päätitte tapattaa toisenne. On siinäkin rakkautta. Kesuniyan" Gonozs karjaisi ja Kesuniyan tuli luokseni. Mutta ennen kuin hän iski hampaansa minuun Rey hyökkäsi hänen kimppuunsa voimalla ja melkein tappoi suden, mutta tämä ehti juuri ajoissa pois leijonan hampaista. Kesuniyan peruutti taka-alalle, sillä hän ei uskaltanut hyökätä ilman Gonozsin käskyä. "Ei. Emme tapata toisiamme. Taistelemme sen puolesta joka on tärkeätä." Rey kääntyi Gonozsin puoleen, ja tämä päästi ilmoille karjaisun joka kuului koko Alaskassa. "Omapahan on päätöksenne. Tappakaa heidät!" Musta peto huusi haarniskoiduille Koskemattomille, ja ne alkoivat lähestyä meitä joka suunnasta uhkaavasti. Rey pyöri ympärilläni muristen ja huitoi tassuillansa yrittäen pitää niitä loitolla, mutta vaikka hän onnistui osumaan, sotilaat eivät olleet milläskään. He alkoivat hyökkiä kimppuumme, ja Rey yritti epätoivoisesti niitä pääsemästä kimppuuni. Mutta koulutetut tappajat olivat liian ylivoimaisia ja he onnistuivat lyömään Reyn maahan. "Ei!" Huudahdin ja olin aikeissa hyökätä yhden kimppuun, mutta sitten tunsin kivun olkapäässäni. Käänsin päätäni ja näin Kesuniyan. Yritin rimpuilla suden otteesta, mutta tämä pakotti minut maahan. "Päästä hänet!" Näin kuinka Rey yritti saada petoja kimpustansa, ja aloin olla epätoivoinen kun sotilaat raatelivat Reytä, eikä tämä voinut tehdä mitään. "Rakkaasi ei pääse pelastamaan sinua. Olet minun."Kesuniyan sanoi ivallisesti ja alkoi vähitellen kiristämään otettansa. sitten hän heitto minut voimalla kalliota päin. Parkaisin kivusta ja yritin kohottaa päätäni, mutta Kesuniyan painoi sen tassullansa maahan. Katsoin Reytä joka oli onnistunut tappamaan yhden sotilaan, ja yritti nyt tappaa toista. Mutta niitä tuli kokoajan vain lisää. Aloin menettämään toivoani. Oliko tämä loppuni? Kuolisinko Kesuniyan hampaisiin? Kyyneleet valuivat poskelleni, Rey kuolisi minun takiani. Minä olisin syy hänen kuolemaansa. Ajattelin kuinka paljon helpompaa olisi, jos hän olisi tappanut minut sinä yönä. Ei, tämän oli määrä tapahtua. Tämä oli väistämätöntä. Luotin Ritmoon vieläkin, vaikka Kesuniyan oli tukehduttaa minut. En syyttänyt häntä, vaikka joku muu olisi varmasti syyttänyt. "Oletko valmis kuolemaan?" Kesuniyan päästi minusta irti ja valmistautui iskemään, mutta sitten kuului jostain petokissan karjaisu. Kesuniyan pyörähti ympäri. Nousin ylös ja katsoin äänen suuntaan. Jouduin haukkomaan henkeäni, näin suuren lauman petoja tulossa tännepäin. Ensin luulin, että sotilaita tulee vain lisää. mutta sitten kun katsoin tarkemmin olin hihkaista ilosta. Joukon kärjessä olivat Ritmo ja Sadibura. Kun he tulivat lähemmäksi erotin heidän päällään haarniskat ja erotin muut pedot susiksi. Ei, ne eivät olleet tavallisia susia. Ne olivay isompia ja lihaksikkaampia, ihmismäisempiä. Ne olivat ihmissusia! Kaikki kääntyivät katsomaan tulokkaista. Kun he olivat tulleet lähemmäksi, huomasin että niitä oli kymmeniä, ehkä jopa satoja. Ritmo ja Sadibura sotureineen lähtivät juoksuun ja hyökkäsivät Gonoszin sotilaidein kimppuun. Sadibura meni auttamaan Reytä, ja Ritmo hyökkäsi Kesuniyan kimppuun. "Taas nähdään, serkku. Tulitko sinäkin joukkoitsemurhaan? Säälittävät rakkisi eivät mahda mitään koulutetuille sotilaille." Susi sanoi ivallisesti saatuaani Ritmon pois kimpustansa. "Niinhän sinä luulet, vaan joudut pettymään." Ritmo sanoi äänessään täynnä varmuutta, ja katsoi minua. Nyökkäsin hänelle kiitollisena. Ritmo hyppäsi ja iski hampaansa Kesuniyan kurkkuun. Heidän taistelunsa oli tasavertainen, ja katseltuani sitä hetken muistin Reyn. Käännyin katsomaan häntä. Hän ja Sadibura olivat onnistuneesti tappaneet häntä pidelleet sotilaat. Rey oli pystyssä, ja minut nähtyään hän kiitti Sadiburaa ja juoksi luokseni. "Oletko kunnossa?" Hän kysyi hengästyneenä päästyään luokseni. Nyökkäsin hänelle. "Olit oikeassa, tämä on ainoa vaihtoehto." Rey oli muuttunut takaisin kultaiseksi lejonaksi, ja yksi sotilas hyökkäsi hänen kimppuunsa. Säpsähdin ja otin Reyn antaman tikarin. Heitin sen epäröivästi sotilasta päin, ja onnekseni se osui kohtaan jossa ei ollut haarniskaa. Suuri gorilla menetti iskun takia keskittymisesn hetkeksi ja Rey onnistui tappamaan se. Hän katsoi minu kiittäen ja hyökkäsi uuden sotilaan kimppuun. Huomasin Reyn asken tappaman gorillan vuötäisillä asevyön, jossa oli miekka. Menin varovasti irrottamaan ja sovitin sitä itselleni. Se oli hieman iso, mutta pysyi juuru ja juuri vyötäisilläni. Otin miekan tupesta ja katsoin sen kiiltävää pintaa. Vilkaisin Reyhyn joka kamppaili suuren karhun kanssa. "Varo!" Hän huudahti katsottuaan minua ja käännähdin parahiksi iskemään miekan minua päin hyökänneeseen leopardiin. Suuri kissa rääkäisi ka kaatui maahan elottomana. Otin miekan pis vapisten ja puhdistin veren tappamani eläimen turkkiin. "Oletko valmis kuolemaan?" Kuulin Kesuniyan äänen ja käännyin sen suuntaan. Näin Ritmon alistettuna maassa ja Kesuniyan valmistautui iskemään, mutta juuri kun terävät hampaat olivat koskettaa Ritmon kaulaa tämä väisti salamannopeasti ja hyppäsi pystyyn. Kesyniyan pyöritteli päätänsä kuononsa osuessa kovaan maahan, ja tämä oli oikea hetki iskeä. Ritmo juoksi nopeasti suden kaulaan ja lähti juoksemaan kalliota päin. Ennenkuin Kesuniyan tajusi mitä tapahtui ja yritti pistää vastaan, oli liian myöhäistä. Valkoinen susi ulvahti osuessaan kalloin teräviin kiviin ja putosi elottomana maahan. Ritmo hengitti raskaasti ja vapisi päästyään taas jaloillensa. Näin Reyn juoksevan hänen luoksensa ja varmistavan että tämä on varmasti kunnossa. Sitten he tulivat luokseni. "Missä Sadibura on?" Kysyin heidän päästyään luokseni. Katselin ympärilleni ja näin Sadiburan nuolevan huuliansa edessänsä suurin jääkarhu ikinä, Rædsel . Näytti, että Sadibura olisi päihittanyt kömpelön ja tyhmän karhun helposti, sillä kun hän tuli luoksemme, hänellä oli vain vähän haavoja. "Oletteko kunnossa?" Hän kysyi kehräten ja alkoi nuolemaan haavojansa. "Olemme. Mutta jokin on nyt vinossa. Missä Gonozs on?" Rey sanoi hieman pelästyneenä, katselimme ympärillemme, mutta emme nähneet suurta lohikäärmettä missään. Ainoastaan ihmissusien ja muiden petojen ruumiita. Vielä muutamat taistelivat, mutta hekin kaatuivat pian. Olimme ainoat selvinneen. Niin ainakin luulimme, mutta saimme pian seuraa. Kuulimme karjaisun ja katsoessamme äänen suuntaan näimme taivaalla meitä kohti lentävän musta lohikäärmeen. Rey, Ritmo ja sadibura valmistautuivat taisteluun suuren pedon lähestyessä. Se lensi ylitsemme ja laskeutuikymmenen metrin päähän meistä karjuen. "Selvisitte näköjään sotilaistani, mutta ette voi koskaan voittaa minua. Olen kuolematon!" Se karjaisi ja Sadibura hyökkäsi sen kimppuun. Pian myös Rey ja Ritmo alkoivat hyökätä ja tehdä haavoja lohikäärmeeseen. Mutta joka kerta se heitti heidät voimalla pois. Heidän iskunsa eivät vahingoittaneet mustaa petoa paljonkaan, joten Sadibura tuli luokseni ja pyysi minua hyppäämään selkäänsä ja ottamaan miekan valmiiksi. Nyökkäsin hänelle ja hyppäsin varovasti kauniin tiikerin selkään. Sitten Sadibura päästi ilmoille karjaisun ja lähti hyökkäämään. Hän hyppäsi lohikäärmettä päin, ja ollessansa tarpeeksi lähellä onnistuin sivaltamaan syvän haavan pedon kuonoon. Sadibura lakeuti ja hyökkäsi uudesta. Tälläkertaa onnistuin iskemään pedon vasemman silmän sokeaksi. Gonozs karjaisi ja löi Sadiburaa kuolettavasti. Hän lensi kauas ja putosin selästä ilmassa. Aloin putoamaan, ja tiesin että jos putoaisin maahan asti kuolisin. Mutta ennenkuin kosketin maata Rey hyppäsi ja otti minut vastaan. Hän laskeutui pehmeästi, mutta putosin silti ja hänen autettuaan minut Pystyyn juoksimme maassamakaavan Sadiburan luo. Valkoinen tiikeri hengitti raskaasti ja yritti sanoa jotakin, mutta ennenkuin hän ehti puhua näin kuinka elämä virtasi hänestä pois. "EI!" Ritmo huusi ja kääntyi hyökkäämään Gonozsia päin, mutta lohikäärme löi gepardin voimalla takaisin. Mutta se näytti saavan Ritmon entistä vihaisemmaksi ja tämä hyökkäsi uudestaan. Nyt myös Rey hyökkäsi pedon kimppuun. He taistelivat pitkään, mutta Gonosz ei näyttänyt väsyvän. Tosin, koska hän ei nähnyt toisella silmällänsä mitään reyn ja Ritmon oli helpompi yllättää hänet vasemmalta puolen. Rey ja Ritmo perääntyivät hetkeksi hoitamaan haavojansa. Silloin sain idean. "Hänet pitää sokaista." Sanoin ja Rey nyökkäsi. Hän valmistautui hyökkäykseen, mutta Ritmo esti häntä. "Minä teen sen." Hän sanoi ja katsoi veljeänsä silmiin. "Vaikka tapahtuisi mitä, antakaa minun hoitaa tämä. Vaikka Gonosz tappaisi minut. Ette saa tulla väliin. Lupaa." Rey oli vastahakoinen mutta lupasi. Ritmo valmistautui hyökkäykseen. Hän piti matalaa murinaa ja lähestyi Gonozsia hitaasti. Lohikäärme ihmetteli ensin Ritmon käytöstä mutta hyökkäsi sitten tämän kimppuun. Ritmo väisti nopeasti ja lähti juoksemaan. Gonozs nousi lentoon ja lähti perään. Hän yritti iskeä Ritmoa, mutta gepardi oli nopeampi ja väisteli pedon kynsiä. Hetken juostuaan Ritmo teki äkki pysähdyksen ja kääntyi hyökkäämään. Gonosz ei ehtinyt tajuta Ritmon aietta ajoissa ja Ritmon kääntyessään hän teki virheen ja pysähtyi. Silloin Ritmo sai tilaisuuden. Hän otti ison loikan ja pureutui pedon oikeaan silmään. Gonozs karjui ja heilutteli päätään. Ritmon ote ei pitänyt ja hän päästi irti. Silloin Gonosz hyökkäsi ja otti Ritmon hampaisiinsa. Suuri kissa yritti rimpuilla, mutta Gonosz vain lujensi otettansa. Kyyneleet valuivat silmiini kun näin Ritmon taistelemassa elämästä ja kuolemasta. Katsoin Reytä, ja näin kuinka tuskissansa hän oli katsellessaan veljensä taistelua. Näin, että hän olisi halunnut mennä auttamaan, mutta hän lupasi. Käännyin katsomaan Gonoszia, ja huomasin että hänen oikea silmän oli harmaa. Henkäisin syvään, hänen oikea silmänsä ei ollut sokaistunut. Ritmo puri pari senttiä väärästä kohtaa, eikä silmä sokeutunut kokonaan. Ritmo huusi tuskasta lohikäärmeen otteessa, ja puristin käteni nyrkkiin. Viimein Lohikäärme sai tarpeekseen ja heitti Ritmon pois. Juoksimme hänen luokse ja aloin tuntea syvää vihaa ja surua nähtyäni Ritmon kauniin vartalon runneltuna. "Anna anteeksi.." Ritmo sanoi viimeisillä voimillaan. "Epäonnistuin."Hän hengitti raskaasti ja näki että hänellä oli paljon tuskia. "Ei, sinä toimit hienosti, teit osasi. Olen nii ylpeä sinusta, veli." Rey sanoi hiljaisella ja hennolla äänellä. Tunsin häntä kohtaan myötätuntoa, tiesin kuinka tarkeä Ritmo oli hänelle. Rey kumartui nuolemaan Ritmon haavoja, ja kun hän lopetti näin kuinka Ritmo veti viimeiset hengenvetonsa ja poistui keskuudestamme. "Hyvästi veli." Rey sanoi kyynelten keskeltä. Sitten Reynousi ylös jä kääntyi Gonosziin päin. Viha leimusi hänen silmistään ja hän valmistautui hyökkäämään. Minä otin miekkani esiin ja vein sen Reylle. Suuri kultainen kissa katsoi minua kauniilla, vihan peittämillä silmillään ja otti miekan suuhunsa. Nyökkäsin hänelle ja hän lähti hyökkäämään. Gonosz torjui ensimmäisen iskun, mutta sitten Rey onnistui iskemään miekan pedon rintakehään. Gonosz karjaisi ja nousi lentoon, hän yritti iskeä ilmasta käsin. Mutta Rey hyppäsi ja pureutui mustan pedon heikoimpaan kohtaan, kaulaan leuan alle. Gonosz yritti rihtoa Reytä irti mutta leijonan ote piti ja lohikäärme alkoi menettää korkeuttaan. He syöksyivä merelle päin. Ei, se ei ollut enään tavallinen meri. Huomasin vasta nyt, että kaikkialla oli verta ja tulta. Myös meri leimusi ja odotti uhria. Gonozs syöksyi uhkaavasti merelle Rey mukanaan, mutta ennenkuin he osuivat tulilieskoihin Rey irrottautui ja ponnisti viimeisillä voimillaan maalle. Musta lohikäärme putosi liekkimereen ja Rey iskeytyi rajusti maahan. Juoksin Reyn luokse ja huomasin, että hän oli saanut vakavia vammoja. Menin polvilleni Kultaisen kissan eteen. Suuri, kullanhohtoinen kissa makasi edessäni ja hengitti raskaasti. Upea, kullanruskea turkki oli veren tahrima ja ruumis runneltu. Rey nosti päätänsä viimeisillä voimillaan. "Anna anteeksi.. En jaksa enään.." Suuret ruskeat silmät katsoivat minua surullisina ja minua alkoi heikottaan. Silmäni kostuivat ja kyyneleet seurasivat toisiaan. Aloin vapista. "Ei.. Et saa jättää minua.. Sinä selviät.. Älä jätä minua..!" Kiedoin käteni vapisten kultaisen vartalon ympärille ja painoin pääni harjaa vasten. Jos olisin tiennyt näin käyvän olisin estänyt häntä. Jos en olisi sekaantunut asiaan kaikki olisi hyvin. Olisinpa sillon kuollut niin kaikki olisin hyvin eikä Rey olisi tuossa. "Tämä on täysin minun syytäni.." sanoin hiljaa, lähes äänettömästi kyynelten seasta. "Ei.." Rey alkoi vapista ja otin hänestä lujemman otteen. "Minä vedin sinut tähän mukaan.. Tämä on minun syytäni.." Leijona irrottautui hellästi otteestani ja katsoi minua silmiin. "Olen pahoillani.." Näin kyyneleen vierähtävän Reyn poskelle. "Rakastan sinua.." Sen sanottuuan tunsin kuinka hän lakkasi hengittämästä ja vaipui uneen. Vapisin ja itkin, en voinut uskoa sitä. Rey oli poissa. Itkin hänen ruumiinsa luona ja suutelin leijonan kuonoa. Itkin niin paljon, että kyyneleeni loppuivat ja itkin verta. Sitä tuskaa ei voi sanoin kuvailla. En ollut koskaan tuntenut mitään verrattuna siihen tuskaan. Ei riittäny, että sydänmeni olisi revitty sykkivänä rinnastani. Ei, tämä oli tuhat kertaa pahempaa. Tunsin niin suurta tuskaa, että pian en tuntenut enään mitään. Turruin.Olin enään pelkkä tyhjä kuori. En ollut mitään ilman Reytä Nousin ylös ja katsoin merelle, verilieskat leimusivat ja odottivat uutta uhriaan. Nostin Reyn syliini ja lähdin kävelemään kohti lieskoja. En tiennyt miten jaksoin kantaa itseäni kolme kertaa isompaa leijonaa, enkä välittänytkään siitä. Kävelin vain merelle ja pysähdyin rannalle. Katsoin lasittunein, tyhjin silmin taivaanrantaan. Näin kuinka Saatana kiipesi taivaaseen ja heitti Jumulan Tulilieskoihin. Helvetti oli vallannut maan, mutten välittänyt siitä. Minä olin saanut aikaan maailmanlopun ja Saatanan vallan alun, mutta minua ei vaivannut syyllisyys. En välittänyt mistään muusta kuin, että Rey oli poissa. Lähdin kävelemään mereen. Lieskat ympäröivät minua kävellessäni, mutten tuntenut mitään. Kun olin päässyt niin syvälle, että olin kokonaan hukuksissa laitoin silmäni kiinni ja vedin viimeisen hengenvetoni. Tunsin kuinka loppukin elämä virtasi minusta ja vaivuin uneen. Pimeys. Olin poissa. Se oli kaiken loppu..