Kirjoitukset

Unelmien näkijä

rufen, 16.01.2010 23:49
Katsottu 1566 kertaa

Minä olen uinailija, ja uinailija on sellainen, joka näkee unelmia. Unelmani ovat hopeaa usvaa. Ne ovat ympärilläni, kietoutuvat sormiini, mutta hälvenevät, jos tavoittelen niitä. Niitä ei voi sulkea kämmeniinsä, ja juuri siitä syystä ne ovat tärkeimpiä. Järki ei voi olla vahva, sillä se ei voi olla heikkokaan. Terävyys ja nopea tai tyhjyys voivat olla sen ominaisuuksia. Järki ei ole luottamuksen kohde, sillä kaikessa on kyse uskomisesta. Järki uskoo loogisesti, siksi sitä on niin helppo julistaa. Ymmärsin vahvuuteni, kun huomasin, etten voi selittää sitä järjenmukaisesti. Vahvuudessa ei ole mitään loogista, se on luottamista kaaokseen. Uinailija tuntee kuun kumartuvan alaspäin ja suukottavan tämän otsaa. Uinailija hyppää laiturilta veteen, ja suljettujen silmiensä takana hän kokee lentävänsä. Uinailija pysähtyy hetkeksi sateen jälkeen. Hän hengähtää syvään ja odottaa, että käsi on vakaa. Hän ojentaa etusormensa ja rikkomatta pisaran pintajännitystä hän nostaa sen oksan päästä. Pisara ei ole ennen kulkenut niin, vastoin tuulen tahtoa kohti kovaa maata ja se on onnellinen. Minä tulen niin kovin toivottamasti niin kovin usein, mutta minulla on aina voimaa nousta edes hetkeksi. Hetkeen mahtuu teekupin ensimmäinen, liian kuuma suullinen tai viikonloppu perheen luona. Vaikka sitten taas romahdan, muistan että olen aina vetänyt ilmaa keuhkoihini. Sitä kukaan ei voi tehdä puolestani. Ruokin kaikkea itsessäni ja ympärilläni; varjot ovat lihavia. Rakastan niitä yhtä paljon kuin villasukkiani. Olen tehnyt ne molemmat itse. Jos uinailija kirjoittaa -oikeassa kädessä kynä, vasemmassa lyijymustelmia- ja kuuntelee musiikkia samalla, hän saattaa kuvitella varpaidensa alle valkoista, mustaa, valkoista, mustaa ja valkoista ja mustaa ja painella varpaillaan olemattomia värejä kuin instrumentin koskettimia. Minä aistin asioita, joille ei ole sanoja. Sellainen hämmentää minua, sillä sanat ovat pikkuisia ystäviäni. Joskus mietin, onko mitään olemassa ilman sanoja – suoraa ylimielisyyttä! Sanoja voi kirjoittaa ja lukea, mutta tärkeintä ovat niiden tuoksut ja maut. Niitä ei voi tavoittaa syömällä aakkosmuroja. Ne pitää kokea ja jälkeenpäin on suotavaa ihmetellä hiukan. Voisin napata ilmaa kasvojeni edestä, mutta en saisi unelmiani kiinni. Voisin hiljentyä kuuntelemaan jotakuta ja uskoa, että tiedän mistä hän unelmoi, mutten silti ymmärtäisi sitä. Voisin lukea toisten riimejä, keskittyä sointuihin, seurata vesivärivanaa tai liitäviä askeleita, koskettaa valokuvan valoja, ja olisin lähellä valveolon unia, mutten osaisi ilmaista niitä sanoin. Sanat eivät ole pettäneet minua, vaan olen hyväksynyt sen, että ne ovat vain puolikkaita jostakin. Ilman unelmia ne ovat järjen kieli. Ja kun luen, keskityn, seuraan ja kosketan, olen lähempänä muita kuin koskaan. Olen yksin, mikä tekee minusta merkittävän. Me kaikki olemme yksin. Vahvuutta on se, että tiedostaa ainutlaatuisuutensa, jota muilla ei ole onnettomintakaan mahdollisuutta nähdä. Uinailijat tassuttelevat kaikkialla kompastellen kukin omassa, eri sävyisessä sumussaan. Omani on hopea kuin kuu ja teräksinen kuin talviyö, silti varpaani ovat syksyn mullassa. Tämä ilma on niin täynnänsä unelmia ja ajatuksia, että sitä on kevyt hengittää. Hengitä.

Kommentit