-
Bongaa! ImagePark.biz Hauskat videot Pikavippi
 
Etusivu Kirjoitukset Kirjoita Jäsenet Info Linkit Keskustelu

Kirjoitukset

Heidi, Jouni ja kiusaajat, osa 5.

Cloverfield, 25.01.2010 17:29
Katsottu 1654 kertaa

Vasta yksi yö on ollut välissä ja Heidi tiesi jo nyt ettei haluaisi luopua Jounista koskaan, niin typerältä ja naiivilta kuin se muista saattoi kuulostaakin. Vielä eilen ennen kahdeksaa Heidi ei ollut edes tuntenut Jounia ja hän tiesi jo nyt ettei voisi rakastaa ketään muuta. Hän haluaisi olla löytämälleen miehelle niin hyvä kuin vain voi olla. Heidi istui Jounin sängyllä vihreä paita päällään ja tuijotti pientä tv:tä vaikkei oikeastaan keskittynyt siihen mitä sieltä tuli. Häntä kihelmöi mukavasti ajatus siitä mitä tästä yöstä tulisi. Aiemmin he olivat syöneet ja katsoneet sen jälkeen tv:tä alhaalla ja tämän päivän aikana hän oli tutustunut enemmän Jounin perheeseen kuin ihminen yleensä tutustuu kehenkään. Jouni ja Heidi olivat katselleet jääkiekko-ottelua ja pelästyneet joka kerta kun Matti-isä alkoi kailottaa maalin teon yhteydessä. Nyt Jouni oli suihkussa ja oli ennen sinne menoa sanonut Heidille, että kaivaisi mieleisensä levyn hyllystä. Valinta ei ollut vaikea vaikka levyjä olikin paljon. Jouni saapui huoneeseen pyyhe ympärillään. Paksu kihara tukka oli kuivauksesta pörröinen ja Heidi jäi tuijottamaan Jounin treenattua vartaloa. Jouni huomasi Heidin tuijotuksen ja pullisti lihaksiaan kuin mikäkin kehonrakentaja. -Tykkäisitkö jos leikkaisin samanlaisen polkkatukan kuin Arnold Schwarzeneggerillä oli sen mister Universum aikoina? Jouni kysyi ja irvistäen muka niin, että lihakset olisivat ylisuuret. Heidi nauroi luodessaan mielessää kuvan Jounista polkkatukassa. -Sit mä leikkaan hiukset sivuilta siiliks ja laitan ne pystyyn niinku punkkareilla, Heidi sanoi käärien t-paidan hihat sisään niin, että se näytti hihattomalta. -Juu teeppä se ni saat satikutia, Heidi, Jouni sanoi hymyillen ja meni kaappinsa taakse piiloon laittamaan vaatetta päälle. Heidi tiesi Jounin haluavan tässä vaiheessa yksityisyyttä ja katselikni vain televisiota. -Etkä sitten kurki ettet näe miehisiä sulojani, Jouni sanoi neitimäisesti kaapin takana. Heidi kikatti ja tunsi yhtäkkiä Jounin lämpimän kosketuksen olkapäällään. Tämä tuli hänen viereensä istumaan ja he molemmat katsoivat tv:tä. Jouni oli pukenut päälleen sinisen wifebeaterin ja löysät mustat collegehousut. -Löysitkö muuten mieleises levyn? Jouni kysyi ja alkoi etsiä stereoiden kaukosäädintä sängyltään. -Juu, mä laitoin meille Smurffi-levyn. Se on mun ehdoton suosikki, Heidi sanoi pokerina. -Et oo tosissas, Jouni katsoi Heidiä ihmetellen ja Heidi purskahti nauruun. -Oisitpa nähny ilmees, Jouni, Heidi nauroi. -Enkai mä ny oikeesti siitä tykkää. -Ei tollasista söpöistä otuksista koskaan tiedä, Jouni sanoi nauraen ja löydettyään kaukosäätimen, hän pisti musiikin soimaan. Hän ei aluksi tunnistanut mikä levy oli kyseessä, mutta pian kuului tuttua musiikkia ja Freddie Mercuryn ääni lauloi sanoja. -Katos katos, Jouni hämmästyi selvästi vaikuttuneena levyvalinnasta. Huoneessa oli hämärä valo kun Jouni sammutti kattolampun. Violetti valo täytti huoneen vaivalloisesti ja jätti kaikki yksityiskohdat piiloon pimeään. -Tuus tänne, rokkitähti, Heidi sanoi ja veti Jounin kauluksesta takertuneena selälleen. Alkoi kiihkeiden suudelmien vaihto ja lattia näytti pian Stockmannin Hullujen Päivien-vaateosastolta. He olivat päätyneet peiton alle ja Heidi oli päätynyt vielä Jounin alle. Samalla kun Jouni suuteli Heidin kaulaa, Heidi takertui kynsillään Jounin selästä. Hetkeksi tuli pysähdys kun Jouni tiedusteli varovasti Heidiltä sitä, oliko tämä mahdollisesti hänelle ensimmäinen kerta. -On, mutta varokki ettet oo liian hellä, haluun sut nyt, Heidi sanoi tosissaan. Jouni kumartui takaisin suutelemaan naistaan jonka silmämeikit olivat levinneet kosketuksen yhteydessä. Heidi piti Jounin hiuksista kiinni kun tämä laskeutui suudelmillaan aina vain alemmas Heidin vartaloa. Jännitys oli jäänyt taka-alalle kiihkossa joka oli vallanut Heidin vartalon kun Jouni oli päässyt alas hänen jalkojensa väliin. Stereot soittivat Queenia hiljaa: This kettle is boiling over I think I'm a banana tree Oh dear, I'm going slightly mad I'm going slightly mad -On kyllä aika sopivaa musiikkia, Jouni sanoi sarkastisesti hymyillen samalla kun nousi ylös Heidin kasvojen tasolle. Hän riisui bokserinsa ja peitti vartalollaan Heidin vartalon. Jatkuu.

Kommentit

Nimimerkki


Varmistuskoodi
Syötä kuvassa näkyvä varmistuskoordi tekstikenttään. Rekisteröityneiden jäsenten ei tarvitse tätä tehdä. Näin estämme kommenttispämmiä.
varmistuskuva
Kommentit


 
 
Copyright © Prologi.net, 2005-2010 | Tekstit ovat kirjoittajiensa omaisuutta | prologi@prologi.net