Kirjoitukset

Sammaltyttö

tutku, 31.01.2010 13:54
Katsottu 1685 kertaa

Metsässä rasahti. Oksat katkesivat ja sammal nielaisi pienen tytön laihat jalat nilkkaa myöten sisuksiinsa. Tyttö sininen mekko päällään nosti jalkojaan yhä raskaammin sammalista. Sammaltytöksi oltiin häntä kutsuttu. Muka tunsi metsän läpikotaisin, koska asui sammalissa. Ei tyttö sammalissa asunut. Hänen pienessä 6-vuotiaan nyrkissään oli iso, vanhanaikainen, kolmiopäinen avain. Avain kävin vain yhteen oveen. Oveen, joka oli sammalkattoisen talon ainoa ovi. Slurps. Tytön nilkka vajosi jälleen nilkkaa myöten sammaleen sisälle ja kuravesi ilmaantui tytön jalan päälle. Raskas nosto ja jalka oli jälleen irti. Seuraava askel oli vielä raskaampi, mutta kolmas oli toista askelta raskaampi. Pieni huokaisu halkaisi ilman. Enää ei ollut pitkä matka. Kohta hän olisi perillä. Tyttö saapui kallionreunalle, istuutui siihen ja jäi katsomaan aurinkoa hinkaten oikeaa jalkaansa vasemman jalan pohjetta vasten saadakseen inhottavan sammaleen pois jaloistaan kiinni kutittamasta. ”Moi”, kuului ääni tytön vierestä. Tyttö ei kääntynyt, ei vastannut, vaan puristi avainta tiukasti nyrkissään. ”Mä oon ollu tääl ennenki auringonlaskua ollu kattomas, mutten oo koskaan ennen nähny sua”, kuuli tyttö karhean äänen. Vilkaisu sivulle. Tyttö katsoi poikaa, aivan kuin arvioiden. Päästä varpaisiin. Pojan kasvot painuivat tytön muistiin, joten tyttö pystyi jälleen keskittymään auringonlaskuun. ”Eksä osaa puhuu?” kuului ääni. Mulkaisu sivulle. Tyttöä harmitti. Mokomakin tuli pilaamaan kauniin auringonlaskun karhealla äänellään. ”Mikä sun nimi on? Mä oon Jake”, poika sanoi. Tyttö nousi ylös, käveli vähän matkan päähän ja istuutui uudestaan, jotta pystyisi tuntea naamallaan auringon viimeiset säteet. ”Kuinka vanha sä oot?” tyttö kuuli pojan äänen. Pienet tytön kädet painautuivat nyrkkiin. Viimeinen säde ja aurinko painui meren taakse. Tyttö nousi, loi vilkaisun poikaan ja lähti paluumatkalle. ”Missä sä asut?” poika kysyi. Tyttö ei vastannut. Kääntyi metsätielle ja huokaisi uudestaan nähdessään sammaltiensä. Ensimmäinen askel ja jalka tuntui juuttuneen sammaleihin ja tyttö sai kiskoa itsensä irti. ”Ootko sä sammaltyttö?” poika kysyi. Huokaisu ja pieni nyökkäys poikaan päin. ”Vautsi!” poika huusi. Tyttö pyöräytti silmiään ja nosteli jalkojaan niin nopeasti kuin vain sai. ”Miten sä pysyt hengissä? Sullahan ei oo äitii eikä isii? Miten sä pystyt elää ilman niitä? Onks sul leluja? Entä kavereita? Osaatsä ollenkaa puhuu? Tajuutsä mitä mä sulle sanon? Osaatsä lukee? Mitä sä luet? Eiks ni, että sä luet jotain luontokirjaa? Ku sunhan pitäs tuntee kaikki kasvit täällä, nii pakkohan sun on jotain lukea. Pystytsä erottaa kaikki sammaleet toisistaa?” poika alkoi kyselemään ja tytön silmät pyöristyivät ensin ihmetyksestä, miten poika pystyi puhumaan niin paljon yhteen hengenvetoon, sitten ärtymyksestä kyselytulvan takia. Sssssslllllurps. Ääni ei tullut tytön jaloista ja hän kääntyi raivosta kihisten ympäri. Mokomakin ärsyttävä korppi. Tönäisy ja poika oli kyynerpäidensä varassa sammaleiden keskellä. ”Auta mut ylös”, poika sanoi. Tyttö loi pojalle ivallisen ilmeen ja nosteli jalkojansa niin nopeasti kuin vain pystyi. Viimein hän saapui pienelle, harmaatiiliselle mökilleen, jossa oli sammalkatto ja salpa oven edessä. Tyttö nosti salvan oven edestä, avasi oven avaimellaan ja sulki oven perässään laittaen sen lukkoon. Tyttö haparoi pimeässä pöydän luokse, josta löysi tulitikut ja hän sytytti pienen kynttilänpätkän, joka hänellä oli jäljellä. Vilkaisu valokuvaan. Äiti. Isä. Pikkuveli. Tyttö niiskaisi ja vilkaisi valokuvan viereen. Lehtileike. Autokolari. Tyttö ravisti päätään ja käveli sammaleesta tehdylle vuoteelleen laittaen silmät kiinni. Hetken kuluttua tyttö herää kuullessaan ääntä oven ulkopuolelta. Tyttö hiipii pimeässä oven viereen ja painaa sitä vasten korvansa. Hän kuulee raskaan salvan painettavan paikoilleen. Tyttö huutaa, muttei ääntäkään lähde hänen kurkustaan. Hän yrittää kiljua, yrittää ilmaista talossa olevan elämää. Ääntäkään ei lähde tytön suusta. Ei pienintäkään hiiskahdusta. Tyttö on unohtanut, miten huudetaan. Unohtanut, miten saada ääntä itsestään. Tyttö yrittää avata oven kolmiopäisellä avaimellaan. Ovi ei aukea. Salpa ei anna oven toisella puolella periksi. Tyttö juoksee sinnepäin, missä kuvittelee pöydän olevan, löytää sen ja ottaa valokuvan sieltä syliinsä. Hän kävelee rauhallisin askelein seinän luokse, painaa selkänsä sitä vasten ja valuu sitä pitkin maahan painaen silmänsä kiinni kuvaa rutistaen sylissään avain tiukasti nyrkissään. Muutaman tunnin kuluttua ei happea riitä enää tytön pieniin keuhkoihin. Ei mitään, mistä pienet keuhkot saisivat kiinni ja vetäistyä sisäänsä. Pieni nyrkki heltiää ja lopulta kolmiopäinen, vanha avain tipahtaa sammaleeseen. Sammaltyttö nukahtaa.

Kommentit