Kirjoitukset

Anadyr II

Mekitin, 06.11.2004 0:00
Katsottu 2062 kertaa

Anadyr - Luku 2 Noin, nyt sitä oltiin oikeassa taistelualuksessa. Ensimmäiseksi kapteeni kertoi mihin tiloihin en saa missään tilanteessa mennä, ja sitten pyysi tekemään ruokaa valmiiksi. Kuului kevyttä suhinaa ja ajoittainen vingahdus kun aluksen järjestelmät verryttelivät raajojaan ja puskivat koneita käyntiin. Pari minuuttia lokoilimme vielä loputtoman mustassa avaruudessa täysin paikoillaan. Seuraavassa tuokiossa matkasin pitkin avaruutta kolmen superkatoniajomoottorin voimin enkä ollut huomannut mitään muutosta tasapainoaistissani. Ylivalonnopeudella matkustaessa fysiikanopit muuttavat aivan omalle paikkakunnalleen. Maan pinnalla ja tiheämmässä avaruudessa matkustaessa on totuttu vauhtia kuvaaviin käsitteisiin, kuten ”kiihtyvyys” ja ”silmänräpäys”. Kun valonnopeuteen hypätään, niin se on kaikki tai ei mitään. Joko jo matkaat valonnopeudella tai olet marjahilloa aluksen takaseinällä. Ihminen ei kestä parinkymmenen G-voiman kiihdytystä enempää. Pelkkä kiihdytys tuhannesosavalonnopeuteen tarkoittaisi aiemmin mainitun G-voima-asteikon heittämistä takaisin järveen alamittaisena sinttinä. Samalla kun loistavat planeetat, tähdet ja komeetat vilahtelivat ulkopuolella kuin vanhanaikainen filmiprojektori – minä tein keittoa, söin, nukuin ja heräsin. Julianea ei näkynyt pitkään aikaan. Nukahdin toisenkin kerran. Heräsin seuraavan kerran kapteenin ääneen. ”Jacques… Hyvää työtä… Minä tiedän… Keitto on hyvää…” ”Huomenta.” Nousin istualleni ja hieroin silmistä rähmää ja näköhäiriöitä pois. Oikea verkkokalvo oli jälleen peittynyt viliseviin kuviin ja tekstiin. Vastaanotettuja viestejä, kasvoja, lisää tekstiä, psykologisia muistikuvioita ja kaikkea muuta minkä olen aina jättänyt aamuisin huomiotta. Kun päässä asuu puolitekoälyllinen laite niin miksi itse käyttää aikaa niihin. ”Samoin, perämies. Sinä varmaan haluaisit tietää jotain uudesta toimestasi?” ”No enemmänkin vain kenelle teen töitä.” ”Minun pitäisi tappaa sinut jos kerron sen.” Joillain ihmisillä on komiikan lahja luonnostaan ja saavat aikaiseksi naurunpurskahduksen sanomalla tismalleen samat sanat. Jollain tapaa Juliane osasi sanoa saman asian paljon pontevammin ja osasi polkaista itsesuojeluvaiston käyntiin. ”Okei. Entä oliko ruoka hyvää? Ottaen huomioon että rutistin 200 grammaa lihaa ja perunoita pelkästä alpha-ameeba tumasolusta ja tein puoli litraa vettä yhdistämällä kahta kuivajauhetta, tuli lopputuloksesta melko lailla onnistunut.” ”Se oli hyvää. Toivon että pystyn kuollessasi asentamaan Alias|Tiin R. Pfvatoniin, ruoan yksinkertainen valmistus on harvinainen ja kallis taito enkä haluaisi tuhlata sitä.” Kysyttyäni teknistä selitystä pääni sisällä, suostuin ottamaan kohteliaisuutena sen että tietotaitoni ja ajatukseni haluttiin eristää egosta ja siirtää androidiin todennäköisen kuoleman kohdatessa. ”Nyt. Alias luo alitaajuusyhteyden minuun ja hoidamme viimeiset valmistelut. Kryptausavain ja tekniikka on valmiina, täydet oikeudet suodaan.” Juliane sanoi ja alkoi riisumaan vaatteitaan vähemmäksi. ”Mitähäh?” Ehdin sanomaan. Sitten kuulin kaksi hyväksyvää sointia, silmissäni pimeni välittömästi, pienen hetken kuluttua näin itseni ulkopuolisen silmin, kuulin ajatuksia ja puhetta onton kaiun takaa, maailma pimeni uudelleen ja tuijotin hetkessä kevyessä verryttelyasussa istuvaa Julianea. Verkkokalvoillani oleva nanoteknologiamatto hehkui ja liikuskeli hiljakseen outojen symbolien muodoissa. Vähän ajan päästä ne himmenivät pois. Istuin paikoillani kauan aikaa. Olo oli kuin marihuanapiipullisen jälkeen. Siis, katsoin vanhoja ja uusia elokuvia sohvalla makoillen, värkkäilin väliin uudella virka-aseellani ja satuin ampumaankin sillä vahingossa sisätiloissa. Mitään vahinkoa ei tapahtunut, katto ei edes naarmuuntunut ammuksesta. Kysyin Aliakselta asiaan liittyen mutta vastauksena tuli ainoastaan selitys timanttiargomagnetoniittipinnoituksen kemiallisesta rakenteesta ja hyötykäytöstä. Olo tuntui totaalisen hyödylliseltä. Juliane (kapteeni) ei suostunut tulemaan ulos ohjaamosta koko päivänä. En odottanut että hän alkaisi yhtään tuttavallisemmaksi aikaa myöten, mutta olisin halunnut tietää edes missä ruokavaroja säilytetään mokomassa purkissa. Olo tuntui totaalisen tylsältä. Se joka väittää avaruusmatkailua mielikuvitusta venyttäväksi, häikäisevän nopeaksi ja uskomattomia tunteita herättäväksi seikkailuksi joka kaikkien ihmisten kuuluu kokea edes kerran elämässään – valehtelee törkeästi mainoksessaan. Käytännössä alus on suojattu lujasti kaikelta mahdolliselta ulkopuoliselta. Ikkunoita ei juurikaan ole koska avaruuden massasta liiankin suuri osa on pelkkää mustaa elottomuutta missä ei ole nähtävää ja sitten jos lennät riittävän lähelle jotain näkemisen arvoista niin se on luultavasti riittävän kirkas tähti polttamaan näköhermosi hajalle. Kaupallisissa matkailualuksissa asia tietenkin on toisin, puolet aluksen pinnasta on pelkkää läpinäkyvää voimakenttää mikä himmentää tähtien 200 000 kandelan loisteen juuri sopivaksi takkatulen hehkuksi ja kapteeni osaa kiertää näyttävien tähtisumujen kautta. Pienet alukset – säästöluokka tai armeijaluokka – muistuttavat erehdyttävästi ylikansallisia opiskelijakämppiä. Jos haluat todella kokea halvan lennon Alfa Turanista Kappa Eliaan, vuokraa itsellesi hiljaisin mahdollinen yksiökämppä ja vietä aikaa sisätiloissa niin kauan kuin vain voit ennen ruokavarojen loppumista. Normaalin ruoan loputtua voit turvautua retkeilijöiden selviytymisannoksiin parin kuukauden ajan kunnes ruumiisi on viimein huomannut että ruokaa on todellakin vähänlaisesti ja ei enää jatka näläntunnetta niin tuskaisena kuin ennen. Tässä vaiheessa voit pistää letkun suoneesi ja syödä nesteravintoa seuraavat kaksi vuotta. Kun olet tuijottanut harmaata kattoa, seiniä ja lattiaa ikkunattomassa kopissasi. Opetellut mahdollisesti ammatin tai kaksi tietokoneen avustuksella ja menettänyt kaikki sosiaaliset kontaktisi, on aika astua kaapista ulos ja nähdä mihin ollaan saavuttu. Et muista tässä vaiheessa lainkaan opiskelijaslummialueen loiston määrää tai kotiplaneettasi ihmisten vilinää. Et ole tottunut auringon paisteeseen ja sinulla on sekä hengitys- että liikkumisvaikeuksia oudon ympäristön ja erilaisen ekologisen rakenteen vuoksi. Olet iloinen että viimein pääsit aluksesta – tai asunnosta – ulos etkä varmasti ikinä halua kokea sitä uudelleen. Rahavarasi ovat joko ehtyneet tai puhjenneet kukoistukseen, elettyäsi oikeassa avaruusaluksessa vuosikausia ilman minkäänlaisia tuloja tai kerännyt koko ajan myötämielisen valtion lähettämiä työttömyystukirahoja.

Kommentit