Kirjoitukset

Kaksi sisarta

tinakenkatytto, 28.07.2010 1:46
Katsottu 1805 kertaa

”Milla hei sun täytyy muuttuu, sun elämältäs suunta puuttuu!!” Mä havahduin koiranunestani Anssi Kelan sulosäveliin. Samperin samperi! Kämppiksen tyttöystävä Milla oli armoton Kela-fani ja metakasta päätellen huudatti jälleen rakkaan idolinsa cd:tä puhki. Mä olin melkein vaipunut suloiseen uneen omassa sängyssäni, mutta unimasa pakkasi kiireesti kimpsunsa ja kampsunsa havaitessaan tästä kypsymättömästä neitokaisesta kertovan renkutuksen taas alkavan. Se taisi inhota koko orkesteria enemmän kuin mä, ainakin mun uni oli aina tipotiessään. Mä raahauduin sängystäni kämppiksen ovelle ja sain paasata sitä jonkun tovin, ennekuin nuoripari reagoi mitenkään. ”Voisko tuon mölytoosan mitenkään sammuttaa! Hemmetti täällä yrittää toiset nukkua!” mä kivahdin saman tien, kun Mikko raotti huoneensa ovea. ”Ai sori ei kai me vaan herätetty sua… Me yritettiin kyllä olla hiljaa…” ”Joo joo! En tietenkään nukkunu! Eihän nyt tietenkään ihmiset kello kolmelta keskiviikkoyönä nuku!” mä murisin tukka pystyssä. ”Hei siis oikeesti mä oon tosi sori, ei ollut tarkotus. Mee takas nukkuun, me sammutetaan toi. Ihan heti…” Mikko sopersi. Sen silmistä näki ettei se tainnut olla ihan maailmankartalla tällä hetkellä. Olivat vissiin taas olleet Millan kanssa paikallisessa yökerhossa ottamassa kuppia. Mä murahdin jotain epäselvää vastaukseksi ja kömmin omalle puolelleni takaisin. Ei tosin puhettakaan, että olisin enää nukahtanut, vaikka uni painoi silmiä. Mä olin aloittanut vasta edellisviikolla kesätyöt kaupungin puistohommissa, johon kuului nurmikonleikkuuta, pensaiden siistimistä yms. Aamulla klo 6 olisi herätys ja siinä mä vaan olin. Työpäivästä mahtaisi tulla pitkä ja raskas, ainakin näillä yöunilla. Parin minuutin hiljaisuuden jälkeen mä kuulin seinän takaa, miten sama renkutus kaikui hiljaisena taustalla, mutta silti sen verran kovalla, että mä kuulin sen. Luulivat vissiin, että mä olin nukahtanut. Oli se nyt hemmetti kumma juttu, ettei niille mennyt kaaliin! Mä paukutin nyrkillä seinää. Parin kerran jälkeen musiikki viimein vaimeni ja nuoripari ilmeisesti nukahti kuorsauksesta päätellen. Onneksi! Enää olisi puuttunut se, että kyyhkyläiset olisivat alkaneet hommailemaan, mikä ei sekään olisi ollut lainkaan tavatonta. Ehkä mä vaikutin hivenen katkeralta oman sinkkuuteni takia, mutten mä sitä ollut. Olihan Milla ihan kivannäköinen muija, pitkä vaalea tukka, muodot kohdillaan, minihame ja korkkarit jne. muttei se silti mun tyyppiä ollut. Kikattava kana lähinnä, eikä tuolla oikein älykkyydessäkään ollut kehumista. Ja sitten se pahin: Anssi Kela! Ei, ei kiitos mulle! Enemmän mun tyyppiä oli tummat, pienikokoiset naiset, sellaiset joita mä kutsuin mielessäni peikkotytöiksi. Sellaiset kuin Luna… Luna oli myös kaupungin puistohommissa, tosin sen hommiin kuului lähinnä kukkien istutus ja roskien kerääminen, mutta silti me törmättiin aika usein. Mä olin muutaman kerran jutellut sen kanssa ohimennen, mutta ei mitään kovin syvällistä. Sen verran mä siitä tiesin, että se oli justiin täyttänyt 20 eli mä olin sitä melkein viis vuotta vanhempi. Mutta mä olinkin aina tykännyt vähä nuoremmista eli se oli iältään just passeli. Sillä oli mustaksi värjätty ja lyhyehköksi pätkitty pörröinen tukka, ruskeat veikeästi tuikkivat silmät ja sopivasti meikkiä, pituutta ehkä sataviisviis korkeintaan. Töissä sillä oli päällä aina verkkarit ja t-paita, mutta mä tiesin, että vapaa-ajalla se käytti peikkomaiselle tyylilleen sopivia vaatteita. Mä tiesin myös, että sillä oli ollut jonkin verran vakavia miessuhteita, mutta tällä hetkellä sillä ei ollut ketään vakituista, tosin baariseuraa se löysi kuuleman mukaan enemmän kuin helposti. Tän kaiken mä olin onkinut tietooni toiselta kesätyöläiseltä Hekalta, joka tuntui tietävän kaiken mahdollisen ja mahdottoman tän kylän elämästä. Tosin liikkuihan sitä kaikenlaista juttua tän kokosessa pikku kaupungissa muutenkin. Heka oli aavistuksen ihmetellyt mun uteliaisuuttani, se kun oli iskenyt silmänsä blondiin kahdeksantoistakesäiseen tyttöön, joka autteli Lunaa kukkien istutuksessa. Ja muistutti tavoiltaan aivan Millaa! No makunsa kullakin, eipä olisi mulla ainakaan töissä kilpailijoita Lunan suhteen. Vapaa-ajalla niitä riittäisi varmaan tarpeeksi. Jonkinlaista toimintaa sen kanssa mä olin jo pitempään halunnut kehitellä. Niin kauan mulla olisi loistava tilaisuus kun puistohommat jatkuisivat. Jotain täytyisi keksiä pian. Näihin ajatuksiin mä viimein nukahdin. Tasan kello kuusi aamulla mun herätyskello pärähti soimaan. Silmiäni edes raottamatta, mun käsi haparoi sammuttamaan sen. Vielä viis minuuttia! Mä torkahdin hetkiseksi, tai siltä se ainakin tuntui. Mä heräsin säpsähtäen, eikä mulla ollut hajuakaan mitä kello oli. Mä nappasin kellon käteeni. Viittä vaille seitsemän. Hitto! Mä olin myöhässä! Viiden minuutin päästä pitäisi olla jo töissä. Mä ponkaisin ylös sängystä ja kiskoin vaatteet niskaani, nappasin kännykän ja avaimet ja juoksin pihalle autoon ja kaasutin vanhalla Minilläni keskustaan päin. Kännykän kello näytti 7.03, kun mä saavuin töihin. Ei huonosti ollenkaan, mä myhäilin itsekseni. Tosin mä en ollu ehtiny laittamaan mitään suuhuni, puhumattakaan, että olisin yhtään ehtiny laittaa itteäni kuosiin. Ei muuten, mutta pitihän sitä miehen olla töissäkin edustavana jos meinasi tehdä muijaan vaikutuksen, naiset kun olivat niin tarkkoja ulkonäöstä. ”Huomenta! Mitä äijä?! Sähän näytät hehkeältä…” Heka virnuili taukotilassa nähdessään mut. ”Turpa kiinni, älä edes kysy.” mä murahdin. ”Bad hair day, vai?” Heka nyökytteli muka ymmärtäväisenä. ”Jotain sinnepäin vaikka.” mä mutisin ja painuin hakemaan työhanskoja ja muita vermeitä. Pukuhuoneessa mä vilkaisin peiliin, enkä enää yhtään ihmetelly Hekan virnuilua. Tukka oli melkoisen pystyssä ja paitakin väärinpäin ja silmät kuin Tao Taolla. Ei sillä, että mua yleensä edes kiinnosti muiden mielipiteet mun ulkonäöstä, mutta mitäpä sitä ei naisen eteen tekisi. Enkä mä noin yleensäkään mikään ihan pahan näkönen ollut. Kyllä muijilta oli tullu kommenttia siihen malliin, etten mä täysin out niiden listoilta ollut. Ruskea letti ja vihreät silmät, pituutta sataseitkytkahdeksan ja salilla käynnin ansiosta, jonkin verran lihasmassaa, vaikken mä miksikään fitness-urheilijaksi halunnut. Sen verran treenasin, että kroppa pysyi kuosissa. Ja jos joskus laiskotti, jätin treenejä väliinki, en mä niin fanaattinen asian suhteen ollut. Mä käänsin edes paidan oikeinpäin, nappasin työkamat mukaani ja lähdin Hekan kanssa hommiin. Aamu meidän oli tarkotus viettää kastellen kaupungin puistoalueita. Silmä kovana, mä tarkkailin näkyikö Lunaa meidän kohteissa. Muutamaan tuntiin ei tapahtunut oikein mitään. Pelkkää kastelua, toisaalta melkoisen tylsää, mutta virkistihän se vähän kuumana hellepäivänä. Heka kertoili taas edellisen viikonlopun toilailujaan, joista mä en jaksanut uskoa puoliakaan. Mä haukottelin leveästi ja nälkäkin alkoi olla melkoinen, enhän mä aamulla ollut syönyt mitään. Onneksi ruokatuntiin ei ollut kauaa. Sitten mä terästäydyin, kun olin kuulevani naurun tirskahduksia takaani. Mä käännyin katsomaan ja tyttöjen porukkahan sieltä oli siirtymässä samalle alueelle istutushommiin. Heka alkoi välittömästi huudella niille havaitessaan ne. Luna tosin ei vilkassutkaan meihin päin vaan kuunteli tärkeän näköisenä vanhemman kollegansa ohjeistusta kukista. Mä mietin millä tekosyyllä menisin juttelemaan niitä näitä. Mä tunsin itteni ihan teinipojaksi. En mä yleensä näin ujostellut, mutta jokin Lunassa vaan oli sellaista, joka ei tehnyt lähestymistä helpoksi. Olihan mulla itsellänikin ollut kaikenmoisia suhteita, mutta lähes jokainen oli saanut alkunsa baarireissusta, siellä mun oli jotenkin helpompi lähestyä vastakkaista sukupuolta, liekö sitten alkoholilla osuutta asiaan. Täällä mä taas en tuntenut vielä kovinkaan paljon ketään. Mä olin talvella muuttanut kaupunkiin, vähän isommasta paikasta. Syyt siihen olivat aika monet. Peruskoulun jälkeen mä olin käynyt amiksessa jonkun autonkorjauspuolen ja sen jälkeen lähinnä vaan laiskotellut muutaman vuoden. Mikään ei vaan tuntunut mun jutulta. Amikseenkin olin mennyt vaan faijan ja mutsin painostuksesta. Lopulta ne olivat kyllästyneet mun vetelehtimiseen ja faija hommasi mut auttelemaan serkkunsa korjaamolle. Siellä mä olinkin viihtynyt parisen vuotta. Huono homma oli vaan, että konkurssi iski firmaan ja mua ei tietenkään enää tarvittu. Mun vetelehtiminen vaan jatku ja lopulta mä kyllästyin porukoiden valitukseen ja hommasin tästä kaupungista itelleni kämpän Mikon kämppiksenä ja onnistuin saamaan tämän kesätyöpaikankin. Toki mä tiesin, ettei tästäkään pestistä kesää pidemmälle kannattanut toiveita elätellä, mutta mä olin päättänyt tuumata asioita rauhassa tällä kertaa ihan tosissani. Mä vielä näyttäisin, että musta olisi johonkin. Puistoryhmän vastuuhenkilö kohottautui sanomaan, että nyt taidettaisiin lähteä syömään. Keskustassa oli hampurilaispaikka minne suurin osa porukasta halusi, joten sinne me päätettiin sitten kaikki suunnata. Sieltä olisi sitten lyhyt matka tulla jatkamaan hommia. Mä en ollut ainoa, jolla oli kiljuva nälkä. Heka tilasin koko paikan suurimman annoksen, johon kuului niin iso hampurilainen, että se oli melkein Hekan pään kokoinen. Mä huomasin, että Luna tilasi vain salaattia, tosin kana-sellaista, joten ei se mikään viherpiipertäjä ainakaan ollut. Kun mä sain oman ruokani tiskiltä, mä suuntasin pöytiä kohti. Porukka oli jakaantunut kahteen eri pöytään syömään. Luna istui yksinään, kun ei ollut mahtunut enää toisten kanssa samaan. Mun ensimmäinen tilaisuuteni oli siis koittanut ja pokkana mä istahdin samaan pöytään sen kanssa. ”Järjetön nälkä,” mä sain aloitettua alkaessani lapata muonaa kitaan. Luna nosti katseensa muhun ja hymyili vähän. ”Jäikö aamupala väliin?” ”No jäi hemmetti, nukuin pommiin, mä sanoin suu täynnä ruokaa. Mä mahdoin näyttää aika porsaalta sen silmissä ruokineni. Nyt piti vähän tsempata. Luna naurahti ja keskittyi sitten tonkimaan salaattiaan. ”Sulle ei näytä oikeen maistuvan.” mä sanoin saatuani suun tyhjäksi. ”Mä en tykkää tän paikan muonasta.” Luna irvisti. ”No joo eihän täällä mitään gourmeeta ookkaan.” mä yritin tehdä vaikutusta sivistyssanoilla. ”No ei tosiaan, tääkin jostain kanan jämäpaloista. Ja pihvit täällä on kuin jostain kaupan valmisruokahyllyistä.” Luna sanoi inhoten ja jatkoin sitten huokaisten salaatilleen: ”Mutta eihän näin pienessä kaupungissa voi olla edes yhtä kunnon ravintolaa, jonne päästä edes kerran elämässään.” ”Väitätsä, ettet oo eläissäsi ollut ikinä ravintolassa vai?!” mä sanoin hieman innoissani. Täähän sujui helposti. ”No en ikinä. Eihän täällä ole semmoista.” Luna tuhahti ja sen ruskeat tuikkivat silmät näyttivät perin tympääntyneiltä. ”No kyllähän jokaisen hienon naisen täytyy edes kerran elämässään päästä oikeaan ravintolaan syömään. Itse asiassa mä tiedän viihtyisän paikan, josta saa kaikkein parhaimmat oikeat pihvit. Mä voisin viedä sut sinne jos sä haluat?” mä ehdotin rohkeasti Lunalle ja toivoin, että mun tekniikkani tehoaisi siihen. Luna meni vähän ujon näköiseksi, näytti yllättyneeltä ja sanoi sitten: ”Siis olisko ne siis treffit vai?” ”No jos sä haluat niin, voi ne ollakin”, mä yritin heittää huolettomana muka vitsikkäästi. Tosi asiassa mun pään sisällä kävi melkoinen myllerrys. Suostuisiko se todella? ”No siinä tapauksessa, viikonloppuna mulla ei ole mitään, käviskö sulle perjantaina?” Luna kysyi. ”Mainiosti, mä tulen hakemaan neidin kello kuusi.” mä heitin. ”Asia selvä.” Luna tuumasi. ”Ja rahaahan neiti ei sitten tarvitse, minä herrasmiehenä tarjoan.” mä lisäsin vettä myllyyn. Luna hymyili valloittavasti ja sen katseesta mä näin, että mä en tainnut olla ainoa, joka odotti innoissaan perjantaita. Jatkuu...

Kommentit