Kirjoitukset

VALO - kaunis maailma

suttura, 09.09.2010 23:34
Katsottu 1314 kertaa

Avaan silmäni. On hämärää. Makaan lehtien muhevassa tuoksussa. Maa on lämmin vaikka syksyn lehdet putoilevat kasvoilleni. Hiljaa, yksi kerrallaan keltaiset, oranssit, ruskeat ja vihreät lehdet putoavat ympärilleni. Ne hautaavat minut. Käännän kasvoni kohti taivasta. Puiden oksat muodostavat katon auringon eteen. Muutama auringon säde luikertaa alas kohti minua. Metsän tuoksu ympäröi minut verkkaisasti. Haistan mullan, auringon, sateen, kaiken sen mitä olen rakastanut. On niin kaunista. Liikutan kättäni. Se viistää viileää vettä. Sormeni osuvat pohjaan, suljen käteni nyrkkiin ja nostan vedestä kimaltavia kiviä. Kohotan käteni kasvojeni eteen tutkiakseni saalistani. Vesi putoilee pisaroina kasvoilleni, joilta juon sen nauraen. Veteen sekoittuu jotain punaista, jonka myös juon nauraen kun se virtaa suuhuni. Kivet nyrkissäni kimmeltävät kuin jalokivet auringon osuessa niihin. Kivet ovat kaikki erivärisiä. Yksi on ruskea, toinen on valkea ja kolmas on purppurainen. Painan kivet rintaani vasten. Ne ovat aarteeni. Ne vien mukanani. Käännän katseeni veden suuntaan. Pieni lampi väräjää vieressäni. Lammen keskellä on saari. Pikkuinen saari, jolle tapasin sinut kantaa katsomaan maailmaa. Nyt saaressa asuu ankkaperhe. Olisimmepa me muuttaneet sinne. Mutta missä ankat sitten asuisivat? Liikun hitaasti. Käännähdän ympäri, vatsalleni, sillä en jaksa liikuttaa jalkojani. Olen väsynyt, mutta puristan kivet tiukasti rintaani vasten ja solahdan veteen. Viileys ympäröi minut. Avaan silmäni ja maailma ympärilläni on kristallinkirkas. Pääni päällä kelluvat punaiset, siniset, violetit ja hopeaiset lehdet. Imen sisääni metsää, sen elinvoimaa, jotta voimme yhdessä nukkua talven yli. Keväällä heräämme jälleen yhdessä. Ja sinä, lapseni, odotat minua saaressa. Kuoriudut ankanmunasta, jonka papukaija hautoo valmiiksi. Istut nauraen, jalat heiluen vedessä, kun nousen pintaan jäiden sulaessa. Levitän raajani venytykseen, sillä vilpoinen vesi saa ne kohmettumaan. Ojentaessani käteni eteeni, huomaan rihmojen leviävän ranteistani veteen. Rihmat välkkyvät hopeaisina, kultaisina, punaisina kunnes ne hajoavat sekoittuen veteen. Muodostan käsilläni kuvioita. Rihmat muodostavat sydämen, sitten tähden ja lopuksi sanat: Minä odotan sinua. Haltioidun tästä uudesta kyvystä ja taidosta. Maistan ympärilläni vedessä metallisen maun, joka on tuttu. Mietin hetken. Sitten ymmärrän. Vesi maistuu minulta. Kaikki muuttuu entistä kirkkaammaksi veden alla. Huomaan että on aika nukahtaa. Talven kylmyys alkaa hiipiä lähelle. Muodostan purppuraisilla rihmoilla vielä yhden sanan: VALO. Kuiskaan itselleni: ”Minä tulen rakas. Minä toin sinulle lahjoja.” Puristan kämmenessäni taikakiviä, jotka annan sinulle keväällä kun tapaamme. Veden viileys täyttää minut. Nyt nukun.

Kommentit