Kirjoitukset

Saatanan tytär

Colet, 13.11.2010 20:49
Katsottu 1535 kertaa

Metsä oli ihanan vihreä, täynnä elämää ja nenääni tulvi tuoksu kosteista puista, jotka sade oli juuri kastellut ja tarjonnut lisää elinvoimaa. Kaikkialla oli rehevää ja luonto tuntui puhkeavan kukkaan aina uudelleen ja uudelleen. Jopa jalkojeni alla joka ikinen tallaamani ruoho nousi entiseen muotoonsa ja oli niin tummanvihreä, että mieleni teki jopa maistaa sitä, mutta valitettavasti en voinut, koska minun piti kerätä mustikoita äidin mustikkapiirakkaan, jonka hän aikoi tehdä heti kotiin palattuani. Isoon, puiseen koriini mahtuisi paljon tummansinisiä, meheviä, kutsuvia marjoja, jotka odottivat syöjäänsä. Tepastelin sillä pienellä polulla lehdon halki aina kuusimetsään asti, jossa minua odotti mustikkameri aivan sinisenä. Vesipisarat korostivat mustikoiden sinisyyttä entisestään, kuusien välistä tulvi runsaasti auringonvaloa ja mieleni teki loikata siihen mereen ja laulaa. Laulaa elämästä, jonka Jumala oli minulle antanut. Juuri hän oli antanut minulle tämän kauniin maiseman, kauniit eläimet, jokaikinen asia tässä metsässä oli kallisarvoista ja ihmeellistä. Miten pienistä soluista ja atomeista muodostuikaan näin kauniita asioita. Elämämme on ihmeellistä, eikö? Olin saanut korini puolilleen mustikoita ja olisin kerännyt mielelläni lisää, mutta jokin muu asia kiinnitti huomioni täysin: kuulin hentoa, sopraanoista hyräilyä. Melodia oli kaunis, mutta surumielinen. Sen seurauksena silmiini alkoi muodostua pieniä kyyneleitä, jotka valuivat poskilleni. Silmäni tuottivat pisaroita aina lisää ja lisää, enkä voinut sille mitään; juuri tuota laulua isäni oli minulle kuolinvuoteellaan laulanut. Suunnistin sokeana kohti tuota kaunista laulua, jonka joku säesti todella kauniisti. Jalkani liikkuivat kuin itsestään ja pian olin kimaltelevalla järvellä, jonka pinta oli tyyni, ei yhtään aaltoa. Hyräilijää en kuitenkaan vielä nähnyt. Tiputin korini rantahiekalle, riisuin kengät ja ryntäsin veden ääreen, josta saatoin nähdä oman kuvani selvästi. Lumenvalkeat hiuskeni kimmelsivät pinnan kanssa kilpaa. Siniset silmäni yhtyivät pian taisteluun mukaan ja olin ihmeissäni. Vaikka kyse oli minun hiuksistani ja silmistäni, näky oli kaunis. Saatoin sanoa itseni kauniiksi. "Pidät tästä etkö vain?" kuulin pienen, sopraanoäänen kysyvän takaani yhtäkkiä, varoittamatta. Käänsin pääni puhujan suuntaan, mutta pian koko vartalo seurasi perässä ja jäykistyi. Edessäni seisoi pieni vaaleanpunaiseen mekkoon pukeutunut kaunis tyttö, joka piteli kädessään jotakin. En nähnyt kunnolla mitä, mutta epämiellyttävältä se ainakin tuoksui. Tytön kasvoilla oli tiukka ilme, hän ei hymyillyt, eikä hänen tyhjissä silmissään näkynyt ilon pilkahdustakaan. Hän oli kuin kuollut sisältä, mutta päältä hän oli todella suloinen ja kaunis. Hänen poskensa olivat vaaleanpunaiset, suu pieni ja punainen ja mustat hiukset kehystivät tytön kasvoja. Pään vasemmalla puolella oli vaaleanpunainen rusetti. "Kuka sinä olet?" kysyin ja nousin varovasti seisomaan. Tyttö oli minua hiukan lyhyempi (olin tosi lyhyt!), mutta suunnilleen samanikäinen kuin minä. "Sillä ei ole mitään väliä, Colet!" tyttö kirkaisi ja hänen kasvonsa vääntyivät itkuun. Silmistä pulppusi kyyneleitä, eivätkä ne olleet mitä tahansa kyyneleitä. Ne olivat todella tummia kuin veri. Poskille muodostui pian punainen viiva, jota johti punainen pisara. Tyttö heitti kädessään olevan salaperäisen esineen eteeni ja huomasin sen olleen lintu. Pieni, valkoinen lintu, jolla ei ollut silmiä, ei jalkoja ja puolet päästä oli irronnut, nokka puuttui. Valkoinen höyhenpeite oli sotkuinen ja punainen. Linnun rinta oli viillelty auki. Näky sai minut pois tolaltani. "Mitä tämä on?" kysyin järkyttyneenä ja läimäytin käden suuni eteen. "Ja mikä sinulla on?" Otin pari askelta taaksepäin, kunnes jalkapohjani olivat vedessä. Samaan aikaan tyttö otti muutaman askeleen eteenpäin, kunnes oli noin metrin päässä minusta. "Mitä sinä haluat?!" huusin ja peräännyin vielä muutaman askeleen, kunnes vesi ulottui nilkkoihini. Tyttö seurasi perässä. "Tapoin tuon linnun", tyttö kuiskasi ja katsoi minua tuimasti silmiin. Hän oli pyyhkinyt silmänsä mekkoon, jonka helmoissa paistoi kaksi punaista läikkää. Läikät levisivät helman osuessa veteen. "Miksi sinä niin teit?" kysyin itku kurkussa ja tunsin silmiini muodostuvan kyyneliä. Tajusin tytön olevan häiriintynyt, eikä heidän kanssaan pitänyt ikinä ottaa yhteen! "Siksi, koska olen hirviö!" tyttö huusi ja käveli minua päin. "Haluan tappaa! Haluan tappaa! Haluan tappaa!" Tytön huuto oli korvia vihlova ja pian aloin saada pakokauhun siemeniä, jotka itivät pikkuhiljaa koko kehooni. Mieleni teki juosta pois, äidin luo. Mutta tajusin sen olleen pelkkä turha haave. "Älä!" huusin ja tukin korvani. Tytön kasvot muuttuivat nyt rumiksi ja hän hymyili. Hymyili ilkeää hymyä ja nauroi päälle. Yritin olla kuuntelematta, mutta huuto kaikui edelleen päässäni ja oli tainuttaa minut. Peräännyin vielä muutaman askeleen, kunnes olin pohkeitani myöten vedessä. "Haluan tappaa!" tyttö kirkaisi jälleen ja käveli minua päin uhkaavasti toinen käsi selän takana. Tajusin vasta nyt, että se oli ollut koko tapahtuman ajan hänen selkänsä takana. Seuraavat minuutit olivat elämäni pisimmät. Rukoilin Jumalaa. Rukoilin luonnonvoimia, rukoilin mitä vain, joka auttaisi minut täältä pois. Mutta siinä samassa tunsin viiltävää kipua mahassani. Suuni avautui huutoon ja pystyin juuri ja juuri katsomaan alas mitä tapahtui: vatsastani valui verta jalkojani pitkin aina veteen asti. Nostin katseeni tyttöön, joka seisoi aivan edessäni karmea hymy huulillaan ja tunsin pian uuden viiltävän kivun, joka toistui useaan otteeseen, tällä kertaa rintani alueella. Suuni avautui jälleen, mutta tällä kertaa sieltä ei tullut enää huutoa, vaan verta. Vesi ympärilläni oli tummaa ja pian kaikkialla muuallakin alkoi olla tummaa. Tuskan aaltoja hyökyi ylitseni tytön nauraessa samalla. "Hyvästi. Colet", tyttö kuiskasi ja iski vielä viimeisen kerran, enkä enää sen jälkeen tuntenut kipua. Tunsin vapautusta. Tunsin pelkoa ja surua. Tunsin huolta äitiä kohtaan, joka odotti edelleen mustikkapiirakka-aineksia. Tyttö työnsi ruumiini poispäin rannasta, levitti kätensä ja nauroi. Tiesin vasta nyt, että hän oli Saatanan tytär. -Colet

Kommentit