Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
maggie, 01.12.2010 22:08
Katsottu 1498 kertaa
Kosketuksesi kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Silti tahtoisin niiden viestin sanoa ääneen Saitko kiinni minkä jätin sanomatta Saitko kiinni minut Kätesi ovat minun, omistan niiden kosketuksen Tunnen kätesi melkein kuin omani Tunnen katseesi polttavan reiän eetteriin Saat tottelemaan kosketustasi Etäisyyttä ei enää ole paljoa välissä Kiiinni on jääty jo ajat sitten En tiedä enää muuta kuin että tahdon sinut En tunne enää muuta kuin sinut Sinä olet enää ainoa minulle Muita ei ole koskaan kai ollutkaan En vain sinua surultani nähnyt En ennenkuin muuta en enää voinut Kun kaunis totuus pakotti minut uskomaan Totta on kaunis maailmani Totta on katseesi tuo jonka minulla suot Totta on kätesi liike Totta huuliesi kaari Todellisuus tappoi tyhjyyteni En jää sitä enää suremaan Ja tuhlaamaan aikaani liian tyhjille huoneille Pakottaisit minut luopumaan muistojeni sävelkuluista yössä En hyvästejäsi osaa enää jättää pois Mustaan syvään yöhön huokauksemme hukkuvat Aamutuuli ottaa ne silti kiinni Ja tuo takaisin syliisi Kaiken minkä jätin tääkseni Sinä toit minulle takaisin
-:-, 07.12.2010 17:47
Kaunis runo rakkaudesta, joka keikkuu todellisuuden ja fantasia maailman rajoilla. Pidin todella paljon nyansseista ja dynamisista mutoksista runossa. Ne saivat runon soljumaan omalla tavallaan, eikä runosta tullut vain pelkkä kaunis teksti. Jostain syystä lukiessani tätä runoa, huusin mielessäni muutamaa kohtaa. En tiedä miksi, mutta jäin jotenkin ajattelemaan tätä runoa juuri siksi. Joka tapauksessa, jäin vain ajattelemaan tästä sitä, kuinka raskasta rakkaus voi olla. Ja kuinka hyvältä se tuntuu. Sitä kai se on, pieniä hetkiä romantiikan syövereissä, arjen keskellä. Vaikkakin niin usein unohdamme, miten kaikkein arkisimmat asiatkin, voivat olla romanttisimpia hetkiä, sen oikean ihmisen seurassa.