Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
maggie, 12.02.2011 1:57
Katsottu 1387 kertaa
Sillä miehellä oli lumiset silmät. Tätä on nyt hieman vaikea selittää, niissä on pimeyttä ja valoa, pimeyttä keskellä jotta niistä voi valo virrata. Ne on vähän samanlaiset kuin itselläni, niihin on helppo katsoa ja pysähtyä ja olla hetken hiljaa, mitään sanomatta. En tiedä miksi menin kauemmaksi, ei siinä ollut pahaa ennenkuin luomani pelon ajatus sen loi. Ei paljon tyhjyyttä tai ihmisyyttä kummempaa. Sanoja sanottuja ja pieniä pelkoja luotuja. Tyhjyyttäkin voi kummastellen katsoa, mutta siihen pitää aina valolla jotain värittää, kielillä ja sävelillä koristaa. Kaiut vievät yötä kauemmaksi, kummastellen elämää kuvaavat, vierivien kivien pyöriessä maata pitkin. Sanat menivät sointuja värittämään, jäljet veivät tieltä poispäin, en mennyt seuraamaan kuolemaa, saattamaan jo menneitä (kotiinsa ne menivät , en lähtenyt seuraamaan eivät olisi palanneet, ennen aamua silmiään sulkeneet). tyhjyyttä vain tavoittivat enää nämä kodittomat sielut, mennessään kuvittivat vielä elävien muistoja, heistä ja muista samanlaisista nukahtaneista, sammuneista sävelistä ja nuoteista. sävelistä sieluttomien tyhjistä silmistä, kantamaan enää valoa luotaan, sivelemään siivillään ilmassa suhisevia kahisevia jousia, tähdättyinä sydämiimme ikuisesti pistoja väistelemään (TajunnanvÃrtaisia pieniä ajatuksia nämäkin sanat vain ovat)