Kirjoitukset

Tuuli

Milena, 29.03.2011 23:47
Katsottu 1385 kertaa

Tuulikello helähtelee parvekkeella. Puut ovat värjänneet lehtensä punaisiksi ja keltaisiksi, ruska on kauneimmillaan eteläisessä Suomessa. Marketta tuijottaa syksyistä maisemaa, joka avautuu kerrostaloasunnon pohjoisikkunasta. Aurinko on juuri noussut, rappukäytävästä on kuulunut satunnaisia ääniä jo lähes tunnin. Jossain itkee vauva, rääkyy lohduttomasti ja vaativasti. Seinäkello raksuttaa tasaisesti ja varmasti eteenpäin. Pöydällä Marketan edessä on avonainen päiväkirja, johon hän raapustaa silloin tällöin jotakin. Piirtää kuvaa ja kirjoittaa siihen liittyvää tekstiä. Naapurin koira haukkuu kun postinjakaja pudottaa lehden ovessa olevasta luukusta sisään. Joku juoksee portaita alas, ehkä ehtiäkseen junaan, joka kolistelee kahden minuutin kuluttua läheiselle asemalle. Ikkunasta näkee aseman ja siellä seisoskelevat ihmiset. Puista irronneet lehdet tanssivat ihmisjoukkion ympärillä, vaikka kukaan ei kaipaa muistutusta tulevasta kylmästä ja pimeästä talvesta. Harmaat pilvet valuvat taivaalle jättäen auringon taakseen. Marketta tietää, että aurinko paistaa kuitenkin pilvien takanakin. Taivaalta maan ylle virtaava sade tuntuu virkistävältä, ilma on ollut raikkaan kirpeä mutta armottoman kuiva jo viikkoja. Tuuli yltyy, kylmä viima riepottelee tuulikelloa raivoisasti. Sadepiiskaa ikkunaruutuja ja äänet sekoittuvat toisiinsa. On kuin kymmenet pienet viidakkomiehet olisivat kokoontuneet hakkaamaan rumpujaan ja keijut tanssisivat niiden ympärillä, siltä kuulostaa sateen tanssi tuulikellon kilkattaessa. Marketta voihkaisee tuntiessaan vihlaisun alavatsassaan. Kipu on kuitenkin enemmän henkistä kuin fyysistä. Tottakai mies lähti. Marketta tuntee epäonnistuneensa naisena. Eihän hän saanut pidettyä edes kohdussaan asuvaa pientä solumöhkälettä hengissä. Ehkä niin oli parasta, hän olisi kuitenkin ollut huono äiti, olihan hän yhtä lailla huono tyttöystäväkin. Keskenmeno tekee kipeää, kyyneleet valuvat Marketan poskille, vaikka siitä on jo yli viikko. Hän tietää, ettei tuo solurykelmä hänen sisällään ollut vielä lapsi, mutta niinhän sitä sanotaan, naisesta tulee äiti heti kun raskaustesti näyttää positiivista. Marketta muistaa sen hetken, kun sai tietää odottavansa lasta. Töissä oli ollut kurja päivä. Kotona kauppalistaa laatiessaan Marketta yhtäkkiä havahtui siihen tosiasiaan, että hänen kuukautisensa olivat reilusti myöhässä. Tamponipaketteja ei ollut tarvinnut kirjoittaa kauppalistaan moneen viikkoon. Hän soitti terveyskeskukseen, mutta sairaanhoitaja käski mennä apteekkiin ostamaan raskaustestiä. Marketta osti kaksi halvinta testiä ja meni kotiin. Hän istui pitkään sängyllään ja pyöritteli mielessään vaihtoehtoja. Mitä jos tulee positiivinen tulos? Entä negatiivinen? Olisiko hänestä äidiksi? Olisiko miehestä isäksi? Voisivatko he olla perhe? Eiväthän he edes asuneet virallisesti saman katon alla, saati että olisivat olleet kihloissa. Toki mies oli tuonut vähäiset tavaransa hänen kerrostalokaksioonsa, mutta virallisesti tämä asui veljensä luona, yöpyikin siellä usein. Marketta päätti odottaa seuraavaan aamuun ennen kuin tekisi testin. Mies tulisi seuraavana iltana työmatkalta, Marketta halusi yhden kunnolla nukutun yön ennen sitä. Hyvin nukuttua yötä hän ei kuitenkaan saanut. Ajatus lapsesta ei jättänyt Markettaa rauhaan. Vauvoja ilmestyi hänen uniinsa, ja herätessään useita kertoja yöllä, ei hänen päähänsä mahtunut muuta kuin elämänalku joka hänessä ehkä eläisi. Toisinaan hän heräsi painajaisiin, joissa hänen mahansa paisui kunnes räjähti. Kylmä hiki teki selästä nihkeän, lakanat tarttuivat ihoon kiinni. Marketta puristi silmiään paniikissa kiinni. Kyllä hän nukahtaisi kohta jälleen, ja kunhan hän vain saisi nukuttua, olisi aamulla kaikki hyvin. Herätyskellon soidessa vaativasti Marketta nousi väsyneenä sängystään. Hän siveli vatsaansa tassutellessaan vessaan, pissasi kertakäyttömukiin ja kastoi raskaustestin imupinnan virtsaan. Kontrolliviiva oli vahva, mutta toista viivaa ei ilmestynyt. Marketta hätääntyi hieman. Hän oli ehtinyt jo tottua ajatukseen raskaudesta ja pienestä, suloisesta nyytistä, jota hän saisi ylpeänä esitellä kaikille. He miehen kanssa menisivät kihloihin ja sitten naimisiin, kävisivät synnytysvalmennuksessa ja hoitaisivat pientä kääröä yhdessä. Pakkohan hänen olisi olla raskaana, eivät kai kuukautiset turhaan jättäisi tulematta? Hetken kuluttua tikkuun ilmestyi haaleaakin haaleampi, vaaleanpunainen viiva. Marketta mietti, mitä se mahtoi tarkoittaa. Lopulta hän avasi toisenkin raskaustestin ja asetti tikun samaan kertakäyttömukiin. Minuutin sisällä Marketta sai vahvistuksen epäilyksilleen. Molemmat viivat ilmaantuivat testiin selkeästi, sekä kontrolliviiva että varsinainen raskaudesta kertova. Marketta riemuitsi. Hän ei ollut osannut odottaa tätä, mutta yllätys oli kaiken hämmennyksen ja pelon keskellä iloinen. Hän laski kätensä vatsalleen ja kuvitteli, kuinka hänen vatsakumpunsa kasvaisi vähän kerrallaan. Päivä oli pitkä. Mies tuli vasta illalla kotiin, Marketta oli kattanut pöydän hienoksi ja tehnyt lihamureketta. Kun he olivat päättäneet aterian, joka oli syöty hiljaisuuden vallitessa, Marketta rohkaistui ja toi positiivisen raskaustestinsä miehen ihmeteltäväksi. Mies halasi häntä ja suuteli pitkään. Yöllä he keskustelivat siitä, millainen perhe heistä tulisi. Siitä oli alkanut myllerrys. Raskaus vahvistettiin terveyskeskuksessa ja ensimmäinen neuvola-aika varattiin. Kahdeksan päivää sitten Marketta ja mies riitelivät. He huusivat toisilleen, mies uhkasi jättää Marketan. He olivat riidelleet monena iltana aiemminkin, mutta tällä kertaa mies meni veljensä luo yöksi. Marketta kävi yksin nukkumaan. Hän heräsi kuitenkin keskellä yötä kovaan alavatsakipuun. Hänen ei tarvinnut raahautua edes kylpyhuoneeseen asti varmistuakseen keskenmenosta. Mies oli laittanut puhelimensa pois päältä, Marketta sopersi jotain itkunsekaisella äänellä puhelinvastaajaan ja nukahti vessan lattialle. Aamulla mies tuli takaisin matkalaukun kanssa ja sanoi lähtevänsä, ajatelleensa jo pitkään, ettei tämä suhde tulisi toimimaan. Veljen nurkkiin hän ei menisi, sieltä häntä olisi turha tavoittaa, vaan Kaisan raikkaaseen ja moderniin kolmioon. Sinnekään ei kannattaisi soittaa hänelle, hänen elämänsä Marketan kanssa olisi nyt ohi. Marketalle ei koskaan selvinnyt, milloin mies oli aloittanut suhteensa Kaisaan, tai kuka tämä Kaisa edes oli. Markettaa itketti ja suututti – mies oli vaihtanut hänet. Hän oli täysin epäonnistunut, eihän hän ollut saanut pidettyä edes vauvaa hengissä, saati miestä kanssaan. Siitä on nyt viikko. Marketta sivelee edelleen alavatsaansa. Syksy on aina ollut hänen lempivuodenaikansa. Lapsena oli ihanaa hyppiä vesilätäköissä kumisaappaat jalassa, juoksennella pitkin kiiltävää asfalttia ystävän kanssa kilpaa. Syksy tietää aina talven tuloa, ja mitä muuta lapset rakastaisivatkaan kuin talvea ja sen kaikkia riemuja? Lumienkeleitä, pulkkamäkeä, joulua ja laskiaispullia, niitä kaikki lapset rakastavat. Sade riehuu hetken ja laantuu sitten. Juna tulee ja menee, Marketta ei ole varma, ehtiikö hänen naapurinsa siihen. Pilvet rakoilevat ja auringonsäteet lämmittävät sateen kastelemaa maata, teiden varsilla kasvaa vielä muutamia myöhäiskesän kukkia, jotka saavat elinvoimaa tästä virvoittavasta sadekuurosta. Samalla tavoin Marketta tietää, että hänenkin elämässään tulee jonain päivänä se hetki, kun aurinko paistaa pilvien takaa ja osoittaa ajoittaisen sateen merkityksen. Ei ole valoa ilman pimeyttä. Samoin elämässä ylä- ja alamäkien on seurattava toisiaan, niin kuin vuorovesi vaihtuu. Veden on virrattava, tuulen on tuultava. Maailman on pysyttävä liikkeessä, jotta yö seuraisi päivä, ja sen jälkeen valkenisi jälleen uusi aamu. Tuulikello helisee enää hiljaa. Päiväkirjan avonaiselle aukeamalle on muodostunut kuva pienestä vauvasta, jonka lapaluista kasvaa kauniit siivet. Lapsi lepää naisen käsivarsilla ja nukkuu hymyillen. Kuvan alle on kirjoitettu internetin vertaistukisivustolta löydetty tuntematonta alkuperää oleva runo: “Although I’ve never breathed your air, or gazed into your eyes that doesn’t mean I never was, an Angel never dies.” “Tuuli, minun enkelivauvani”, Marketta kuiskaa hiljaa.

Kommentit