Kirjoitukset

Punaiset hiukset

trudi, 14.06.2011 13:03
Katsottu 1412 kertaa

Oli monia asioita, joista Virva ei pitänyt. Esimerkiksi ruotsintunnit, hämähäkit, suklaarusinat ja Mamban ”Meille vai teille”. Mutta enemmän kuin mitään niistä hän inhosi Asikaisen Aleksia. Asikaisen Aleksi ei sinänsä ollut sitä tyyppiä, joka tavallisimmin herättää ihmisissä vastenmielisyyttä. Hän oli tummanharmaina vilkkuvine silmineen ja vaaleanruskeine hiuspehkoineen melko lailla hauskannäköinen tapaus, alati hyväntuulinen ja useimmiten harmiton hölösuu, jonka kintereillä kulki aina ilosta hihkuva ihmisrypäs. Ongelma oli, ettei hän osannut pitää suurta suutaan kurissa. - Sus siunatkoon, poika hihkaisi Virvan astuessa ensimmäisen kerran uuteen luokkaansa. - Kai tuo väri lähtee pesussa pois? Virva karahti poskiltaan yhtä punaiseksi kuin hiuksensa, joiden tiilenpunainen väri oli aina ollut hänen arin paikkansa ja syvin surunsa. Hänen mieleensä ei tuolloin juolahtanut yhtäkään sattuvaa vastausta, mikä sai tilanteen tuntumaan yhä nöyryyttävämmältä. Virva parkkeerasi tukahdutetusta raivosta kihisten pulpettiin, joka oli hänen nähdäkseen kyllin kaukana rääväsuusta. Siitä lähtien aika soljui rauhallista tahtia eteenpäin; Virva kotiutui ja keräsi ympärilleen ystäväpiirin. Mutta Aleksille hän ei suonut armollisintakaan anteeksiantoa, etenkään kun pojan leikinteko ei ottanut millään loppuakseen. Tuossa poika nytkin kouhotti ja virnisteli välillä Virvalle ilkikurisesti kuin keskenkasvuinen. Virva rypisti kulmiaan, puristi suunsa tiukaksi viivaksi ja käänsi katseensakin muualle vielä varmemmaksi vakuudeksi. - Osaako joku sanoa, kuinka paljon asukkaita Kiinassa tällä hetkellä on? tiedusteli maantiedon opettaja liikuttavan epätietoisena siitä, kuinka harva oikeastaan kuunteli. Aleksin käsi lensi pystyyn kuin ammuttuna. - Yhtä paljon kuin pisamia Virva Salon kasvoilla! Luokan pojat remahtivat railakkaaseen nauruun. Virva hillitsi halunsa kumauttaa poikaa takkapuulla takaraivoon. - Ja Etelämantereen asukasluku vastaa täsmälleen Aleksi Asikaisen älykkyysosamäärää, hän ärähti ja tytöt kikattivat riemuissaan – samoin pilkan kohde, mikä raivostutti Virvan melkein suunniltaan. Se hävytön idiootti nautti hänen suuttumuksestaan kuin parhaimmastakin viihteestä! Se oli osaltaan totta, sillä Aleksi ei tiennyt kauniimpaa näkyä kuin vihastunut Virva. Hän seurasi haltioissaan kerta toisensa jälkeen, kuinka tytön suuret, ainutlaatuisen kullankeltaiset silmät leimahtivat ilmiliekkiin, kalpeille, pisamaisille poskille kohosi tumma puna ja koko olemus alkoi hehkua jonkinlaista selittämätöntä lumovoimaa. Ja kaiken lisäksi hän keksi niin mahdottoman sukkelia vastauksia! Ei, Aleksilla ei ollut aikomustakaan lopettaa Virvan kiusoittelua, vaikka hän ymmärsikin vallan mainiosti, ettei nykyisin keinoin saisi tuota suloisuuden ruumillistumaa välittämään itsestään puupennin vertaa. Päinvastoin, hänen tilinsä tytön silmissä olivat miinuksella, joka piteni päivä päivältä. Aleksin mielenkiinto Virvaa kohtaan ei ollut jäänyt hämäräksi kenellekään – paitsi Virvalle itselleen, joka oletti lähestymisyritysten ja vihjailujen olevan kekseliäs tapa kiusata hänet hulluuden partaalle, ja näin ollen sisuuntui niiden johdosta entisestäänkin. Kun tilanne oli tämä, todennäköisyys sovinnon syntymiselle tuon kaksikon välille näytti putoavan nollan negatiiviselle puolelle. Mutta maailma on merkillinen. Tuli kevät ja se rattoisa aamupäivä, jona oppilaat istuivat luokassa odotellen tunnin alkua. Virva, joka hallitsi kynänkäytön, viihdytti ystäviään pilakuvalla ruotsinopettajasta, joka oli ruma, kuivakka neiti-ihminen, jonka ääni nitisi kuin huonosti rasvatut saranat ja joka tunnettiin ankarana ja epämiellyttävänä vanhana akkana jopa opettajakunnan keskuudessa. Virvan piirustus oli erittäin pirullinen ja erittäin osuva, ja se herätti yleistä hilpeyttä luokassa. Aleksi seurasi piirtotyötä toinen käsi tytön selkänojalla ja toinen hänen pulpetillaan, välillä nauraen jopa liioitellun rehevästi ja välillä esittäen lyhyitä letkautuksia. Virva tunsi olonsa äärimmäisen epämukavaksi ja hätisti tunkeilijan vähän väliä etäämmäs, mutta tämä palasi aina takaisin kuin Lassie konsanaan. Ilonpito keskeytyi, kun opettaja astui luokkaan jopa tavallista happamampana (hänelle ei ollut riittänyt kahvikakkua opettajanhuoneessa). Virvaan, joka istui etupulpetissa, iski kauhea hätä ja kiire – hän yritti saada paperin piiloon niin nopeasti kuin taisi, mutta sai aikaan vain sen, että lipare lehahti alas pulpetilta ja liukui lattian kautta suoraan opettajan jalkojen juureen. Virva katsoi kauhuissaan, kuinka opettaja nosti pahan onnen piirustuksen lattialta ja vilkaisi sitä. Päätön kanakin olisi tajunnut, mitä se esitti. Pilan kohde kohdisti tyttöparkaan niin hirvittävän, musertavan katseen, että tämä tunsi murenevansa pölyksi lattialle. - Sinäkö tämän teit? hän kysyi pahaenteisen tyynesti. Virva ei saanut sanaa suustaan, nyökkäsi vain tuskin huomattavasti. Takana rämisi. Aleksi oli ponkaissut pystyyn sellaisella vauhdilla että tuoli kaatui lattialle. - Vaadin tunnustusta taiteelleni! hän huudahti teatraalisesti. Opettaja räpytti hölmönä silmiään eikä selvästikään ymmärtänyt mitä poika tarkoitti. - Minä sen piirsin! Hieno, eikö? Opettaja katsoi ensin piirustusta ja sitten Aleksia. Loruja, koko piirros oli selvästikin tuon tytön aikaansaannosta. Mutta kuinka lukemattomat kerrat hänen olikaan tehnyt mieli toimittaa tuo kiusanhenki jälki-istuntoon – hänellä ei vain ollut ollut tarpeeksi syytä kyseiseen toimenpiteeseen. - Te jäätte molemmat perjantaina jälki-istuntoon, opettaja sanoi hyytävän vahingoniloinen hymy huulillaan ja palasi työnsä ääreen. Mutta Virva ei osannut kuin tuijottaa eteensä. * * * Virva tuijotti ilmeettömänä kelloa. Aika mateli kuin etana tervassa. Hänen vieressään istui Aleksi, pyöritellen peukaloitaan ja hyräillen jotain niin hiljaa, että sitä hädin tuskin kuuli. Aina välillä hän katsoi Virvaa, hymyili leveästi ja kuiskasi jonkun sanan suupielestään. Virva ei koskaan vastannut mitään taikka hymyillyt takaisin, mutta hänen kultaisenruskeissa silmissään oli uusi sävy, kun hän katsoi poikaa. Ja juuri tuon pienen, lämpimän rusehtavan vivahduksen vuoksi Aleksi olisi voinut kököttää siinä hiljaisessa luokassa maailman tappiin. Virva ei edelleenkään voinut sanoa erityisesti pitävänsä Aleksista. Mutta hänkin oli huomannut tuon pikku muutoksen omassa asenteessaan ja kaikessa muussakin, vaikkei oikeastaan ymmärtänyt sitä. Aivan kuin verho olisi yhtäkkiä vedetty edestä, mutta ei siltikään nähnyt, mitä sen takana oli. Hän melkein toivoi, että Aleksi päästäisi suustaan taas jotain typerää hänen hiuksistaan tai pisamistaan tai mistä tahansa, jotta kaikki selkenisi taas tutulle tolalleen. Mutta mitään ei tapahtunut. Kun opettaja viimein laski heidät kotiin, Virva lähti niin nopeasti kuin kykeni, nimenomaan välttääkseen Aleksia. Mutta poika sai hänet pian kiinni, eikä hän voinut kuin alistua kohtaloonsa. Aleksi rupatteli jonkin matkaa puuta heinää, Virva pysyi hiljaa. - Sinä et piirtänyt sitä, jälkimmäinen tokaisi yhtäkkiä. - Ja minä kun olin niin varma siitä, Aleksi vastasi murheellisesti. Virvaa kiukutti. Olisi nyt edes tämän kerran voinut olla tekemättä hänestä pilkkaa. - Mitä hemmetin järkeä sitten oli sanoa niin? hän tiukkasi. - Kas nythän pääsemme asian ytimeen, Aleksi riemuitsi. - Minä sanoin niin jotta opettaja pistäisi minut kanssasi jälki-istuntoon ja jotta minä voisin sen jälkeen puhua kanssasi kahden kesken jotta sinä kysyisit miksi tein niin ja jotta minä voisin selittää sen näin ja kertoa sinulle, että olen aivan auttamattoman rakastunut sinuun ja silmiisi ja pisamiisi ja noihin silmiä särkevän punaisiin hiuksiisi. - Nyt sinä aloitat tuon taas, Virva kiivastui. - Toivottavasti hiukseni polttavat silmät päästäsi! Jospa sinä siinä vaiheessa lopettaisit tuon naljailun. Aleksi katsoi häntä hymyillen. Pieni lämmin pilkahdus ei ollut kadonnut mihinkään tytön silmistä. - Sinä olet mahdoton typerys ja jästipää, Aleksi virnisti, tarttui pitävällä otteella Virvan kasvoihin ja suuteli oikein antaumuksella. - Jospa sinä tässä vaiheessa yrittäisit ymmärtää minua. Virva katsoi poikaa järkytyksestä mykistyneenä. Sitten hämmennys punasi hänen kasvonsa kauttaaltaan. Hän taisi ymmärtää.

Kommentit