Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
maggie, 25.01.2013 18:11
Katsottu 1598 kertaa
-Mutta sähän sanoit että sä meet, miks sä nyt yhtäkkiä sanotkin ettet sä mee? -No mut ku se vesi tuli nii äkkiä vastaan , mä sit vaan käännyin, ja sä hävisit mun selkäni takana. -Niin ja jäljet johtaa veteen. -Mut miks sä sit käännyit? -No en mä tiedä. Jotenkin vaan se sano, et se olis mua varten ja sä et. -No mut miks sä sit pysähdyit? -En tiiä, ei vaan jotenkin se liian tasanen vesi oikein houkuttanu. -Mut eihän tää oo ees kylmää..? -No siinähän se just onkin , mä tunnen vielä jotain. -Mut tähän auttaa siihenkin. -Ei mun mielestä, mieluummin pysyn vaikka elämästä erossa kuin kuolen. -Mitä sä nyt tolla sit tarkotat? -Kyllähän sä tiedät ihan hyvin..En mä ois halunnu vielä lähtee. Toisaalta tosipaikan tullen räpiköin ja pyristelin toki hieman, äh toi toki kuulosti nyt liikaa vähättelevältä oikeaa tunnetta ja asiaa, mut kyllähän sä mut tiedät! -Niin no muut ei tiedäkään sua, mut mä sentään yritin säästää sut, mut nyt mä silti surulla raastan sut takaisin. Eihän se reiluu elävälle kuolevaiselle ookaan. -Mitä sää siit elävien reiluudesta tiiät! Rauhottelet mut vaan mukaasi ja pyydät sit anteeks! No mut ei ne sitä viestiä ees sit välittäneet, eivät välittäneet musta sen vertaa. No piti se sit ite kokea surun kautta.. kyllähän se vähän kirpas, välillä elävänä olentona, ikuisuus vain siedettävänä. (pakko jo tallentaa ettei tää hävii. kirj.huom)