Kirjoitukset

Hiljainen pappi

jasnaja, 04.08.2013 14:37
Katsottu 1316 kertaa

Pappi istui tietokoneensa ääressä. Saarnan aiheen keksiminen oli aina vain vaikeampaa. - Minulla ei ole mitään sanottavaa. Hän oli pienen kaupunkiseurakunnan pappi. Kirkollisia toimituksia - tuntemattomien perheiden lasten kastamisia, tuntemattomien vainajien hautaamisia. Joskus harvoin vihkimisiä, mutta pappia ei pyydetty suuriin häihin vihkimään. Ne pidettiin kaupungin keskustan vanhoissa isoissa kirkoissa, ja niihin haluttiin häntä tunnetumpia ja valovoimaisempia vihkijöitä. Pappi ei epäillyt uskoaan, mutta hän epäili ammatinvalintaansa. Hän pelkäsi ihmisten reaktioita, ja huomasi helposti uskonasioista puhumisen aiheuttaman vaivaantuneisuuden, kun hän kastetilaisuudessa kertoi Jumalan lapseksi ottamisesta. Hän häpesi, jos hän huomasi saattoväen hautajaisissa vilkuilevan toisiaan, vaikka pappi mielestään oli tarkasti miettinyt tarpeeksi mitäänsanomattomat mutta kauniit muistosanat. - Minusta ei ole Jumalan työkaluksi. Päästäkseen ahdistavista ajatuksista ja Jumalasta puhumiseen liittyvästä häpeästä pappi leikitteli ajatuksella, että ei puhuisi sunnuntaina lainkaan. Olisi vain hiljaa. Viikon mittaan sanattoman saarnan ajatus kiehtoi häntä yhä enemmän, ja hän päätti uskaltaa kokeilla. Kirkossa olisi joka tapauksessa vain muutama vakiokävijä, ja pahin seuraus olisi ärtynyt yhteydenotto kirkkoherraan. Sunnuntaina pappi katseli saarnastuolista kirkkosaliin. Parikymmentä ihmistä siellä täällä. - Minulla ei ole teille mitään sanottavaa, pappi sanoi. Pari vanhaa naista nosti katseensa virsikirjasta. - Minä pyydän teitä olemaan hetken hiljaa kanssani ja kuuntelemaan. Pappi laskeutui saarnastuolista ja istui etupenkkiin. Hän sulki silmänsä. Hetken kuluttua papin oli pakko vilkaista taakseen. Suurin osa ihmisistä istui silmät kiinni, muutama katseli rauhallisesti ympärilleen. Vartin hiljaisuuden jälkeen pappi nousi ja kiitti seurakuntalaisia. Seuraavana sunnuntaina kirkossa oli enemmän väkeä. Pappi pyysi taas seurakuntaa istumaan kanssaan hiljaa. Viikko viikolta kirkossa oli enemmän väkeä. Ihmiset istuivat silmät auki tai silmät kiinni, kädet ristissä tai kämmenet avoimina, jotkut käsikkäin. Oli hiiskumattoman hiljaista. Noin puolen tunnin jälkeen pappi kiitti heitä. Hiljaisesta papista tuli ilmiö. Toimittajat soittelivat ja kysyivät elämäntapaohjeita. Lehdet kirjoittivat meditaation uudesta tulemisesta kirkkoon, ja retriittikeskukset alkoivat mainostaa kurssejaan. Pienen kaupunkikirkon jumalanpalvelusten hiljaisuus katosi uteliaiden kuhinaan ja kännykkäkameroiden räpseeseen kirkkosalissa. Jumalanpalvelukseen tuli ihmisiä, jotka tviittasivat ja päivittivät profiileitaan. Kirkon piirissä ja lehtien palstoillakin käytiiin kiivasta keskustelua papin oikeaoppisuudesta. Pappi ei osannut esiintyä edukseen mediassa eikä uskaltanut puhua yleisötilaisuuksissa. Hän ei halunnut kotiinsa haastattelijoita, ja hän ahdistui lukiessaan sähköpostiinsä tulevaa palautetta ja hänestä kirjoitettuja lehtijuttuja. Hän osasi vain olla hiljaa, se oli hänen kutsumuksensa. Ilmiö kului ja vanheni ja katosi julkisuudesta. Pappi muutti pois paikkakunnalta. Vaatimattoman uransa hienoimpina muistoina hän ajatteli niitä muutamaa sunnuntaita, kun parisataa ihmistä oli hänen kanssaan kanssaan hiljaa pienessä lähiökirkossa.

Kommentit