Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Epilogue, 09.11.2013 21:08
Katsottu 1392 kertaa
Tahdon olla niin paljon. En pääse omien tavoitteideni herraksi ja eksyn yhä kauemmaksi tiestä. Jatkuvien varjojen tanssi maalaa kulkuani harmaiden puiden lomitse pidemmälle epätoivon sokkeloon. Väritin tulevaisuuteni paperille, mutta hukkasin sen varttuessa ja siksi joudun tarttumaan pimessä muiden luomiin haavekuviin. Sokeana kaikesta teenäisestä unohdan itseni, mutta silti tiedän olevani joku muu. Miten pääsen takaisin alkuun, jossa osasin nähdä värit, jotka saivat kaiken muun pysähtymään paitsi sinisellä taivaalla kulkevat pilvet. Niiden reunat olivat kuin pisaroiden heijastuksia saaden sydämeni pakahtumaan toivosta. Haluan taas tuntea kuinka maa tärisee jalkojen alla ja oleminen on liian vaikeaa. Millään muulla ei ole väliä, kunhan saan vielä kerran nähädä oman värini.
SophiaMist, 29.11.2013 15:29
Pidin ytimekkäästä ilmaisusta ja hyvin samaistuttavasta teemasta. Myös haaveellinen sävy ja kauniit kielikuvat sopivat hyvin tähän pätkään.