Kirjoitukset

Totuuden ja tarinan ero

Valdeeros, 20.06.2014 13:56
Katsottu 1212 kertaa

Ilta on jo pari tuntia sitten muuttunut yöksi, mutta valoinen kesäyö ja kaupungin värivalot mahdollistavat fantasiakirjan lukemisen ilman ongelmia. Fantasiakirjan lukeminen kaupungissa talonkatolla ei ehkä ole loogisinta mitä olen tehnyt, mutta hirviönmetsästäjistä kertovan kirjan lukemiseen se tuntui mielestäni oikealta paikalta. Paljon ylistetyn ja fanitetun kirjan sankari on tyttö, joka eräänä päivänä saa selville ihmisten seassa elävien hirviöiden ja niiden metsästäjien olemassaolon. Toinen päähenkilö on hirviöitä metsästävä teinipoika, jolla on mustat hiukset ja nahkatakki. Huomaan pojasta ja itsestäni paljon yhtäläisyyksiä, joka tuo hieman hymyä kasvoilleni. Minusta alkaa hiljalleen tuntua, että kirjailija seuraa minun elämääni, ja on käyttänyt sitä materiaalina kirjaa tehdessään. Tosin tapahtumat sijoittuvat Amerikkaan, kuten aina, Amerikan isot kaupungit ovat ainoat paikat joissa hirviöitä voi olla. Miksei kukaan kirjailija tajua joidenkin hirviöiden mieltymystä maaseutuun ja kylmempiin oloihin? Kai hirviöilläkin on erinlaiset luonteet ja mieltymykset? En tiedä hirviöistä, mutta yhden asian melkein jokainen tämän luokan kirjailija jättää pois; Ei tämä ole mitään seikkailua. Tämä on meille vain työtä, jopa suomalaisille varjometsästäjille. Betonisella katolla alkaa kuulua kepeitä askelia, mutta pidän katseeni silti kohti avautuvaa kaupungin valomerta. Askeleiden lähestyessä vedän vielä pitkät henkoset savuavasta tupakastani, ennen kuin käännyn kohti askeleita. "Sinut lähettivät", kuului toteamus hoikan herrasmiehen suusta, joka oli pukeutunut asiallisiin herrasmiesten harmaisiin vaatteisiin. Miehellä oli kapeat ja totiset kasvot, joita korostivat siististi leikatut hiukset ja trimmatut viikset. Tämän asiakkaan kohdalla oli tehtävä poikkeus normaaleihin rutiineihin, ja koitettava ensin puhua ohutta sikariaan sytyttävälle miehelle. "Näin tekivät, kun sattuivat kolme ensimmäistä löytämään lehtiroskiksesta. On tämä Helsinki vaarallinen kaupunki nykypäivänä, ja minä en ole mikään kovin onnekas kaduntallaaja, joten aion vielä kerran kehottaa sinua tottelemaan järjestön määräystä." Uhkaukseni näytti mietityttävän herrasmiestä, joka kuitenkin vain naurahti ja jatkoi sikarinsa tupruttelua. "Kuules poikanen! Minä olen jo elämää nähnyt sielu, joten miksi luopuisin elämäni huveista ja nautinnoista noin kaksikymmentä vuotiaan huligaanin takia?" mies esitti humoristisen kysymyksensä, mutta vakavoitui nähdessään minun vetäneeni hopeisen sytkärini taskustani. Mies huokaisi syvään ja totesi: "Te nykypolven varjometsästäjät olette aina yhtä raivopäisiä ja tyylittömiä. Ennen vanhaan teissä oli sentään vielä jonkun verran tyyliä, mutta nykyisin järjestön hommissa toimii sinun kaltaisia nahkatakkisia rämäpäitä. Minun mielestäni antoisa juttutuokiomme oli tässä. On aika näyttää järjestölle, että edes heidän uunituore sankarinsa ei mahda mitään Carlbomin suvun mahdille. Farväl vampyrjägare!" Erik Carlbomiksi kutsutun vampyyrin silmät leiskahtivat punaisiksi, ja sekunnissa miehen veitsenterävät kynnet olivat kaulani kohdalla. Osasin odottaa nopeaa hyökkäystä suoraan kohti, joten väistin nyrkkeilyväistöllä oikealle, ja hopeinen kaasupolttimeni loi napinpainalluksella suomenruotsalaisesta herrasmies vampyyrista elävän tulipallon. Tuhat vuotta elänyt hirviö ei kuitenkaan kuole tuleen, vaan antaa minulle tarpeeksi aikaa tyhjentää clock18 -pistoolini hopeiset luodit ympäri vampyyrin kehoa. Savuavan miehen tyylikäs takki on täynnä reikiä ja mustaa verta, mutta silti miehen kasvoilla on hymy, eikä suotta, sillä ovela kusipää oli suojannut sydämmensä kahdella paksulla tikarilla, ja nousi pystyyn hymyillen. "Tehokasta, erittäin tehokasta, ei tosin tyylikästä tai näyttävää, joten ei tyylipisteitä. Nyt näyttää siltä että on paremman väen vuoro esiintyä, ja siitä tulee samalla loppuesitys", hykerteli selvästi suutahtanut verinen ilmestys, jonka herrasmiesmäinen tyylikkyys oli vaihtunut eläimelliseen verenhimoon. Vampyyri ei luovu tikareistaan, vaan lähestyy minua niiden kanssa, joten omat aseeni vaihtuvat yhteen sotilastikariin. Mies katsahtaa asevalintaani, ja alkaa nauramaan hysteerisesti, joka muistuttaa hyeenan ja hullun yhteistä naurua. "Mitä? Onko suomalainen työväenedustaja mennyt lopullisesti sekaisin? Aiotko sinä nulikka voittaa tuhat vuotta eläneen vampyyrin yhdellä sotilastikarilla? Se ei ole edes hopeaa tai riimuilla vahvistettu. Sinua mainostettiin parhaaksi metsästäjäksi, mutta nyt minä ymmärrän että hullu sinä vain olet. Minä en jaksa leikkiä kauempaa. Kuole!" Salamannopeasti tikarit iskeytyvät minua kohti, mutta pysähtyvät varustelekan sotilastikarilla tehtyihin ohjauksiin, joiden seuraksi jaan potkun sotilasmaiharilla vampyyrin kylkeen. Hän jatkaa raivopäisiä hyökkäyksiä kohti minua, mutta saa vain itse yksittäisistä puollustusiskuistani vahinkoa. Raivopäinen hyökkääjä ei tajua että jos vain on yhtä nopea kuin hän, niin amatöörimäisten hyökkäyksien torjuminen on helppoa. Turhautunut viholliseni yrittää vihoviimmeistä hyökkäystä, ja syöksyy minua kohti molemmat tikarit sivuille vedettynä, jolloin sydän on kuin tarjottimella. Nopeasti vedetyn clock18 -pistoolin paukahdukset päättävät työni tältä yöltä, ja olen vapaa lähtemään viikonlopun viettoon.

Kommentit