Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
kukka, 19.03.2015 13:29
Katsottu 1061 kertaa
Makaan viileällä nurmella ja katselen hämärtyvää iltataivasta. Katselen himmeinä loistavia tähtiä ja muistan, kuinka joku joskus sanoi tähtien tuikkeen olevan kauneinta mitä hän tietää. Mutta eiväthän ne edes tuiki. Ne vain tuijottavat surullisina minua, ja voin melkein kuulla niiden syvät huokaukset. Tähdet näyttävät melkein yhtä onnettomilta, kuin minä olen. Niillä on kuitenkin sentään toisensa. Minulla ei ole ketään. Ei ketään jota katsoa ilman, että hän kääntää katseensa pois. Ei ketään jota lähestyä ilman, että hän perääntyy. Eikä ketään, kenen kanssa keskustella siitä, tuikkivatko tähdet, vai eivät. Suljen hetkeksi silmäni ja kuvittelen, että vierelläni makaisi joku. Joku joka kuuntelisi, lohduttaisi, kertoisi juttuja ja nauraisi kömpelöille vitseilleni. Tai sitten hän vain olisi. Voisin luottaa, että hän on siinä niin kauan, kuin häntä tarvitsen. Eikä hän katoaisi yllättäen, kuten jokaisessa unessani. En halua avata silmiäni, jottei hauras haaveeni särkyisi. Haluaisin vain löytää ihmisen, joka katseidemme kohdatessa ei rypistäisi kulmiaan, vaan hymyilisi. Onko se liikaa vaadittu? Ja se hymy yltäisi silmiin asti. Raotan lopulta hiukan silmiäni ja olen näkevinäni pienen valon tuikahduksen silmäkulmassani. Avaan silmäni kokonaan, mutta näen enää vain mustan taivaan, jossa huokailevat tähdet katselevat toisiaan. Kuitenkin tuo pieni valon pilkahdus oli tarpeeksi tähän hetkeen. Se loi minuun uskoa siihen, että tapaisin muitakin kuin kulmiaan rypisteleviä ihmisiä. Se valoi minuun rohkeutta jatkaa matkaani tässä maailmassa, eikä jäädä vain paikalleen, omiin synkkiin ajatuksiini. Tuo kaukaisen tähden tuike kertoi, että jossakin on lisää valoa, ja minun olisi vain löydettävä se. Liian usein ajattelen vain itseäni. Liian usein unohdan katsoa ympärilleni. Liian usein arkailen jutella yksinäiselle. Liian usein säästelen hymyäni. Ole sinäkin jollekin se valon pilkahdus mustalla taivaalla. Kerro jollekin, että kyllä ne tähdet oikeasti tuikkivat. Hymyile siis sille, joka eniten kurtistaa kulmiaan. Vielä joskus hän vastaa hymyysi. Hän on voinut löytää uuden näköalan tähtien katseluun. Ja se hymy yltää silmiin asti.