Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Murkku, 18.09.2015 17:56
Katsottu 886 kertaa
Kävelin kohti tuntematonta nopeaa vauhtia. En tuntenut kylmyyden tai pimeyden. Tunsin vain lämmön sielussani. Se sattui, mutta olen tottunut jo siihen. Kauan sitten. Muutin tänne vanhempieni kuoleman jälkeen. Näin kun heidät tapettiin silmieni edessä. Sain itse valita millä tavalla ja minä valitsin kivuliaimman tavan. Se tuntui oikealta vaihtoehdolta. En lähde tässä luettelemaan mitä vaihtoehtoja minulla oli. Niitä oli kymmeniä ellei satoja. En paennut kuolemaa, koska se on kanssani aina, mutta sen sijaan että itse joutuisin sen kanssa tekemisiin, niin se haluaa tutustua vain muihin. Välimme ovat erinomaiset, olemme parhaat ystävät. Kuin vesi ja tuli. Saavuin kolme vuotta tänne löytämään sellaisen ihmisen kuin elämä, mutta aina kun kyselen hänestä, minulle nauretaan. Ihan kuin se olisi jostakin sadusta kaapattu henkilö. En tiedä. Minulla ei ole ketään kenelle puhua, olen kuin ilmaa tässä maailmassa. Tuskin kukaan ajattelee minua. Kuolemakin on aina muualla muiden ihmisten kanssa. Olen ajatellut asiaa ja päätynyt sellaiseen tulokseen, että aion muuttaa tänään pois täältä. Päämäärä on vielä hakusessa, mutta se selviää kohta. Mene vain tuon väkijoukon keskelle ja painan tätä pientä mustaa nappia. Lopun tiedätte jo. Verta ja ruumiinosia kaikkialla, hyvällä tuurilla mukana voisi olla muutama lapsi ja pari naista. Tällainen oli minun tarinani, lyhyt mutta suora. Kyllä suora, en ole muuttanut omaa reittiäni kertaakaan, kuljen vain suoraa reittiä. Ohjeiden mukaan reitti johtaa elämän luo. Toivottavasti elämä olisi kaunis ihminen. Toivotaan parasta.