Kirjoitukset

Elämä vai elokuva

Murkku, 28.09.2015 17:59
Katsottu 1180 kertaa

Irakissa on laulu, jonka yksi kohta menee näin: "Ennen kuollutta muistettiin vuosia, mutta nyt aamulla haudataan ja illalla unohdetaan." Tämä pieni, mutta ytimekäs kohta antaa syvällisen ajatuksen maailmasta, jossa eletään, maailmasta, jossa poliitikot puhuvat utopiasta, mutta kansa tietää totuuden, muttei uskalla muuttaa asioita. En valehtele, kun väitän, että eletään koko ihmiskunnan huonoimpia aikoja. Sanotaan ettei ole lainkaan syrjintää, rasismia ja epätasa-arvoa, vaikka sokea näkee nämä kaikki asiat joka päivä. Olemme palanneet ajassa yli 200 vuotta taaksepäin, jolloin ihmiset eroteltiin eri luokkiin. En itse vielä tiedä mihin luokkaan kuulun, mutta tiedän että luokkia on monenlaisia. Niitä ei ole vain kolme tai viisi, vaan niitä on kymmeniä. En lähde tässä luettelemaan mitä luokkia on, tiedätte mistä puhun. Olen koko elämäni ajan ihmetellyt, että miksi aikuiset opettavat meitä lapsia ja nuoria asioita, joita aikuisetkaan eivät noudata. Kuulin tässä muutama päivä sitten, että YK on päättänyt lopettaa köyhyyden sen kaikilla tasoilla. Kuulostaa järkevältä, mutta miten köyhyyttä voi lopettaa, kun emme edes tiedä köyhyyden syytä. Selitän asian eri tavalla. Haluat irrottaa rikkakasvia maasta pysyvästi, et irrota sitä varresta, koska tiedät, että se lähtee kasvamaan uudelleen, vaan sinun täytyy irrottaa se juuresta, jottei se lähde enää kasvamaan. Tämä on maailman ongelma, emme ratkaise asioita juuresta, vaan varresta. Sillä välin kun yritämme vaivaisesti lopettaa yhden ongelman, niin syntyy jo kymmenen uutta. Imam Alilla (AS) on sanonta, jonka muistan aina: "I am surprised at the man who searches for his lost item, while he has lost his own soul and does not search for it." Helppo ymmärtää, mutta entä käytäntö. Sanonta kuvaa nykymaailmaa laajasti ilman pienintäkään jatkokysymystä. Saatan kuulostaa hyvin lapselliselta, kun sanon miksi riidellä olemattomista asioista. Tai siis kaikki asiat joista nykyään taistellaan, riidellään, soditaan, jne. ovat olemattomia asioita, jotka on asetettu ihmisarvon eteen. Esimerkiksi mikä on asia, jonka ihminen keksi, mutta nykyään sillä voi leikkiä ihmisellä. Vastaus on selvä, raha. Sillä voi tappaa, kiduttaa, ostaa ihmisiä. Olemme määrittäneet ihmisarvon väärin. Koraanissa sanotaan, että yhden hengen tappaminen olisi kuin koko ihmiskunnan tappaminen. Tarkoittaa sitä, että ei ole väliä väristä, uskonnosta, sukupuolesta, etnisestä taustasta, jne. Olemme kaikki samanarvoisia. Kuulostaa itsestään selvältä, mutta miten jokin asia voi olla itsestään selvä, kun sivistynyt aikuinenkaan ei tiedä ihmisarvon merkitystä. Riittää puhua erottelusta ja epätasa-arvosta. Tästä on tullut "vanha ja tylsä" aihe, josta "ei saa" enää puhua. Se on nykyään lapsellista, mutta miten voimme kehittyä, jos näin selvä asia on unohdettu. Puhutaan kehitysmaista ja länsimaista, mutta todellisuudessa kaikki maat ovat samalla tasolla, pohjalla. Lisään vettä rasvapaloon väittämällä, ettei tikkaita ylös näy. Olemme menettäneet kaiken, inhimillisyyden, veljeyden ja rakkauden. Miten voin luottaa kehenkään, kun äitikin voi tappaa lapsensa. Mihin tämä kaikki päättyy, kun kukaan ei tiedä edes alkuakaan. Vaikka syitä on satoja, sitä pääsyytä ei löydy mistään, nykyään voit aloittaa sodan pelkän tylsyyden takia. "Aikaisemmin rauhaa oli kaikkialla, mutta nykyään pelätään omaa varjoaakin." Miksi muistamme ihmisarvon, vasta kun ihminen kuolee? Miksi näemme todellisuuden vasta, kun verta on vuodatettu? Miksi valehtelemme itsellemme todellisuudesta, kun totuus on suoraan silmiemme edessä? Vasta silloin, kun näemme kaiken tapahtuvan itsellemme, vasta silloin kun menetämme lapsemme, kun kuolemme nälkään ja sotaan. Mikään ei ole pysyvää, sillä muutos jahtaa meitä aina kaikkialle. Meidän on helpompi puhua ja syyttää kaikkia, mutta ketä sitten syytät, kun syytetty kuolee. Kenestä sitten puhut, kun jokainen valehtelee ja väittää auringon valoa pimeäksi. En voi edes puhua itsestäni, kun en tiedä mikä on totta ja mikä valetta. Elämme maailmassa, jossa unta ja todellisuutta ei voi erotta, kaksi samaa asiaa. Sen minkä näkee unessa, toteutuu todellisuudessa. Onko ihmisarvo pelkkä vitsi, kun miljoonia lapsia kuolee vuosittain, mutta heitä ei muisteta lainkaan, mutta kun jonkun julkkiksen lemmikki kuolee, siitä lukee kohta joka lehdessä ympäri maailmaa. "Nykyään joudumme vartioimaan jopa vartioita." Niin kauan kuin valehtelemme asioista, joista ei voi valehdella, emme muutu. Niin kauan kuin puukotamme selkään ihmisiä, jotka toimivat oikein, emme kehity. Niin kauan kuin esitämme olevamme kuninkaita ja kaikki ihmiset ovat kenkämme alapuolella, emme ansaitse olla ihmisiä, joilla olisi arvo ja kunnia. Saatan kuulostaa liioittelevalta, mutta tämä maailma on pelkkää liioittelemista. Mikään ei ole normaalia eikä tule koskaan olemaan. Aina puhutaan muutoksesta, joka alkaa sisältä sielusta ja sydämestä, mutta todellisuudessa muutos ei ala sieltä. Muutos ei ala mistään, koska me ihmiset emme tule koskaan muuttumaan, tulemme aina olemaan ylimielisiä ja itsekkäitä. Ajattelemme vain itseämme. Filosofiassa on käsite nimeltään egoismi (Käsitys, jonka mukaan ihminen on luonnostaan itsekäs ja jossa oman edun tavoitteleminen on moraalisesti oikein). Aluksi nauroin ja ajattelin, että ei ole olemassa tällaista ihmistä, mutta olin väärässä. Me kaikki olemme tällaisia. Kukaan ei voi väittää vastaan. Ajattele siltä kannalta, että jäljellä on vain yksi leivänpala ja sitä haluaa naapurin nälkäinen poika sekä oma poikasi, joka hänkin on myös nälkäinen. Et edes harkitse antavasi leivänpalaa naapurin pojalle, vaan annat sen omalla pojallesi. Nyt varmaan mietit asiaa ja ajattelet että olisit voinut jakaa leivänpalan kahtia, mutta me ihmiset emme kulje ajatuksiemme perässä. Pelkät ajatukset eivät kuljeta meitä eteenpäin, vaan vain teoilla on merkitystä. Aika itsestään selvä asia, mutta nykyään ei ole olemassa itsestään selviä asioita, koska niitäkin voi kyseenalaistaa ja muuttaa oman mielen mukaan. Koska olemme kaikki itsekkäitä, niin haluamme kaiken tapahtuvan oman mielemme mukaan, joka tietysti on mahdotonta. Olen vetänyt sellaisen päätelmän, että tämä maailma toimii sellaisen moton kautta, mikään ei ole mahdotonta. Ei, tietysti mikään ei ole mahdotonta, voin huomenna syödä vanhempani aamiaiseksi ja jälkiruoaksi veljeni. Muista, mikään ei ole mahdotonta. Elämme aikaa, jossa väärä on oikeaa ja oikea väärää, tietysti sitten mikään ei ole mahdotonta, jos olemme muuttaneet kaiken ylösalaisin. Puhutaan vapaudesta, joka vaatii sotia ja verta ja kaiken lopuksi sitä ei löydykään. Joten olemme luopuneet sen löytämisestä, koska tiedämme ettei sellaista ole olemassa. Se on vain politiikan käsite, joka keksittiin jonkin muun asian saavuttamiseksi. Olemme toivottomia ja menettäneet kaiken uskon, koska emme tiedä kehen uskoa, joku väittää huomista paremmaksi päiväksi, kun taas toinen aloitti sodan juuri eilen. Minulle sanotaan aina, että mitä sinua kiinnostaa kun asut onnellisesti rauhallisessa valtiossa ja saat käydä koulua joka päivä. Mutta miten voin olla kiitollinen kun näen "veljeni" kuolevan muualla ja "setäni" tuskan joka päivä. Miten olen onnellinen, kun oma kansani kuolee sotaan ja hukkuu vereen. En edes saanut elää lapsuuttani, kun joka päivä televisiossa näkyi kuolleita lapsia ja tuhoutuvia torneja. Ajattelin, että onko tämä maailma jokin elokuva, jonka ohjaaja on politiikka ja kamera on sota. Me ihmiset olemme siinä vain näyttelijöitä, joidenka palkka on joko kuolema tai häpäisy. Saa itse valita vapaasti. Tällainen oli minun lapsuuteni, entä lapset sota-alueella. He saivat uida punaisessa joessa ja herätä aamulla laukausten ääniin. Lounas oli silloin kun auto räjähti ja nukkumaan piti mennä itsemurhapommittajan räjäyttäessä itsensä paikallisessa kahvilassa. Kaksi eri lapsuutta, mutta niitä yhdistää yksi asia, usko. Me uskomme aina siihen, että huominen on parempi päivä. The hearts of mankind have died The gallantry inside of us has died. Maybe we have forgotten overnight, That we are brothers.

Kommentit