Kirjoitukset

Apatia

Murkku, 01.10.2016 21:13
Katsottu 948 kertaa

"Kadotin sen..." "Arvasin! Sen näkee silmistäsi, tämä selittää käytöksesi viimeiset pari päivää." Tuuli puhalsi kasvoilleni, minua ärsytti tai enemmänkin vitutti. En ole pystynyt hymyilemään viimeiset kolme vuotta. Stoalaisessa elämänfilosofiassa kehotetaan etsimään tyyneys ja näin saavuttamaan apatian. APATIA!!? Mikä se edes on ja miten helvetissä sen voi muka saavuttaa? Kuvitelkaa, että joka dominoa seuraa toinen heti perään, minun elämäni on juuri tällaista. Anteeksi, taisin ehkä sekoittaa teidät, odottakaa yritän rauhoittua. Sisään, hetki ja sitten ulos. Nyt. Aloitan alusta. Tarinani on ehkä minun, mutta se ei kerro minusta. Olen ehkä hieman sekava, mutta yritä tottua, sekava elämä vaatii sekavan mielen, vai mitä? Oli yö ja ulos ei viitsinyt mennä paljain jaloin. Odotin olohuoneessa, kuulin hiljaisuuteni, katsoin ikkunasta pimeyttä. Mieleni täyttyi tyhjyydestä, en ajatellut mitään. Nousin hetken päästä ja lähdin kävelemään takaisin. Käänsin sivun, se oli tyhjä, käänsin toisen sivun ja se oli tyhjempi kuin edellinen. Kirja oli loppunut ennen kuin oli alkanut. Tik, tik, tik, tik, tik.... Kello! Pysähdyin, vaihdoin puhtaat vaatteet päälle, pesin kasvoni viileällä vedellä ja tuijotin hetken peiliä. Pelkkä yksilö, merkityksetön, ujo, epätäydellinen, puutteellinen, sekava, sanat vain jatkuvat loputtomiin. Otin henkeä, käteni tärisi, lavuaari oli punainen kuin Eufratin joki. En ollut enää merkityksetön, ujo, epätäydellinen, puutteellinen, sekava. Se tunne oli erilainen, olin erilainen, olin ilmassa. Kun hyppää kalliolta, et lennä vaan maa ottaa sinut vastaan hetken päästä. Tunne oli pelkkä hetki. Peili palasi... Kyllä, tarina jatkuu, kirja oli pelkkää harhaa.

Kommentit