Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Jonesi, 08.02.2017 21:33
Katsottu 836 kertaa
Olenko mä oman nimeni veroinen seisonko selkä suorassa oman nimeni takana annanko vastatuulen mun kasvoja piestä kun elämä kaataa täyslaidallisen vettä sun niskaan Sä tunnet olevasi ihminen heikko ihminen joka tuulen suuntaa ei omilla keuhkoilla pysty kääntää Näät elämän vilisevän sun silmien eestä koitat nauhaa pysäyttää, mut se on turhaa eihän välttämätöntä voi padota, virtaa elämän sä oot vain ihminen. Sä oot vierestä seurannu kukoistusta vieraan hohdokasta elämää vailla pienintäkään säröä, kolahdusta mut sä oot vain varjo eilisen hiljainen ääni kuulemattomissa ihminen täynnä säröjä ja repeämiä neula vailla kestävää lankaa. Elämän tuulissa, sateissa rankoissa sä oot kursinu itseäsi kasaan vaihtelevalla menestyksellä Olenko mä oman nimeni veroinen olenko mä pystynyt suorassa seisomaan ja sanonut elämälle "kiitos siitä kaikesta, mitä olet minulle antanut tästähän mä olen aina unelmoinut, tätä mä olen aina toivonut" On aika aukaista verhot on aika utuinen peitto puistella Nyt on aika elämän, nyt on aika mun elämän elämän, jota mä olen odottanut koko pienen ikäni Nyt on aika myötätuulen nyt on aika kelata nauhaa hieman taaksepäin sillä mikään ei ole vielä myöhäistä elämä on nyt ja tässä. Mä hengitän syvään kuulen vihdoin ääneni kaikuvan Näen takaa verhojen verhojen, jotka ovat vaihtuneet vaaleisiin kirkkaisiin ja valo läpäisee ne, kirjoittaen samalla auringonsäteillä nimeni ikkunaan.