Kirjoitukset

Aamu järvellä

AnXian, 06.08.2006 16:19
Katsottu 3039 kertaa

Pieni poika kahlasi polviaan myöten vedessä. Hän piteli narua, jonka toisessa päässä punaiseksi maalattu laiva ui hänen perässään. Ilma oli vielä viileä, aurinko ei ollut vielä ehtinyt kunnolla nousta. Oli hiljaista lukuun ottamatta veden loisketta ja jonkin linnun epäsäännöllistä laulua. Poika oli yksin, rannalla ei seisonut ketään vahtimassa. Hän oli pieni, hento ruumiiltaan. Pisimmät hiukset kutittivat hänen kaulaansa, hänen silmänsä olivat ruskeanpunaiset. Järveä ympäröivä metsä oli kesäisen vihreä, vielä viileä yön jäljiltä. Ilma oli tyyni, vain silloin tällöin tuuli kahahdutti oksia. Joku kulki metsässä, lähestyen rantaa. Hänen vartalonsa oli solakka, mutta vahva. Samat mustat hiukset kuin pojallakin ylsivät lapaluihin. Hän ei ollut paljon kuuttatoista vanhempi. Tyttö saapui rantaan, poika ei vielä huomannut häntä. Hän seisoi hetken katselemassa. Hänen silmänsä olivat kylmät, kasvonsa tunteettomat, mutta rauhalliset. Poika ei vieläkään huomannut häntä, tämä oli liian keskittynyt leikkeihinsä. Tyttö puristi kätensä nyrkkiin, painoi kyntensä kämmeniinsä. Nyt... Hän astui veteen paljain jaloin, kahlasi pojan taakse. Tämä ei huomannut häntä, ei ennen kuin hän seisoi aivan tämän takana. Poika jähmettyi paikalleen, tajuten jonkun olevan takanaan. Hän kääntyi ympäri ja hätkähti, hän ei ollut lainkaan huomannut tytön tuloa, joka nyt seisoi vajaan kyynärän päässä hänestä, niin että pojan oli käännettävä päätään ylös nähdäkseen tämän kasvot. Tytön kylmä katse vastasi hänen pelästyneeseen katseeseensa. "Mitä nyt, sisko?" Hän ei koskaan puhutellut heitä nimeltä. Eivät hekään häntä. Käsi puristi laivan narua tiukemmin, nuoret, viattomat silmät katsoivat hämmentyneenä ylös. Tyttö hymyili hieman, mutta hänen ilmeensä ei pehmennyt vähääkään. Hän ojensi kätensä kohti poikaa. "Tule. Leikitään yhtä hauskaa leikkiä." Poika ei tehnyt elettäkään tarttuakseen siskonsa käteen. Ilme siskon kasvoilla tiukkeni jälleen ja hän tarttui poikaa hartiasta. Hänen otteensa oli luja, se sai pojan voihkaisemaan kivusta. Tyttö lähti kahlaamaan syvemmälle, irrottamatta otettaan pojasta, vetäen tämän mukaansa. Poika oli liian hämmentynyt vastustellakseen. Laiva jäi kellumaan yksin matalaan rantaveteen. Hetkessä he olivat niin syvällä, etteivät pojan jalat yltäneet pohjaan. Tyttö seisoi vyötäisilleen asti vedessä, yhä pidellen veljeään. Hän laski jäisen katseensa poikaan, hänen kasvoiltaan ei kuvastunut tunteita. "Sisko?" Pojan silmät kuvastivat hämmennystä, epävarmuutta ja pelkoa. Miten viattomat silmät ne olivatkaan... Hänen siskonsa tuijotti häntä vielä hetken, sanomatta mitään. Poika ei uskaltanut liikkua. Sitten tytön kasvoille tuli yhtäkkiä pieni hymy ja hän sanoi: “"Kuole, veljeni." Poika älähti hämmästyneenä, hän ei ehtinyt tehdä mitään kun hänen siskonsa vahvat kädet jo tarttuivat hänen hartioihinsa ja painoivat hänet pinnan alle. Pienet jalat potkivat vettä, kädet huitoivat kohti pintaa. Hän yritti ensin päästä ylös, mutta huomattuaan sen mahdottomaksi, hän yritti sukeltaa alemmas, poispäin sisarestaan. Tämän kädet eivät sallineet hänen lähtevän. Poika yritti kaikin voimin potkia siskoaan, hänen pienet kyntensä kynsivät käsiä, jotka pitelivät häntä veden alla. Tyttö ei liikahtanutkaan, tiukensi vain otettaan niin lujaksi, että arvokasta ilmaa karkasi pojan keuhkoista tämän inahtaessa kivusta. Siskon kasvot olivat yhä tyynet ja kylmät. Pojan vedenalainen räpiköinti ei häirinnyt yksinäisen järven rauhaa, vaikka veden pinta väreilikin hieman, sillä eihän se koskaan ollutkaan täysin tyyni. Vain pojan sormet ylsivät juuri ja juuri pinnalle, eivätkä ne aiheuttaneet paljoonkaan liikettä vedenpinnassa. Hänen ilmeensä pysyi kovana, pojan vastaanhangoittelu alkoi heikentyä. Hän tapasi katseellaan veljensä pakokauhua kuvastavan katseen. Veli ei voinut nähdä hänen kasvojaan veden alta, mutta hän rukoili silti mielessään siskon katsovan, ehkä tämä ei silloin kykenisikään siihen mitä oli tekemässä. Mutta tyttö nautti nähdessään veljensä ahdingon, se toi hänelle mielihyvää. Hän tiesi, että se olisi pian ohi. Pian poika lopettaisi vastustelun kokonaan. Hän tiukensi otetaan vielä entisestään ja katsoi kuinka poika yritti pidättää hengitystään. Hän yritti estää itseään hengittämästä vettä, mutta suun eteen viedyt kädet eivät voineet sitä estää. Poika kakisteli hetken, hänen kasvonsa olivat kohti pohjaa, joten tyttö ei nähnyt hänet ilmettään. Hetken kuluttua hän ei enää liikkunut. Mustat hiukset leijuivat pään ympärillä. Tyttö piteli häntä vielä hetken veden alla, tuijotti vain. Sitten hän hellitti otteensa, hänen kämmenensä olivat kipeät puristamisesta. Pieni ruumis ei liikkunut, joten hän tarttui veljensä hiuksiin ja nosti tämän pinnalle. Poika pysyi edelleen liikkumattomana. Hän tarttui veljensä paidankaulukseen ja lähti kahlaamaan kohti rantaa, vetäen pienen ruumiin mukanaan. Päästyään rantaan hän heitti ruumiin ruohikolle. Hän seisoi hetken sen vieressä katsomassa, hieman hymyillen. Hänen sydämensä ei lyönyt yhtään tavallista nopeammin, ei ollut missään vaiheessa lyönyt. "Hyvästi veli", hän lausui, kääntyi kannoillaan ja katosi metsään. Jossain lauloi lintu. Puinen laiva kellui orpona rantavedessä, järvi oli yhä rauhallinen. Metsä humisi pienen tuulenvireen voimasta. Äkkiä rauhan rikkoi yskähdys ja kohta perään toinen. Pojan silmät rävähtivät auki, hän kierähti ympäri ja nousi polviensa varaan, kämmenet maassa. Hän yski vettä keuhkoistaan kerta toisensa jälkeen. Ruohikko hänen allaan kastui. Hiukset ja vaatteet valuivat vettä ja takertuivat kiinni ihoon. Hän tärisi, niin kylmästä, pelosta kuin helpotuksestakin. Hänen sydämensä jyskytti, hän tunsi sen iskut niskassaan, ne raastoivat hänen ohimoitaan. Hän nosti katseensa metsän reunaan. Vei hetken ennen kuin hän kykeni näkemään selvästi, mutta ketään ei ollut näkyvissä. Hän huohotti raskaasti ja lysähti maahan. Hän sulki silmänsä, makasi selällään märässä maassa ja antoi hengityksensä tasaantua. Silloin tällöin hän yski, kaikki vesi ei ollut tullut ulos. Hänen hartioitaan särki. Hän laski paitaansa alemmas ja näki mustelman. Toisessa hartiassa olisi luultavasti samanlainen. Hän nousi varovasti ylös ja katseli ympärilleen. Laiva kellui yhä orpona. Poika kahlasi sen luokse ja nosti sen hellästi käsiinsä. Vesi tuntui viileämmältä kuin aikaisemmin ja hän kiirehti takaisin rantaan. Hän katsoi hetken tyyntä järveä, kävi mielessään läpi äskeisen. Muisto puistatti häntä. Hän tunsi pakokauhun yhä kuristavan kurkkuaan, kädet harteillaan, veden kaikkialla ympärillä. Hän kääntyi kannoillaan ja juoksi pois laivaa sylissään puristaen.

Kommentit