Kirjoitukset

Tumma varjo

Hidoi, 15.09.2006 19:24
Katsottu 2381 kertaa

Tumma varjo liikkui nopeasti ja sulavasti suurien vesimassojen alla. Varjo karkoitti olemuksellaan kaikki muut merenelävät tuosta meren osasta saaden paikan tuntumaan kuolleelta. Kuolluthan se olikin, siellä ei elänyt enää mikään. Ei yhtään kasvia taikka eliötä ollut hengissä. Vain tuo tumma varjo oli jäljellä, mutta kohta senkin tulisi siirtyä, poistua tuosta kuolleesta paikasta. Etsimään uutta paikkaa, josta se voisi jälleen karkoittaa elämän pystyäkseen itse elämään. Kun aurinko seuraavana päivänä vain vaivoin valaisi tuota kuollutta merenosaa varjo heräsi unestaan. Avasi kultaiset silmänsä näkemään alkavan päivän, alkavan tuhon. Pienellä liikkeellä tumma varjo sai itsensä liikkeelle. Yhä nopeammin varjo liikkui välähdellen heikossa auringonvalossa. Mutta sitten aurinko ei enää valaissutkaan tumaa varjoa. Se katsahtu ylös nähden kaukana meren pinnalla jotakin outuo, jotakin mitä varjon kultaiset silmät eivät olleet ennen nähneet. Uteliaisuuden voittamana varjo lähti kohti pintaa. Sen sisällä paloi halu selvittää, mikä tuo outo asia oli. Elääkö se, ja jos se eläisi, voisiko sen tuhota. Tumma varjo lähetyi nopeasti merenpintaa. Merenpinnalla lipui pienikokoinen puinenlaiva kannellaan harvalukuinen miehistö. Laiva oli lähtenyt Norjasta tarkoituksenaan purjehtia Islantiin. Matka oli sujunut ongelmitta suurista jäävuorista ja talven aiheuttamasta kylmyydestä huolimatta. Kohta oltaisiinkin jo perillä. Talvi aurinko lämmitti heikosti, mutta miesten päällä olevat paksut turkikset pitivät hyytävän kylmyyden poissa. Nyt miehet juhlivat onnellisina hyvin sujuneesta purjehduksesta ja matkan päättymisestä. Yksi miehistä sattui juuri kääntymään katsomaan meren pintaa nähden tumman varjon lähetyvän venettä ennenkuin tuo varjo osui pieneen laivaan saaden sen keikkuvan uhkaavasti. Nyt varjo nosti päätään paljastaen pitkät valkoiset hampaansa ja ärjyen laivan miehistölle. Miehistö näki edessään suuren, vihreän lohikäärmeen. Lohikäärme oli ainakin 20 metriä pitkä, sillä ei ollut jalkoja, mutta ruumiin päätteenä oli iso pyrstö, jolla lohikäärme paiskoi vettä miehistön päälle. Lohikäärmeen suomuinen nahka kiilteli vihreän eri sävyissä ja sen päästä kasvoivat kaksi vaaleanharmaata, n. kaksi metriä pitkää sarvea. Kaksihaarainen kieli lipoi valkoisia hampaita. Ennen kuin miehistö ehti toipua järkytyksestä lohikäärme iski pyrstöllään laivan kahtia. Ne miehistön jäsenet, jotka eivät saaneet kiinni laivan kappaleista huuhtoutuivat kylmän meren syvyyksiin. Vain muutama miehistön jäsen pysyi pinnalla, uppoavan laivan osien päällä. Nämä miehet heittelivät riehuvaa lohikäärmettä kaikella mitä käsiinsä saivat. Tämä sai lohikäärmeen hyökkäämään jäljelle jääneen miehistön kimppuun. Pitkällä kielellään lohikäärme nappasi yhden miehistön jäsenistä ja nielaisi tämän kokonaisena. Jäljellä oli enää vain kaksi miehistön jäsentä. Pelostaan huolimatta nämä kaksi miestä miettivät keinoa surmata lohikäärme. Paljoakaan ei ollut aikaa. Laiva upposi heidän allaan ja meren kylmäsyleily sai heidät tärisemään. Kuolema tulisi kuitekin, ajattelivat nämä kaksi miestä. Jos ei lohikäärme, niin viimeistään hyytävä meri tekisi lopun heidän elämästään. Miehet nostivat vaivoin laivan puolikkaan päälle kaatuneen mastonpalan. Kohta lohikäärme syöksyi kita ammollaan kohti merimiehiä nielaistakseen nämä edellisen miehen seuraksi. Mutta kun lohikäärme nosti miehet suuhunsa heidän mukanaan tuli kappale mastoa. Yrittäessään nielaista lohikäärme työnsi alaleuallaan miesten pystyyn nostaman maston kitalaestaan läpi, suoraan aivoihin. Lohikäärmeen suusta kaikui kimeä tuskanhuuto sen vajotessa hitaasti mereen. Merimiehet olivat tuhonneet varjon, varjon joka oli aiemmin tuhonnut niin monen elämän.

Kommentit