Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Dreamer, 08.10.2006 22:54
Katsottu 1858 kertaa
Jälleen kerran näin sinusta unta. Unta, jota en tosiasiassa saisi nähdä, sillä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan et kuulu maailmaani enkä minä sinun. Siinä sinä kuitenkin olit, kuten yö toisensa jälkeen olit ollut. Hymyilit minulle pitkän pöydän päästä. Pöydällä oli suuri määrä kynttilöitä hämärässä valtavassa salissa loistaen, sekä suuri määrä ruokaa ja viiniä karahveissa jotka säkenöivät kynttilöiden loisteessa. Pöydän ympärillä oli paljon ihmisiä, kymmeniä vai satoja, en saattanut laskea. Ehkä olisin saattanutkin, mutten nähnyt heitä, sillä sinä hymyilit minulle. Kuten niin usein aiemminkin nousit ylös, kohotit lasisi ja hymysi syveni. Olisin ehkä kuullut sanasi jos olisin kuunnellut, mutta kuten yö yön jälkeen en saanut keskittymistäni irti kasvoistasi. Ihmiset ympärilläni hälvenivät jatkuvasti, vain sinä pysyit kirkkaana. Lopulta ympäristö muuttui pitkäksi käytäväksi jonka päässä seisoit katsoen minuun silmääkään räväyttämättä. Otin askeleen sinua kohti, toisen, kolmannen, juuri niin monta askelta että olin vain metrin päässä sinusta. Kuulin hengityksesi ja annoin aistieni tarkentua. Kiinteä katseesi ei herättänyt minussa levottomuutta vaan rauhallisuutta, kätesi kohosi ja ojentui poskeani kohti. Juuri kun jo pystyin tuntemaan kosketuksesi, hälvenit nopeasti ja katosit kauemmas. - Ei... Heräsin kyyneleet poskillani kuten niin monta kertaa aiemminkin. Kyyneleet, jotka kertoivat, miten maailmani joka ei koskaan kohtaisi omaasi, kaipasi sinua edelleen luokseen. Kaipasi sitä, mitä ei koskaan voisi saada.
Irishe, 24.02.2008 12:32
Olet todellakin vakiinnuttanut oman tyylisi. Huomaa, että osaat kirjoittaa lyhyitä tekstejä, ja saada mahtumaan niihin kaiken tarpeellisen, tukkimatta ja tukahduttamatta silti lukiaa. Todella koskettava tarina. Helppo samaistua ja elää tarinassa itse.