Rekisteröidy jäseneksi
Miksi rekisteröityä?
Salasana unohtunut?
Necrophil, 27.12.2006 20:32
Katsottu 1599 kertaa
Kaveri, poikaystävä, kuka vain, niitä joille puhuu ajatuksissaan kyllä ummet ja lammet mutta kun hän seisoo edessäs ja pitäisi puhua, suustas ei lähde ensimmäistäkään sanaa ja vatsassa vääntää, siihen päälle vielä kaadetaan myrkkyä sanomalla "Miks et sä koskaan puhu?!" Musta on tullut epäsosiaalinen, ihmisiä pelkäävä, hiljainen, ulkopuolinen olento. En osaa puhua tai tehdä mitä vaaditaan! Ainoa asia mikä on koskaan niin paljoa kiinnostanut että olen vaivautunut ottamaan asiasta selvää, perehtymään, laittamaan itseni likoon asian puolesta, ainut puheenaihe, josta minulla kyllä riittää asiaa, sitä ollaan riistämässä minulta, päihteet. Alan ahdistua, sulkeutua, pelätä. Ihmiset eivät voi olla tämän kaiken jälkeen hyviä, luotettavia henkilöitä. Kysyt miksi en puhu sinulle. Pala nousee kurkkuun, sydän alkaa hakata hullunlailla, ja näkökyky sumenee, muuri nousee, ai miksi? En osaa enää puhua! Huuda, yritä puhua asiasta, LYÖ! Painun vain entistä syvemmälle itseeni. Epäonnistuminen ei tietenkään kenesstäkään tunnu hyvältä, mutta tuskin kovin monesta näin pahalta. Vaivun kuoreeni ja mietin, miksi en ole terve, iloinen, seurallinen, mukava ja kaikkea sitä mitä luetaan normaaliuteen. En tahdo tutustua siihen "sikasiistiin" ja mukavaan naapurinpoikaan, en halua lähteä kaupunkiin kanssasi, en tahdo mukaasi juomaan siihen "tuttuun porukkaan" illalla. En tosiaan, porukassa olen aina yksin, ehkä enemmän yksin kuin omissa oloissani. Ihmiset pelottavat vaatimuksineen ja ahtaine maailmankuvineen. Ja joka kerta kun vaadit minua olemaan kuten muut, vaadit puhumaan jotain, tai vain yksinkertaisesti VAADIT, minusta tuntuu entistä pahemmalta, joudun nielemään kyyneleet ja nauramaan teennäistä naurua puheillesi, kieltämään sillä totuuden. Etkä varmasti pysty edes kuvittelemaan miltä minusta tuntuu. Antaisit minun vain nuolla rauhassa maailman viiltämät haavat, opettaisit hitaasti taas elämään, antaisit itkeä sylissäsi, pyyhkisit kyyneleet ja mikä tärkeintä, yrittäisit oppia ymmärtämään.
rufen, 28.11.2008 13:29
Tuo otsikko ei oikein ole sopiva, minusta tämä oli hyvinkin selkeä ja kokonainen. Kokonaisuutena hieno. Mikäli tämä kertoo sinusta itsestäsi, lopun rakkaudenkaipuu on ymmärrettävissä, jos se kuvaa sinua, mutta jos tämä on fiktiivinen, loppu kannattaisi viilata, sillä se selittää alkuosan liian yksinkertaisesti.