Kirjoitukset

Nekromantiikkaa

Necrophil, 27.12.2006 20:33
Katsottu 1668 kertaa

Tänään on aurinko jo laskenut viimeiset säteensä tälle maalle. Kävelen yksin metsässä, tiedän tarkkaan minne asetan jalkani, tiedän minne ne minua kuljettavat. Ensi kertaa kun kävin silleä, aistin hänen läsnäolonsa sen avulla löysin hänen luokseen. Vihreä metsä tarjoaa minulle paljon, se tahtoi näyttää minulle hänet. Toistamiseen jalkani toivat tämän kuusen alle, sinun luoksesi. Olet vieläkin lämmin, näytät suloiselta. Ihosi on niin vaalea, melkein hehkut tummassa kesäyössä. Tahdon taas yhtyä sinuun, tahdon tuntea sinut allani. Olet alasti, olet niin kaunis, raamikas nuori mies. Ilmeet ovat yhdentekeviä, tiedänhän minä sen, mutta silti hymyilen sinulle. Hiljaa riisun itseni viereesi, valmiiksi. Sivelen voimakkaita käsiäsi, suutelen kalpeaa pintaasi. Tuoksusi huumaa. Miten olenkaan odottanut tätä, odottanut pääseväni takaisin luoksesi, takaisin tähän viereesi. Sanoja ei tarvita, tiedänhän minä sen, silti tahdon puhua. Tiedän sinun ymmärtävän. Hiljainen mielesi vastaa kuvina mieleeni. Voi, kuinka haluankaan sinua. Nousen hiukan ja asetun yllesi. Hyväilen hiuksiasi, vaaleita hiuksiasi sammalmättäällä. Voi, kun olet kaunis. Suutelen kasvojasi. Painaudun aivan sinua vasten, vaikket liiku, lämpösi saa mieleni kiihkeäksi. Nousen taas hiukan ja tunnen jäykän siittimesi reittäni vasten ja sinä liu'ut sisääni. Hitaat työnnöt kaikuvat yössä. Kuun valo on sininen ja ainoat äänet joita raskaan hengitykseni takaa kuulen ovat susien kaipaavat huudot. Käteni hivelevät rintaasi pitkin, keinun hiljaa päälläsi. Minun ei tarvitse sulkea silmiäni, tahdon nähdä sinusta joka sentin. Olet paikallaan allani, kaunistut vain yö yöltä. Annan itseni sinulle tämän täysikuun alla. Ota minut. Seivästä. Lähestyn huippuani, rakastan sinua. Kukaan ei ole koskaan ollut minulle niinkuin sinä. Laskeudun suutelemaan sinertäviä huuliasi, maistut paremmalta kuin mikään. Hetken hiljaisuus sai itsensä täyteen orgastisia huokauksiani, täytit minut jälleen.

Kommentit