Kirjoitukset

Meriherkkyyttä

Milena, 05.02.2007 16:11
Katsottu 1563 kertaa

Oli kesäkuu. Me juoksimme rantaviivaa pitkin, lämmin hiekka hyväili varpaitamme, takana tulevien huudot hukkuivat meren kohinaan. Sinä pidit minua kädestä kiinni. Auringonlasku heijasti itsensä aaltoihin, sinä kaappasit minut yhtäkkiä syliisi ja pyöritit ilmassa. Minä kiljaisin, mutten voinut olla hymyilemättä. Silmäsi olivat siniset, katsoit suoraan minuun, tai ehkä sittenkin lävitseni. Olit aina ollut herkkä. Minäkin satutin sinua jatkuvasti, mutta sinä et välittänyt. Sanoit vain, että minä olen niin erilainen, etten ymmärrä. Annoit aina anteeksi, vaikka minä juoksinkin toisten syliin, suutelin muiden kaulat mustiksi. Sinä olit aina valmis pujottamaan sormuksen sormeeni. Minä vain en ollut valmis pysähtymään. Sinun lapsuutesi ei ollut koskaan kaunis. Asuitte äitisi kanssa kaksin betonisessa kerrostaloasunnossa, se ei sopinut sinulle lainkaan. Sinä kouluttauduit väkisin, olisit tarjonnut minulle hienon elämän. Sinä halusit olla minun sankarini, pelastaa minut juopolta isältäni. Mutta minä en antautunut pelastettavaksi. Olin itsenäinen, yritin olla vahva. Sinun äitisi piti minusta. Hän katsoi ylpeästi sinua, minähän olin kaunis ja nuori. Sinäkin olit komea, mutta vaitonainen. Minä rakastuin aina uudelleen ja uudelleen lihaksikkaisiin adoniksiin, sinä annoit olla. Tiesit, että rakastuisin sinuunkin taas. Rakastuin sinuun joka päivä, sinä olit vain niin arkinen. Mutta minä rakastin sinua jokaisella solullani, jokainen hengitykseni halusi sinua, sinut, ei ketään muuta. Sinä suutelit minua hiljaa rannalla. Muut olivat pysähtyneet aikoja sitten. Minua kylmäsi, tuuli mereltä päin. Olin jo sanomassa jotain, sinä asetit sormesi huulilleni. Säikähdin sen kylmyyttä, sinun silmiesi viileää sinisyyttä. Katsoit niin pitkään, syyllisenä. Tiesin, miten paljon sinä minua rakastit. Minäkin rakastin sinua. Olin silti varma, ettet välittäisi kun minä juhlin koulun loppumista muiden kanssa. Olin aivan varma, että sinä ohittaisit sen samalla tavalla kuin aina ennenkin. Minä en nähnyt sinua kun tulit hiljaa taakseni, olin muiden kanssa. Annoin muiden maistaa huuliani. Mutta vain sinä sait minun pelkoni pois. Siinä seistessäsi olit anteeksipyytelevä, hiljainen. Tiesin, mitä pyysit anteeksi, minä annoin kaiken anteeksi suutelemalla sinua pitkään ja lämpimästi. Ihoni oli kananlihalla, sinä painoit huulesi kaulalleni, suutelit käsivarsiani, hyväilit selkääni. Minä en voinut olla enää itkemättä, sinä pyyhit kyyneleeni sormillasi. Minä otin sormesi ja suutelin niitäkin, katsoin sinua ensimmäistä kertaa vilpittömästi silmiin. Sinä rikoit puolustusjärjestelmäni. Veit minut vielä korkealle kalliolle, olit yhä hiljaa. Näin meren yli, tiesin, että sinäkin kuuluisit sinne. Sinä puristit minut rintaasi vasten, sait rakastamaan. Minä en ikinä unohda tuoksuasi, silmiesi viatonta katsetta, syytöksiä, omaa tyhmyyttäni. Minä kaduin ensimmäistä kertaa elämässäni siellä kalliolla. Me laskeuduimme alas, sinä suutelit minua vielä viimeisen kerran, sitten lähdit. Minä tiesin, mihin sinä kuulut. Sinä halusit juosta meren syliin, heittäytyä aaltoihin. Ja minä annoin sinun mennä.

Kommentit