Kirjoitukset

Kevätkihlat

Seraphine, 07.06.2007 20:58
Katsottu 1493 kertaa

Elettiin toukokuun loppupuolta. Luonto oli aiempien viikkojen sateiden myötä puhjennut täyteen kukkaansa, ja muuttolintuparvista viimeisimmätkin olivat viimein palanneet kaukomailtaan. Milka tunsi olonsa erityisen onnelliseksi ja mielensä keveäksi, kun lintujen laulu soi voimakkaana ja elämää täynnä hänen ympärillään. Kevyt tuulenvire lensi leikittelemään hänen tulipunaisilla, hennoilla hiuksillaan, kun hän istui omakotitalonsa katolla ja katseli hailakansinistä taivasta. Valkeat, harsomaiset pilvet, jotka valuivat ajatuksenkevyesti eteenpäin, näyttivät siroilta ja haurailta sitä vasten. Musta katto tuntui miellyttävältä imettyään koko päivän kevätauringon suloista lämpöä, ja Milka ummisti silmänsä nautiskellen. Kaikkialla ilmassa leijui huumaava omenankukkien tuoksu. Oli kevät, oli omenankukkien aika. Milka raotti silmiään ja katseli raukeasti alapuolella levittäytyvää omenapuutarhaa, joka oli kuin pehmeä, helmenvalkeiden terälehtien valtameri. Omenapuiden takana näkyi pala läheisen kerrostalon pihaa, jossa lapset piirtelivät asfalttiin kuvioita liiduillaan. Ruutuhyppelyä varten oli piirretty pitkä ja monimutkaisen näköinen ruudukko, mutta kukaan ei näyttänyt käyttävän sitä. Milka kuunteli lasten iloisia huudahduksia ja naurua hymy suupielissään tanssien. Keittiön raollaan olevasta ikkunasta kantautui ylös katolle hiljainen melodia - äidillä taisi olla radio päällä. ”Kevät, minä rakastan sinua”, tyttö kuiskasi ja ojensi kätensä kuin halatakseen maisemaa, joka levittäytyi hänen eteensä lempeänä ja lämpimänä. Samassa hänen takaataan kuului hento narahdus. Milka käännähti hitusen ja näki Sebastianin, joka tummat hiukset kevyesti sekaisin kurkisti katon reunan takaa. Milkan äkätessään hänen kasvoilleen nousi kevyt hymy, ja hitusen ähisten hän kiipesi tikkaita myöten katonharjalle ja ryömi sitten Milkan viereen. Hän laski selässään olleen reppunsa vähän matkan päähän ja istui sitten syvään huokaisten. ”Mietinkin, että olisit täällä. Vain sinä pakenet kouluprojektien teon parista katolle aurinkoa ottamaan”, poika sanoi ja heittäytyi sitten pitkäkseen lämpimälle katolle. Milka tyytyi vain hymähtämään ja kääntämään katseensa takaisin omenapuihin. Hetken he olivat ihan hiljaa tuulen pörröttäessä heidän hiuksiaan, mutta sitten Sebastian nousi takaisin istumaan ja katsahti Milkaa lempeillä silmillään. Tyttö vilkaisi poikaa sivusilmästään ja hymyili. ”Toin mukanani vähän sarjakuvia”, Sebastian sanoi ja kaivoi repustaan nipun vanhoja lehtiä. ”Kiitos”, Milka sanoi ja pörrötti Sebastianin hiuksia. Käsi eksyi hipaisemaan myös poskea, kaulaa, rintaa. Sarjakuvat unohtuivat tyystin, kun Sebastian tarttui lempeästi Milkan hentoon käteen ja painoi huulensa kevyesti tämän sormia vasten. Milka naurahti ja siirtyi lepäämään Sebastianin syliin. ”Kerro minulle päivästäsi”, Milka pyysi suorasukaiseen tapaansa ja sulki silmänsä, kun Sebastian rupesi pehmeällä äänellään kertomaan ihmisistä ja asioista, jotka hän oli päivinä aikana kohdannut. Sebastianin paidasta lähti hento kanelin tuoksu. Milka käänsi kasvonsa paidan pehmeää nukkaa vasten ja haisteli tuttua, rakkaaksi muodostunutta tuoksua. Sebastian silitteli hiljaa tytön pehmeitä hiuksia ja jatkoi jutusteluaan. Milka lepäsi rentona Sebastian vahvassa mutta pehmeässä sylissä. Sitä ei ehkä päältäpäin nähnyt, mutta poika harrasti balettia sekä tanssia noin yleensä. Milka oli ylpeä Sebastianin lahjakkuudesta, vaikka poika harvemmin kehtasi harrastuksistaan muille kertoa. ”Eihän tänään mitään shokeeraavaa tapahtunut”, hän totesi, ”melko peruspäivähän tämä. Harmi, ettemme ehtineet nauttimaan aamukahveja yhdessä." "Minä juon kylläkin teetä", Milka mutisi vaimeasti ja paransi asentoaan. "Kirsikkateetä", Sebastian tarkensi hymyillen. "Niin." "No, tulipahan ainakin vietettyä laatuaikaa äitipuolen kanssa, söimme mysliä yhdessä", Sebastian naurahti. "Oliko teillä hyvät keskustelut Marin kanssa?" "No jaa, mitä se nyt laskeskeli ääneen myslin kaloripitoisuutta ja soitti sitten puhelun. Eli ei oikeastaan." "No sitähän minäkin." Hetkisen he olivat taas hiljaa, Sebastian Milkan päätä kevyesti silitellen ja Milka Sebastianin lämpimässä sylissä leväten. "Tämä on kyllä ollut kaunis päivä", Sebastian lopulta totesi. ”On vieläkin”, Milka mumisi ja nousi sitten istumaan. Hänen tukkansa oli kevyesti pörrössä, ja hän räpytteli silmiään hitusen unisesti. Sebastian hymyili lämpimästi ja naurahti, kun Milka siristeli silmiään kirkkaassa auringossa. "Älä naura", Milka mutisi muka tuohtuneesti ja nauroi sitten itsekin vähän. Sitten hän vakavoitui, painoi leukansa polviaan vasten ja huokasi. Hän näytti melko ilmeettömältä, mutta Sebastian totesi hänen silmiensä tummuneen hieman. "Mitä mietit?" Sebastian kysyi ja kumartui samalle tasolle Milkan kasvojen kanssa. Tyttö kohautti olkiaan ja katseli valkeina hohtavia omenapuita. "Mietin vaan, että kesä hurahtaa taas nopeasti ohi ja pian on syksy ja sitten taas talvi", hän sanoi verkkaan ja pyyhkäisi silmiensä eteen pyrkiviä hiussuortuvia korvan taakse. Sebastian naurahti ja sanoi sitten hieman toruvalla äänellä: "No älähän ole noin pessimistinen. Turha sitä syksyä ja talvea on vielä surra, nautitaan nyt keväästä ja omenankukista." "No niin kai", Milka totesi, joskaan ei kovin vakuuttuneesti. Sebastian katseli mielitiettyään ja tämän surumielistä profiilia hetken, kuin hyväillen tyttöä katseellaan, ja painoi sitten kasvonsa tämän hiuksiin. "Olisitko minun kevätkihlattuni, jos pyytäisin?" hän kysyi pehmeällä äänellä. Milka sulki silmänsä ja veti Sebastianin vahvat kädet ympärilleen. "Olisin. Olisin vaikka sinun kevätmorsiammesi, jos niin pyytäisit", hän kuiskasi lempeästi. Hetken he lepäsivät siten, sitten Sebastian kohottautui, katseli Milkaa syvälle silmiin ja suuteli tätä lempeämmin kuin koskaan. Samassa alempana ikkuna paukahti auki ja ilmoille kaikui Milkan äitin vahva ja määrätietoinen ääni: "Taasko te muksut olette eksyneet sinne katolle? Joutuin alas sieltä, nyt on ruoan aika." Nuoret erkanivat syleilystään ja hymyilivät sitten silmät nauraen toisilleen. "Muksut", Milka naurahti, "ei niin sanota kohta täysikäisille ihmisille." Sitten hän laskeutui mahalleen, katsahti katon reunan yli ja huusi äidilleen, joka oli edelleen ikkunan äärellä: "Selvä, tulemme heti." Äiti nyökkäsi hyväksyvästi ja katosi sitten takaisin jonnekin keittiön perälle. Sebastian auttoi Milkan takaisin pystyyn, ja yhdessä he lähtivät liikkumaan kohti tikkaita. Aurinko paistoi kirkkaana ja säteilevänä, kerrostalon lapset leikkivät nauraen ja omenankukkien tuoksu oli vahva ja huumaava kuin itse rakkaus.

Kommentit