Kirjoitukset

Kuolema puistossa

Hiro, 08.06.2007 21:06
Katsottu 1966 kertaa

Vanha mummo käveli puistossa vasen jalka ontuen. Hän oli harmaapäinen ja ryppyinen vanha mummeli, jonka oikeassa kädessä oli kävelykeppi. Mummo liikkui verkalleen eteenpäin ja näytti olevan iloisella tuulella. Hän selvästi nautti puiston tuoksusta, lintujen laulusta, kukista ja kaikesta mahdollisesta. Hän oli iloisella tuulella... liian iloisella tuulella. Poika huomasi, että vaikka mummo oli kävelyllä puistossa aamupäivällä, ei lähistöllä ollut patsaan päällä istuvien lintujen lisäksi ketään. Ei ihmisiä, se on aina hyvä. Poika piteli kädessään vasaraa ja hieroi sitä kättään vasten. Vasara tuntui hyvin kylmältä - kuin kuolema, joka vaanisi selän takana. Poika jatkoi vasaran tunnustelemista ja katsoi mummoa, joka istuutui puiston penkille nauttimaan ihanasta ulkoilmasta. Olisiko teko tarpeellinen? Teko tuntuisi niin julmalta, mummo kun oli niin iloisella tuulella ja pystyi iloitsemaan niinkin mitättömästä asiasta kuin pikkulintujen viserryksestä ja hymyilevästä auringosta. Poika rutisti vasaraa ja tiputti sen maahan. Sitten häntä alkoi jälleen ärsyttämään maailman iloisuus - kaikki oli niin tekopyhää, kaikkien olisi oltava iloisia, jotta muu yhteiskunta hyväksyisi heidät. Maailman asiat olivat menneet päin helvettiä, mutta silti kaikki jaksoivat olla iloisia. Luonto saastuu, lapsia käytetään hyväksi. Kaikki tämä oli pojan mielestä perseestä ja vielä enemmän perseestä oli se, että kaikki elivät kuin mitään pahaa ei olisi tapahtunutkaan. Hän sieppasi vasaran takasin käteensä ja piilotti sen housuihinsa. Sen jälkeen hän heitti purkan suuhunsa ja lähti kävelemään hitaasti mummon taakse. Poika oli enää metrin päässä mummosta, joka näytti viheltelevän. Hän kaivoi vasaran housuistaan ja puristi sitä käsissään. Rystyset menivät valkoisiksi, mutta muuten poika näytti hyvin itsevarmalta. Tämä olisi teko, joka muuttaisi maailmaa paremmaksi. Hyökkäys tekopirteyttä vastaan, poika ajatteli. Sitä paitsi mummo kuolisi kuitenkin vanhuuteen. Poika kohotti vasaransa kaksin käsin. Mummo käänsi päätään ja hymyili. Pojan suolet lensivät nurmikolle. Suolien seassa olivat myös sydän, maksa ja perna - kaikki ne olivat murskana. Mahalaukku oli hajonnut kappaleiksi ja vihreä mahahappovana valui nurmikkoa pitkin mummon jalkoihin. Poika kaatui taaksepäin ja haukkoi henkeään. Mummon varjo laskeutui tämän ylle ja poika yski verta. Hän tunnusteli mahaansa, jossa oli iso reikä ja joka ammotti tyhjyyttään. Viimeinen ihminen, jonka poika näki, oli naurava mummo, joka piti kädessään verenpeittämää moottorisahaa ja sahasi lopulta pojalta pään irti.

Kommentit